Laihuus ja

Eli, muille anorektikoille/laihoille/laihduttajille kysymystä alkoholista. Juotteko ja jos niin kuinka usein minkä verran? Miten se on teillä vaikuttanu laihuuteen, pystyttekö käyttämään alkoholia ja samalla pysyä laihana?

Oon jostain kuullu et sillon kun keho polttaa alkoholia niin se ei polta rasvaa...
101223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yleensä olen niin laihdutuksen pauloissa, ettei tulisi mieleenikään juoda alkoholia tai lähteä ylipäätään mihinkään baariin tmv.

Joskus olen juonut, eikä se kyllä ole mitään vaikuttanut. Johtunee siitä, että sitten humalassa ollaan kuljettu useita kilometrejä ja muutenkin laitettu keho koetukselle. Monilla on lisänä se, että seuraavana päivänä kun/jos on krapula, ei tee mieli mitään ja "hyvällä tuurilla" vielä oksennetaan. Eli jos juo hyvin harvoin, niin ei alkoholi vaikuta. Itse en kumminkaan lähtisi edes mihinkään "kerran kuukaudessa"-juttuun.

Äänestä

kahdesti tai väh. kerran viikossa, yleensä pe ja la, ainakin lauantaisin tulee otettua rennommin.:D itselläni määrät ovat suhteellisen suuria, lasken baari-illoista ylimääräisiksi kaloreiksi ainakin 2000, riippuu tietysti juonko paljon esim. sokerisia tai maitopohjaisia drinksuja..aina tulee myös baarissa tanssittua useampi tunti, keho ei polta alkoholia, vaan maksa.;> yleensä aamulla paino normaalia alempi, johtuneeko tuosta alkoholin nestettä poistavasta vaikutuksesta. viikolla en ota ylimääräisiä kaloreita, eli en lähde 'yhdelle', sen koen jotenkin turhaksi.. ja paino laskee, laskisi ehkä nopeammin ilman.

Äänestä
  • taas tietämättömyys loistaa siellä...
    Faktaa:

    "Alkoholi ehkäisee lihasta rakentavien
    (anabolisten) hormonien
    (kasvuhormonin ja testosteronin,
    katso ylh.) erittymistä ja lisäksi se
    estää valkuaisainesynteesiä ja siten
    siis myös lihaskasvua.

    Lisäksi alkoholi ehkäisee rasvan
    erittymistä rasvavarastosta sekä
    rasvanpolttoa. Alkoholista saadaan
    myös runsaasti niin sanottuja
    ”tyhjiä kaloreita”, eli kaloreita, jotka
    eivät sisällä elintärkeitä ravintoaineita,
    joita puolestaan saadaan
    ruuasta.

    Kannattaa huomata, että alkoholi
    sisältää melkein yhtä paljon
    kaloreita grammaa kohden kuin
    rasva (alkoholista saadaan seitsemän
    kaloria per gramma, kun taas
    rasvassa on yhdeksän kaloria per
    gramma)."

    Ja siis tämä ei tarkoita sitä että montako kaloria jossain alkoholi-juomassa on vaan itse alkoholissa. Sitä ei näe mistään pullon kyljestä, ne on just niitä piilo-kaloreita.

    Ja lähde oli muuten Body-lehti.

    Äänestä

  • palamisen, kirjoitti:

    taas tietämättömyys loistaa siellä...

    tarkoititko minua?;o tiedän hyvinkin kaiken tuon. en puhunut rasvan palamista LÄHES kokonaan estävästä vaikutuksesta mitään, vain diureettisesta ominaisuudesta. ja pienillä annoksilla alkoholia on muuten testoa nostava vaikutus, etenkin naisilla. itse lihasmassaa olen joskus kasvatellut ihan kunnolla ja voin sanoa ettei tuloksiin vaikuttanut mikään muu kuin se, ettei krapulassa jaksanut salille ja dayoffista tulikin kyllä morkkis. toki silloin elämäntavat ja painonhallinta olivat muutenkin täysin erilaisella pohjalla kuin nyt. kaikki riippuu määristä, varmasti lihottaa niitä, jotka syövät viikossa 7000-14000 kaloria ja etenkin niitä raukkoja jotka käyvät baarin jälkeen grillillä ja tilaavat krapulassa pitsat kotiin.;D

    Äänestä

  • petira kirjoitti:

    vaikutus tuleekin viiveellä, joo seuraavana aamuna voi olla kuiva olo mutta jokainen lasillinen bisseä/siideriä/viinaa jne tekee helvetisti rasvaa vyötärölle vuositasolla. 1 sikspäkki kaljaa viikossa on jotain 4 kiloa voita puolessa vuodessa et ihan sama vetääkö sikspäkin vai puolikkaan voipaketin viikonloppuna - tulos on sama pitkällä tähtäimellä. Yhtä paljon rasvaa tulee vyötärölle vaikka olis mitä lightiä jos se vaan on alkoholia.

    Äänestä

kyllä, viikonloppuisin, en stressaa silloin kaloreista, vaikka syömisten suhteen ja viikolla olen uskomattoman ehdoton joka on hassua sinänsä. :D ja laihdun, vaikka ylimääräistähän noista kerroista tulee.

Äänestä

Mä en uskalla juoda alkoholia. Juon ehkä kerran tai kaksi kertaa vuodessa.

Äänestä

itse juon noin kerran tai enintään kaksi kuussa,ja kun juon juon aka paljon < - - eikä se vaikuta mitenkään painoon eise paino siitä miksikään lisäänny jos juo 1 kuukaudessakin :) tai sit mä kelasin et vois tehä sillee et sillon kun saat ahmimiskohtauksen niin voisit smaan syssyyn dokaa? ni sit ei tulis 2 ylimäärästä "keikkaa" 1kk :)

Äänestä

juominen ei lihota. juominen vaan ottaa yleensä estot pois, joka taas tarkoittaa syömistä. eihän kerran viikossa ahimiminenkaan lihota, saati kerran kuukaudessa. täällä on taas viisasta porukkaa liikenteessä. alaikäisiä jotaka ovat vähän lukeneet lehtiä :D hahaha. kokeilkaa ihmeessä.

Äänestä

mä juon lightkokiskossua..ei lihota ja sit vedän pirii..ei oo nälkä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alkoholi? kirjoitti:

Eli, muille anorektikoille/laihoille/laihduttajille kysymystä alkoholista. Juotteko ja jos niin kuinka usein minkä verran? Miten se on teillä vaikuttanu laihuuteen, pystyttekö käyttämään alkoholia ja samalla pysyä laihana?

Oon jostain kuullu et sillon kun keho polttaa alkoholia niin se ei polta rasvaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu