hermo puristus

Vaivani alkoi jo viime kesän lopulla.
Nyt olen siinä pisteessä että oikea käsi menee yöllä tunnottomaksi. Ranteessa ja sormissa on välillä ihan kauhea särky sekä peukalo tuntuu jäykältä.
Nyt uutena oireena kipu tuntuu hartiassa ja kaulassa.
Oikean korvan yläpuolelta vihloo päätä sekä kaulaa. Kaula on vähän turvoksissa.
Yhtään ei rasitusta kestä ranne vaan alkaa heti särkemään.
Voisiko kyseessä olla pelkästään ranteessa olevan hermon puristustila vai jotain vakavampaa?
Onko muilla ollut samanlaisia oireita?
Auttakaa!!
2624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vika ei toki ole ranteessa vaan niskassa/Aika yleisiähän nuo ovat.
Vika ei toki välttämättä ole lainkaan ranteessa vaan niskassa/hartioissa. Siellä on nikamalukkoja, jotka aiheuttavat lihaskiristystä ja hermopuristusta. Kipu sitten heijastuu käsiin ja muuallekin ja lisäksi ne kireät lihakset painaa yhtä lailla verisuonia, jolloin tulee verenkirtohäiriöitä.

Osaava manipulaatiohoitaja voisi auttaa. Kokeile vaikka OMT-fysioterapeuttia, mutta parempiakin on.hartioissa.

Äänestä
  • sain tuollaiset vaivat kuntoon tekemälläsäntillisesti ohjeiden mukaan jotka sain köytyäni täällä:www.tasapainopiste.fi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hermona kirjoitti:

Vaivani alkoi jo viime kesän lopulla.
Nyt olen siinä pisteessä että oikea käsi menee yöllä tunnottomaksi. Ranteessa ja sormissa on välillä ihan kauhea särky sekä peukalo tuntuu jäykältä.
Nyt uutena oireena kipu tuntuu hartiassa ja kaulassa.
Oikean korvan yläpuolelta vihloo päätä sekä kaulaa. Kaula on vähän turvoksissa.
Yhtään ei rasitusta kestä ranne vaan alkaa heti särkemään.
Voisiko kyseessä olla pelkästään ranteessa olevan hermon puristustila vai jotain vakavampaa?
Onko muilla ollut samanlaisia oireita?
Auttakaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu