Miten teillä muilla omaishoitajilla kestää hermot. Miun hoidettavani valittaa aamusta iltaan. Milloin on mikäkin paikka kipeä, yöllä ei tullut nukkumisesta mitään jne. Jatkuva valittaminen ottaa jo hermoille. Jos yritän puhua jostain muusta niin aina sen puheet kääntyy vain sairauksiin ja valivalivali..
Onhan se kipeä, mutta pitääkö aina valittaa..
Onhan se kipeä, mutta pitääkö aina valittaa..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ruoka ei kelpaa, lääkkeitä söisi senkin edestä.
Ei suostuisi nousemaan sängystä, olisi pakko vomisteluttaa mutta panee hanttiin.
Kyllä varsinkin lääkkeiden mankuminen pistää pinnan tiukalle.
pitää "selän" takana puhua/kirjoittaa ns. pahaa?!
Nämä kaksi viestiä eivät ole ainoita, näyttää olevan hyvinkin yleinen asia...
jos sanot että on ryhdytty omaishoitajaksi.
Ei kukaan sano että tämä pesti otetaan, eli sanotaan että nyt ryhdyn omaishoitajaksi.
Tämä on pakon sanelema asia, mieluummin minäkin harrastasin ja matkustelisin aviomieheni kanssa kuin olisin 24h vrk hänen kanssaan kotona.
Miehelleni on kauhun paikka jos edes puhutaan laitokseen menosta.
Hermostun häneen joskus, kuten sinäkin tekisit asemassani.
En kuitenkaan pura kiukkuani hoidettavaan, ei hänkään ole valinnut osaansa.
Hyvä että täällä voi kirjoitella myös ärsyttävistä asioista.
Niin, eikös tämä palsta ole tarkoitettu omaishoitajille, jotka voivat keskustella keskenään heille annetusta tehtävästä. Jopa purkaa tuntojaan ja saada vertaistukea.
Miksi te ihmiset, jotka ette tiedä omaishoitajan työstä mitään, otatte kantaa tai yleensä luette tätä palstaa, jos se aiheuttaa teille ärtymystä??
raukkaa otas kuule ensi asioista selvyys kun alat päätäs aukoon.
Kumpikohan meistä onkaan se raukka.... en viitsi edes vastata typerykselle :))
Eipä pidä yleistää tuotakaan asiaa. Ihmisiähän mekin omaishoitajat vain ollaan ja väsyneenä joskus saattaa tulla pientä erimielisyyttäkin. Eikös se ole ihan normaalia ihmisten välisessä kanssakäymisessä terveidenkin keskuudessa. Mitä taas siihen tulee että miksi ollaan ryhdytty tekemään tätä työtä niin eipä siinä ole juuri ollut vaihtoehtoja se on joko koti tai laitos ja se että ollaan hoidettu kotona osoittaa sen että välitämme siitä omaisestamme niin paljon että haluamme antaa paremman elämisen mahdollisuuden mitä laitoshoito ei koskaan kotia korvaa. Vasta sitten kun ei enää kotona voimat ja konstit riitä on aika tehdä se vaikea ratkaisu mutta siihen saakka voimia kovasti kaikille omaistaan hoitavalle. (ps. ei me olla saatu valita sairastuuko omaisemme vaiko ei koska se on taas korkeammassa kädessä.)
Olen 68-vuotias ja olen ollut vasta vajaat puoli vuotta 90 vuotiaan äitini omaishoitaja.Yllättävän paljon on tullut tänä aikana äiti-tytär "komplikaatioita".Äitini yrittää saada minut mahtumaan 60 vuotta vanhaan muottiin ja minä puolestani yritän saada hänet uskomaan, että olen oikeasti iäkäs ja välillä väsynyt. Äitini ei ole pahasti dementoitunut vaan pystyy huolehtimaan itsestään vielä suht.hyvin.Lähinnä erilaisten fyysisten sairauksien takia päädyimme asumaan saman katon alla ja liekö sitten siitä johtuu uuvuttavat erimielisyytemme.Tuntuu etten osaa tehdä mitään oikein. Jos puhun puhun vääriä asioita, jos en puhu pidän mykkäkoulua eli jonkinlainen rento yhdessäoleminen puuttuu kokonaan.Olen alkanut jännittämään jokaista uutta päivää. Yritän tarkkailla itseäni ja sanomisiani enkä itseasiassa uskalla enää juurikaan avata suutani etten sanoisi "vääriä" asioita.Tuntuu kamalalta etten minä 70 mummo osaa olla aikuinen äitini seurassa. Uskon ja toivon, että elämme vielä sisäänajovaihetta ja selviämme tästä ilman, että tarvitsee alkaa ajattelemaan toisenlaista asumismuotoa.Avittakaa please!
En asu äitini kanssa, mutta tiedän, mistä puhut!
Muutan pikapuoliin melko lähelle vanhempiani ja olen miettinyt näitä asioita - aion auttaa heitä parhaani mukaan, jos apu kelpaa. Vanhempani ovat vajaa 80-vuotiaita.
Keskustele äitisi kanssa vakavasti ja asiallisesti asiasta. Tee hänelle selväksi, että sinä olet aikuinen ihminen, et ota vastaan jatkuvaa kritiikkiä saatika neuvoja äidiltäsi, joka ei tunnu pääsevän roolistaan eroon.
Äitisi on vanha, mutta tuntuu pystyvän määräilemään, joten älä pode huonoa omaatuntoa, jos hän suuttuu. Anna suuttua ja miettiä.
Kysy häneltä, mikä hänestä olisi paras vaihtoehto, haluaisiko hän asua yksin, vai pystyykö hän maksamaan kotiavustajalle, vai olisi nykyinen järjestely sittenkin se paras?
Laita ehdot! Älä anna hänen kävellä ylitsesti ja määrätä tai haukkua.
Kerro, ettet jaksa, väsyt helpommin kuin nuorena.
Jos hän ei tätä ymmärrä, menkää juttelemaan lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa - vanhemmat ihmiset yleensä uskovat heitä.
Jos jatkatte yhdessä asumista, laadi säännöt ja varoitusmerkit. Kun hän alkaa moittimaan, sano stop, nyt loppui! Sano se monta kertaa päivässä, jolloin hän oppii, ettei noin pidä käyttäytyä.
Itse asiassa tilanne on sama kuin pienen lapsen kanssa, on vain opetettava ja opittava, miten toisten ihmisten kanssa eletään.
Minä olen kerran nuorena äitinä tehnyt äidilleni selväksi, että minun silmilleni ei enää hypitä.
Oppi kerrasta. Menin lasten kanssa kylään, mutta lähdin mökille, kun motkotus vain jatkui. Asuin mökillä pari viikkoa, isä kävi tuomassa ruokaa ja yritti sovitella. Minä pysyin lujana.
Se todella selvensi välejä, ei ole tarvinnut toistaa.
Anoppini kohtelee tytärtään kuin palvelijaansa.
Tytär käy katsomassa häntä monta kertaa viikossa, hoitaa hänen asioitaan, ostaa ruokaa, yms.
Kiitosta ei tule, valittamista ja suoranaista haukkumista kylläkin.
Tuosta oppineena, minä en moista katselisi.
Olkoon vanhus äiti tai anoppi tai vieras, ystävällisyys palkitaan ystävällisyydellä.
Ilkeyttä en siedä.
Kohtele toisia, niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Pätee myös vanhuksiin.
asia ei koske minua mutta tosi hyvin olet asian "pilkkonut palasiksi". Nämä vanhat ihmiset, niin aikoinaan ei monestikaan omia lapsia juurikaan arvostettu, jossakin perheessä oli jopa häpeä, jos oli paljon lapsia. Tarkoitan tällä, että jotkut vanhukset elävät vieläkin sitä aikaa, että lapsille ei tarvitse arvostusta antaa, siinä onkin sitten tiukka rautalanka väännettäväksi.
olen miettinyt jo etukäteen noiden hermojen kestämistä.yli 80 äitini on ollut vuodeosastopotilas ja nyt mietitään jatkoa . kovasti haluaisivat toimittaa hänet johonkin hoitokotiin mutta äiti kieltäytyy menemästä enkä minäkään häntä sinne halua. sisar sanoi suorilta käsin ettei hänen pinnansa kestä joten ei ole vaihtoehtoja kuka hoitaa.
sisar ja veli asuvat samalla paikkakunnalla kuin äiti (välimatka 2-3 km)ja minä asun n. 30-40 km päässä joten joudun jättämään perheeni ja muuttamaan äidin luo asumaan ja sieltä kulkemaan omalle paikkakunnalle töihin.
arvostusta en tule keneltäkään saamaan en sisaruksilta enkä äidiltäkään mutta ompahan itsellä hyvä mieli kun voin auttaa äitiäni elämään loppuajan omassa kodissaan.
Äitini tuntien tiedän jo valmiiksi että tulee olemaan hankalaa kun pitää toimia hänen mielensä mukaan lähtien siitä että tavarat ym pitää osata laittaa niin kuin hän sen tekisi ja kyllä hän mielellään pompottaa.
täytyy vaan kasvattaa asennetta valmiiksi, kyllä se siitä.
Minuakin lapset tulevat "auttamaan" raskaassa hoitotyössäni.
Se tarkoittaa sitä että tulee vielä monta uutta passattavaa hoidettavan lisäksi.
Kyllä sinunkin sisaruksiisi tulee vipinää viimeistään siinä vaiheessa kun on perunkirjoitus ja perinnönjako kyseessä.
Kyllä vaan onhan se raskasta, mutta omalla asenteellakin voi olla merkitystä. Koittaa keksiä yhteistä tekemistä jos ei pysty esim. itse lukemaan niin lukea hänelle sopivaa, ulkoilua, ehkä kyläilyä ystävillä jotain joka päivälle, mielekästä juttua vaikka sitten hieroa niitä kipeitä lihaksia ja olla ystävällinen, kokeileppa jotain, kyllä se ilo löytyy ihan pienistä asioista, tiedän itsekkin että on huonoja päiviä, mutta onneksi enemmän hyviä kuitenkin. JAKSAMISIA JA VOIMIA KAIKILLE!