Tänään päätin (jälleen kerran), että lopetan alkoholin käytön kokonaan. Olen päättänyt aina silloin tällöin aikaisemminkin niin ja aina n. kuukauden tauon jälkeen olen käynyt ostamassa sen viinipullon. Se, miksi päätin tänään taas kerran lopettavani, johtuu siitä, että tuntuu vain siltä. Ei siksi, että olisi kaamea kapula tai on ryyppyputki takana. Tuntuu vain, että elämä voisi olla laadukkaampaa ja vielä parempaa täysin raittiina. Saisin elämästä vielä enemmän irti ja oppisin ehkä jotain uutta, törmäisin uusiin tilanteisiin. Ei etteikö elämä nyt olisi mukavaa ja että joisi aivan hirveästi, ei. Tai mikä se nyt on hirveästi, riittävästi, kohtuullisesti kenellekin? Mutta ainakin juominen on säännöllistä, viikottaista.
Yleensä menee yksi viinipullo viikonloppuna, mutta joskus kaksikin. Voipi olla että otan pienet ”höpsyt” jo torstai-iltana tai vasta sunnuntai-iltana. Nuorempana en koskaan juonut yksin ja yleensä kävin selvin päin ravintolassa tai en ainakaan ottanut pohjia kotona. No, silloin mentiinkin jo ajoissa ravintolaan, kun nykyään mennään vasta puolen yön aikoihin. Ja en koskaan juonut kotona, jos en mennyt ravintolaan. Nyt tulee otettua myös kotona ns. yömyssyt. Kun muistelee, mistä tämä muutos on tullut, niin pitää mennä kymmenen vuotta taaksepäin.
Asetuimme perheeni kanssa pieneen kylään asumaan, olin synnyttänyt muutamaa vuotta aikaisemmin lapset. Aloitin opiskelun työni ohella, kohta menin mukaan myös kunnallispolitiikkaan, olin monessa mukana. Aloin palkitsemaan itseäni, rentouttamaan. Ravintolaan ei tullut lähdettyä pitkien matkojen ja lasten vuoksi, joten otin kotona illalla pienet ”hömsyt”. Olinhan ansainnut sen. Ei siitä mitään haittaa ollut.
No, nyt siitä on kymmenen vuotta ja voipi sanoa, että 10*52=520 viikonloppua ja viinipulloa olen juonut. Siis keskimäärin. Rahana 520*10 euroa = 5200 euroa. Ja muut menot päälle, jos vielä ravintolaan on mennyt. Varmasti puolet lisää ja summa on jo 10000 euroa. Se on siis vain rahaa, mutta muut vaikutukset mm. aika ja terveys. Painoa on tullut 15 kiloa lisää, itseluottamus on kärsinyt ja tunnen häpeää.
Olisi niin paljon helpompi lopettaa alkoholin käyttö kokonaan, jos olisi aivan ”ojassa”. Siis rapajuoppo. Vai olisiko? Silloin varmasti olisin menettänyt kaiken sen, mikä minulla nyt vielä on. Pitääkö mennä niin pitkälle, että menettää kaiken tärkeän, ennen kuin ymmärtää lopettaa?
Miksi Maija juo? Siinäpä kysymys. Palkitsee, hakee hyvää oloa, rentoutuu, vapautuu, löytää itsestä jotain uusia piirteitä, tai uskaltaa olla jotain muuta? Miksi se on niin vaikeaa?
Kun koittaa perjantai tai tapahtuu jotain erikoista, niin silloin tulee ajatus, että nyt haen sen pullon, nyt olen oikeutettu siihen. Miksi en ajattele, että olen oikeutettu elämään täysipainoista, tervettä, rikasta elämää?
Täytyy opetella uusia tapoja ja ajatusmalleja. Kunpa minulla olisi voimaa ja riittävästi tahtoa tähän urakkaan. Ettei kävisi niin, että esim. hiihtolomalla, kun menemme mökille, haen sen viinipullon. Olenhan lomalla ja jotain erikoista tapahtuu. Olen ansainnut sen. Miksi? Enkö voisi nauttia luonnosta, mökistä, takan lämmöstä ja perheen yhdessä olosta täysin selvänä? Eihän siinä mitään pahaa ole jos otan pienet ”hömsyt”, mutta miksi en voisi olla täysin raitis? Miksi, koska haluan niin olla. Kukaan ei pakota tai houkuttele minua juomaan, vain minä itse teen sen. Ongelma on siis minun korvieni välissä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
minulle ei selvinnyt ongelmasi laatu.
Tai se laatu selvisi mutta se miksi koet sen ongelmaksi ei selvinnyt. Mutta eihän minun sitä tarvitse tietää eikä ns. ymmärtää.
Puusta katsoen näytti nyt siltä, että elämäsi on varsin hyvää ja ongelmatonta jolloin olet nyt keksinyt tästä viinipullollisesta itsellesi ongelman. Olisiko kenties ison suklaalevyn syöminen viikonloppuisin samanlainen ongelma? Mutta jos haluat kilvoitella itsesi kanssa niin hyvä juttu. Älä vaan turhaa rankaise itseäsi jos välillä häviätkin.
"Kukaan ei pakota tai houkuttele minua juomaan, vain minä itse teen sen. Ongelma on siis minun korvieni välissä."
Olet oivaltanut todella hyvin missä se ongelman ydinpiste on.
Itse totesin aikoinani saman ja rupesin muuttamaan ajattelutapaa. 'Kaivauduin' korvieni väliin, keksin muuta tehtävää juopottelun tilalle ja siitä se sitten pikkuhiljaa alkoi ongelma poistumaan. Tosin join taatusti runsaasti enemmän, kuin vain pelkästään viikonloppuisin, jopa 3-4 känniä viikossa.
Koetappa muuttaa ajattelutapaasi. Ajattele, tarvitsetko TODELLAKIN sitä viinipulloa? Koeta keksiä muuta tekemistä silloin kuin mielesi tekee viiniä.
Aika moni on mennyt AA:han, minäkin, vaan kaikille ei AA varmaankaan sovi. Ei ainakaan sellaisille joilta puuttuu se H_A_L_U lopettaa juominen...
Pidä mielessäsi, jos on halu saada jotain, sen varmasti saa. Jos oikein kovin haluaa...
olen ollut nyt viikon ilman alkoholia. Ongelma ei ole ollut se, että vetäisin päivittäin vaan painottuu viikonloppuihin. Nyt siis viikonloppu ilman alkoholia ja ainakin vielä hyvin menee...
Mutta tiedän, että esim. kuukauden kahden päästä tuntuu, että nyt on sitten viikonlopun viinipullon aika, pitäähän sitä rentoutua, olenhan sen ansainnut. Tästä haluan päästä eroon. Ei riippuvaisuuksia. Ja se, että yleensäkin ajattelen alkoholia, osoittaa sen, että on korkea aika muuttaa elämän tapaa, tulevaisuutta ajatellen. Ps. on se liiallinen suklaankin syönti riippuvaisuus ja siitäkin pyritään pääsemään eroon, se vain ei ole minun juttu.