Onko palstalla olijoista kellään kokemusta matkustaa junalla Moskovasta Pekingiin. Pitkäaikainen haave on alkanut painaa päälle. Olen nähnyt You Tubessa joitakin matkakuvauksia, jotka ovat nostaneet intoa
Vastaukset 4
- Unelma
Kokemus on tosin 37 vuoden takainen, mutta ei haalistu. Ajat ovat siitä muuttuneet paljon ja samoin matkustajat. Silloin valtaosa matkalaisista oli alkuperäisväestöä N-liitosta ja muutamassa vaunussa meitä ulkomaan pellejä. Tunnelmat sen mukaiset.
Nyt törmäät melko varmasti turistilaumaan ainakin kesällä. Taitavat liputkin olla meille kalliimpia kuin muille.
Suosittelen ja juuri itse katselin aamulla Trans Siberian sivuja toistaiseksi aivan alustavasti ja haavepohjalla. Ajattelin jäädä pariksi päiväksi Ulan Baatoriin ja sitten takaisin seuraavalla junalla. Mikä ettei Beijingin visiittikin voi olla ok. Kiinan rakentamistahti ei vain oikein miellytä silmää. Se onkin jo toisen jutun aihe.
Ilmoittele täällä, jos jatkat suunnittelua. Olisi kiva kuulla kokemuksia. Tai jos mahdollisesti tarvitsisit matkaseuraa seikkailunhaluisesta ja menevästä yli 60-v naisesta. - junat sekaisin...
Idän pikajuna on Pariisi-Wien-Belgrad-Istanbul -reitti, eikä siis mene lähellekään Moskovaa tai Pekingiä. Moskovasta Pekingiin on Trans-Siperian juna. Sen reissun jälkeen on aika poikki kun viikon rytkytät menemään junassa... Pekingin rautatieasema on kokemus sinänsä, eikä mikään miellyttävä sellainen.
- kans 15 v sitten
ihan huikea kokemus. http://www.traveller.fi/siberiatrain_faq.php
http://www.pallontallaajat.net/pt2/faq.php?id=14
http://www.matkavinkit.fi/2008/01/14/trans-siperia-junamatka-kiinaan/
http://wikitravel.org/fi/Trans-Siperian_juna
Meitä 2 naista oli samassa loossissa 2 kiinlaismiehen kanssa. Puhuivat englantia. Poistuivat huomaamatta aamulla ja tulivat takaisin kun olimme jo nukkumassa. Teetä tuli nauttitua maisemia katsellessa. Luimme ja lepäsimme. Pekingin asema = Matkustajat täyttävät pikkuhuovilla joka sopen. Perheet valmistavat siellä ruokaa, lepäilevat omaa junaansa odotellessa. Siinä sai pitkäjalkainen koikkelehtia ulos reppuineen. Huvitaavinta = Me olimme siis vaaleita ja pitkiä ja se herätti alkuasukkaissa kummastusta ja he reagoivat hihittäen.
- Tulokkaat Olusta
Olemme samassa pisteessa kuin edellinen yhteydenottaja. Haluaisimme kokea idän pikajunan atmostfäärin. Emme vielä tiedä paljonkaan hankkeesta, mutta olemme iloisia, jos ne henkilöt, jotka ovat paremmion sisällä asiassa, voisivat jakaa meille tietämystään. Kiitos heille jo etukäteen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on231405Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1711091Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041090- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57782Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51771Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47724- 51679
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee597650Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30627Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
- 9575
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 31551
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14545- 43543
- 44511
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70510