TIEDOTUS

Sellaisen asian tässä viestitän, että syyllistää en tahdo ketään ja en usko että kaltaisenne miehet jotka täällä pörrää, olisi väkivaltaisia naistemhakkaajia, mutta jos kuitenkin olet tai lähipiirissäsi sellainen on, niin MIETTIKKÄÄ KAKSI KERTAA MITEN EUKON PIEKSINNÄN HOIDATTE JA UHKAAVAN KÄYTÖKSENNE NAISTA KOHTAAN MUUTENKIN. ELI ONKO LAPSI KUULOLLA.
Tapaukseni on niin surullisen yleinen, että oikein vituttaa ja syyllinen olen itsekin kun en aikasemmin lähtenyt suhteesta pois. Nyt lapseni 1,5 vuotta eroamisen jälkeen alkaa käydä asioita läpi. Lyö minua, koska katsoo sen oikeutetuksi, koska tekihän iskäkin niin. Riidellessä normaalisti aikuisten kesken (siis ilman räyhäämistä ja nyrkkejä), odottaa koska poliisit tulevat ja pelkää naama valkoisena koska lyöminen alkaa taas. Yritä siinä sitten selittää, ettei kaikki aikuiset ole samanlaisia. Voi Jösses!!
5723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kauhean agressiivisia on nää nykyajan naiset.

Äänestä

Tappeluun tarvitaan aina kaksi osa puolta..Ei tullut mieleen viedä lasta pois samasta huoneesta kun tilanne alkoi kärjistyä riidaksi ja lyömiseksi...Lapsesi on todellakin saanut kärsiä!!!!!Eikä hyökkäävä käytös aina johdu vanhemmista.. mutta silti kannattaa miettiä miten ja missä lapsensa kasvattaa!Lapsi tarvitsee Rakkautta ja kuria..

Äänestä
  • luuleks tosissaan, et se väkivaltanen äijä agreissaan oottaa sen lyömisen kanssa niin pitkään, et penska saadaan toiseen huoneeseen?

    Äänestä

  • asdfasdfasdf kirjoitti:

    luuleks tosissaan, et se väkivaltanen äijä agreissaan oottaa sen lyömisen kanssa niin pitkään, et penska saadaan toiseen huoneeseen?

    NIMENOMAAN!! Aivan kun en tietäisi että tappeluun tarvitaan kaksi. Juu tarvitaan, mutta siinä vaiheessa kun toinen ottaa nyrkit käyttöön kun ei sanallisesti pysty asioita hoitaan, niin en todellakaan katso itseäni siihen syylliseksi.
    Ja tod se ukko ei raivoissaan venaa ja sano että; vieppä mamma toi penska pois hetkeks, niin alotetahan se pieksiminen sitten vasta....

    Tsiisus mitä teköpyhiä ihmisiä täällä saitilla välillä tuppaa oleen....

    Äänestä

  • ¤¤¤¤¤¤¤¤¤ kirjoitti:

    Kenellekkään ei ole opetettu itsehillintää? Huudetaan minkä ehditään ja lopulta ei tiedetä mikä oli riidan aihe...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ISILLE kirjoitti:

Sellaisen asian tässä viestitän, että syyllistää en tahdo ketään ja en usko että kaltaisenne miehet jotka täällä pörrää, olisi väkivaltaisia naistemhakkaajia, mutta jos kuitenkin olet tai lähipiirissäsi sellainen on, niin MIETTIKKÄÄ KAKSI KERTAA MITEN EUKON PIEKSINNÄN HOIDATTE JA UHKAAVAN KÄYTÖKSENNE NAISTA KOHTAAN MUUTENKIN. ELI ONKO LAPSI KUULOLLA.
Tapaukseni on niin surullisen yleinen, että oikein vituttaa ja syyllinen olen itsekin kun en aikasemmin lähtenyt suhteesta pois. Nyt lapseni 1,5 vuotta eroamisen jälkeen alkaa käydä asioita läpi. Lyö minua, koska katsoo sen oikeutetuksi, koska tekihän iskäkin niin. Riidellessä normaalisti aikuisten kesken (siis ilman räyhäämistä ja nyrkkejä), odottaa koska poliisit tulevat ja pelkää naama valkoisena koska lyöminen alkaa taas. Yritä siinä sitten selittää, ettei kaikki aikuiset ole samanlaisia. Voi Jösses!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu