Iso Kotka

Suomen suurimmasta laivasta "Kotkasta" liikkui ennen monenlaisia juttuja-liekö kaikki läheskään tosia.Onko niitä juttuja kerätty mihinkään kirjaan tai muistaako niitä enää kukaan?Olisi mukava kuulla niitä.
101466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eräässä laivassa oli konekakkonen, joka aikoinaan oli ollut lämmittäjänä Kotkassa. Hänen mukaansa laiva oli oikea hiiliahmatti ja lämmittäjän jobi oli todella raskas. Muistaakseni hän kertoi kolin kulutuksen olevan 4 tonnia/vahti. Jossain Amerikan puolella kuulemma Kotkan porukka ei päässyt lainkaan maihin muutamasa satamassa, koska olivat rettelöineet siellä ja jopa putka oli hajotettu. Tiedä sitten asian todenperäisyydestä enempää. Itselläni on isäni peruja kiinalainen "kamferikirstu", jonka eräs hänen tuttunsa osti Kotkan matruusilta joskus 50- luvulla. Kotkahan ajoi paljon Kiinaan Nielsenin aikaan.

Äänestä
  • Olen seilannut IsoKotkan konepäälikön kanssa.Uskon sen kuluttaneen 70 - 80 tonnia / vuorokausi .3 neljän fyyrin kattilaa . 3 lämmittäjää vahdissa ja trimmari.Näin uskon, sanokoon joku jos tietää paremmin.

    Äänestä

  • Lämminmies kirjoitti:

    Olen seilannut IsoKotkan konepäälikön kanssa.Uskon sen kuluttaneen 70 - 80 tonnia / vuorokausi .3 neljän fyyrin kattilaa . 3 lämmittäjää vahdissa ja trimmari.Näin uskon, sanokoon joku jos tietää paremmin.

    Voiko olla mahdollista tommonen hiilisyöppöys. Kamala urakka lämmittäjillä ja trimmareilla.

    Äänestä

  • isoisä toi kiinasta norsunluuveistoksia (tiikeri ja butta) kanferiarkun yms. jostain 4/50 luvun vaihteen matkalta kilpikonnan kuoren.

    millä reiteillä nämä liikennöivät

    EQUATOR 49
    SIRIUS 50
    ARABIA 51
    PETSAMO 52
    GRETA THORDEN
    ELLA
    TEHI
    PERÄMERI
    WIIKINKI
    POHJOLA
    CLIO
    LEILA
    ÖSTERBOTTEN
    KORSHOLMA
    PERÄMERI
    KIRSTI H
    MERITA
    CIENA
    INGA
    OLAV
    SOMMARÖ
    LILLGAARD
    HAVSKAAR
    NORRÖ
    BORE VII
    BORELLA
    GREGERSÖ
    LABORE 72

    Äänestä

  • aarne o kirjoitti:

    isoisä toi kiinasta norsunluuveistoksia (tiikeri ja butta) kanferiarkun yms. jostain 4/50 luvun vaihteen matkalta kilpikonnan kuoren.

    millä reiteillä nämä liikennöivät

    EQUATOR 49
    SIRIUS 50
    ARABIA 51
    PETSAMO 52
    GRETA THORDEN
    ELLA
    TEHI
    PERÄMERI
    WIIKINKI
    POHJOLA
    CLIO
    LEILA
    ÖSTERBOTTEN
    KORSHOLMA
    PERÄMERI
    KIRSTI H
    MERITA
    CIENA
    INGA
    OLAV
    SOMMARÖ
    LILLGAARD
    HAVSKAAR
    NORRÖ
    BORE VII
    BORELLA
    GREGERSÖ
    LABORE 72

    Jäin BORE VIII pois ( itämerellä ) keväällä 1953
    Laivani lähti Puolankautta Kiinaan
    Minä Suomen Laivaston laivoihin

    Äänestä

  • Lämminmies kirjoitti:

    Olen seilannut IsoKotkan konepäälikön kanssa.Uskon sen kuluttaneen 70 - 80 tonnia / vuorokausi .3 neljän fyyrin kattilaa . 3 lämmittäjää vahdissa ja trimmari.Näin uskon, sanokoon joku jos tietää paremmin.

    Kun aattelin Kotkassa olleen 3 / 4 fyyrin kattilaa .
    Kyllähän 3 fyyriä riittää ( onhan niitä erikokoja )
    4 fyyrisessä tulisi nuo laimaise liian ylös , mahdoton lämmittää.
    Iese olen lämmittänyt 2/3 fyyristä ( 2 turkilla )

    Tuossa Kotkassa 9 lämmittäjää 3 trimmaria 3 rasvaria 2 oppilasta 2 d-man ( sähkö )

    Meillä Bore VIII oli 42 miestä Kotkassa 50

    Äänestä

Gregersö-niminen alus liikennöi 1960-luvun loppupuolella Rotterdamiin, missä oli tuolloin töissä. Hollantilaisilla oli todellisiä vaikeuksi kyseisen nimen kanssa, sillä heille se oli pelkkää krohinaa, kun tuo G ääntyy siellä syvänä röhähdyksenä ja ä ja ö kirjaimet ovat tuntemattomia.

Äänestä
  • Taisivat ajella Piikkiön syväsatamaan

    Äänestä

  • Gregersö ajoi Syksystä -67->kevääseen - 69 minun ollessani siinä linjaa Canada-Englanti. Vain 2 krt käytiin Hampurissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


monenlaisia juttuja kirjoitti:

Suomen suurimmasta laivasta "Kotkasta" liikkui ennen monenlaisia juttuja-liekö kaikki läheskään tosia.Onko niitä juttuja kerätty mihinkään kirjaan tai muistaako niitä enää kukaan?Olisi mukava kuulla niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu