Hei,
en tiedä miten aloittaisin mutta nyt pakko päästä purkamaan pahaa oloa..
ELi olen 18-vuotias ja lapseni on 8,5kk vanha.
Asumme kahdestaan, olemme lapsen isän kanssa vähän aikaa sitten eronneet.
Suhteestamme ei tullut mitään.. Olemme niin erilaisia ihmisiä..
Haluamme tulevaisuudelta eri asioita ja emme vaan sopineet yhteen.
Emme siis koskaan asuneet yhdessä.
Meidän oli tarkoitus muuttaa yhteen.
Koko raskauteni ajan hän satutti kerta toisensa jälkeen minua asioilla joita muut eivät pidä kovin suurina tekoina
kuten lähtee kavereiden kanssa ryyppäämään vaikka olisi luvannut minulle ettei mene.
Sinäkin hetkenä kun sain tietää olevani raskaana ja mietin pidänkö vauvan vai en hän
vaan lähti ryyppäämään vaikka kerroin kuinka paha olla minulla oli.. Itkin van enkä tiennyt tapanko itseni vai
olisinko iloinen..Olin todella ahdistunut ja peloissani..
EIkä hän tullut luokseni vaikka kuinka pyysin.. Vaikka lupasi olla minun tukena ja turvana
eikä missään nimessä halunnut aborttia.
Tuollaisia asioita tapahtui muutamaan otteeseen raskauteni aikana..
Kun sitten viimeisenä päivänä meidän piti tavata, oli siis seuraavana päivänä synnytyksen käynnistys kun
oli mennyt 2 viikkoa lasketun yli, niin hän meni ystävänsä pikkuvelin rippijuhlissa käymään..
Olin aivan kamalan peloissani seuraavasta päivästä ja hermostunut.. Kun hän sitten soitti
olin vihainen kun hän soitti sovittua myöhemmin! Olisin tarvinut hänen tukeaan enemmän
kun hänen ystävänsä pikkuveli!!
Hermostuin ja pistin luurin kiinni ja puhelimenkin kokonaan..
Muutaman tunnin päästä avasin puhelimeni ja eipä tullut enään soittoa häneltä..
Ihmettelin ja odottelin mutta ei mitään.. Sitten yhtäkkiä kymmenen aikaa illalla alkoi supistukset
... Olivat heti säännölliset eli synnytys oli käynnissä.
Olin juuri soittamassa lapseni isälle kun puhelimeeni tuli viesti ystävältäni
joka ilmoitta voivansa tulla kanssani aamulla siihen käynnistykseen koska lapsen isä tuksin
kykenee kun on tällä hetkellä aivan umpi humalassa..
Olin aivan järkyttynyt.. En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä siin' tilanteessa..
Lopulta sairaalasta soitin hänelle ja kielsin tulemasta sairaalaan koska hänelle ei sinne
ollut mitään asiaa!
Hetken päästä hän ilmestyi hänen kaverinsa kanssa sinne! Hän oli minulle äärimmäisen ilkeä
ja kiukutteli kun uhmaikäinen kakara!
Lopulta hän sai minut yli puhuttua että lähetän kaverini pois ja hän jää minun tuekseni..
Kun kaverini lähtivät, hän nukahti.. Kuorsasi koko vaikean 12 tuntia kestävän synnytykseni ajan..
Halusin tämän tarinan kertoa koska minulla on niin paha olla vieläkin sen takia..
Hän satutti niin syvästi minua.. En koskaan pysty anteeksi antamaan sitä..
Sen takia en pystynyt yhteen hänen kanssaan muuttamaan.. Se sattui niin älyttömän paljon..
Minun arvostukseni häntä kohtaan hävisi ja tunteenikin muuttuivat. Olen onnellinen kun pääsin hänestä.
Mutta sitten on ne ihmiset jotka vähättelevät tätä.. Sanovat että no kai sä nyt annat
anteeks tollasen jutun..
Se sattuu niin paljon..
Ja sitte se että muut koko ajan luulevat että kyllä me viellä palataan yhteen..
En saa mitään kunnioitusta enkä tukea.. kukaan ei kunnioita mitä sanon, ajattelevat että no
kyllä ne taas kohta on yhdessä..
Kaikki tuntuvat säälivän ja ajattelevan hänestä kaikkea että mitä hän joutuu kestämään..
En siis sääliä kaipaa mutta ymmärrystä, kunnioitusta ja tukea.. :'(
en tiedä miten aloittaisin mutta nyt pakko päästä purkamaan pahaa oloa..
ELi olen 18-vuotias ja lapseni on 8,5kk vanha.
Asumme kahdestaan, olemme lapsen isän kanssa vähän aikaa sitten eronneet.
Suhteestamme ei tullut mitään.. Olemme niin erilaisia ihmisiä..
Haluamme tulevaisuudelta eri asioita ja emme vaan sopineet yhteen.
Emme siis koskaan asuneet yhdessä.
Meidän oli tarkoitus muuttaa yhteen.
Koko raskauteni ajan hän satutti kerta toisensa jälkeen minua asioilla joita muut eivät pidä kovin suurina tekoina
kuten lähtee kavereiden kanssa ryyppäämään vaikka olisi luvannut minulle ettei mene.
Sinäkin hetkenä kun sain tietää olevani raskaana ja mietin pidänkö vauvan vai en hän
vaan lähti ryyppäämään vaikka kerroin kuinka paha olla minulla oli.. Itkin van enkä tiennyt tapanko itseni vai
olisinko iloinen..Olin todella ahdistunut ja peloissani..
EIkä hän tullut luokseni vaikka kuinka pyysin.. Vaikka lupasi olla minun tukena ja turvana
eikä missään nimessä halunnut aborttia.
Tuollaisia asioita tapahtui muutamaan otteeseen raskauteni aikana..
Kun sitten viimeisenä päivänä meidän piti tavata, oli siis seuraavana päivänä synnytyksen käynnistys kun
oli mennyt 2 viikkoa lasketun yli, niin hän meni ystävänsä pikkuvelin rippijuhlissa käymään..
Olin aivan kamalan peloissani seuraavasta päivästä ja hermostunut.. Kun hän sitten soitti
olin vihainen kun hän soitti sovittua myöhemmin! Olisin tarvinut hänen tukeaan enemmän
kun hänen ystävänsä pikkuveli!!
Hermostuin ja pistin luurin kiinni ja puhelimenkin kokonaan..
Muutaman tunnin päästä avasin puhelimeni ja eipä tullut enään soittoa häneltä..
Ihmettelin ja odottelin mutta ei mitään.. Sitten yhtäkkiä kymmenen aikaa illalla alkoi supistukset
... Olivat heti säännölliset eli synnytys oli käynnissä.
Olin juuri soittamassa lapseni isälle kun puhelimeeni tuli viesti ystävältäni
joka ilmoitta voivansa tulla kanssani aamulla siihen käynnistykseen koska lapsen isä tuksin
kykenee kun on tällä hetkellä aivan umpi humalassa..
Olin aivan järkyttynyt.. En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä siin' tilanteessa..
Lopulta sairaalasta soitin hänelle ja kielsin tulemasta sairaalaan koska hänelle ei sinne
ollut mitään asiaa!
Hetken päästä hän ilmestyi hänen kaverinsa kanssa sinne! Hän oli minulle äärimmäisen ilkeä
ja kiukutteli kun uhmaikäinen kakara!
Lopulta hän sai minut yli puhuttua että lähetän kaverini pois ja hän jää minun tuekseni..
Kun kaverini lähtivät, hän nukahti.. Kuorsasi koko vaikean 12 tuntia kestävän synnytykseni ajan..
Halusin tämän tarinan kertoa koska minulla on niin paha olla vieläkin sen takia..
Hän satutti niin syvästi minua.. En koskaan pysty anteeksi antamaan sitä..
Sen takia en pystynyt yhteen hänen kanssaan muuttamaan.. Se sattui niin älyttömän paljon..
Minun arvostukseni häntä kohtaan hävisi ja tunteenikin muuttuivat. Olen onnellinen kun pääsin hänestä.
Mutta sitten on ne ihmiset jotka vähättelevät tätä.. Sanovat että no kai sä nyt annat
anteeks tollasen jutun..
Se sattuu niin paljon..
Ja sitte se että muut koko ajan luulevat että kyllä me viellä palataan yhteen..
En saa mitään kunnioitusta enkä tukea.. kukaan ei kunnioita mitä sanon, ajattelevat että no
kyllä ne taas kohta on yhdessä..
Kaikki tuntuvat säälivän ja ajattelevan hänestä kaikkea että mitä hän joutuu kestämään..
En siis sääliä kaipaa mutta ymmärrystä, kunnioitusta ja tukea.. :'(
Vastaukset 2
Vanhimmat
että jos olisin sattunut paikalle synnytyksesi aikaan, olisi äitäpolo lentänyt kuin leppäkeihäs pihalle huoneesta ja laitoksesta. Ensinnäkin, lähteä ryyppäämään kun tietää että synnytystä käynnistetään, ja vielä tulla paikalle nukkumaan humalaansa!! Suoraan sanottuna ihmettelen jos kätilöt ylipäänsä päästivät hänet paikalle..?
"Mutta sitten on ne ihmiset jotka vähättelevät tätä.. Sanovat että no kai sä nyt annat
anteeks tollasen jutun.. "
Miksi antaisit? Jos ei olo ole anteeksiantava, jos loukkaus tuntuu liian suurelta unohdettavaksi, ei anteeksi ole mikään pakko antaa. Sano se. Mikään laki ei velvoita sinua katselemaan moista paskiaista saati kuuntelemaan puolusteluja hänen käytökselleen.
***
juu samaa mieltä.kyllä ensi synnytys on niin tunteita herättävä ja mieleen painuva kokemus,että jos mies tuossa kunnossa sellaiseen tilaisuuteen saapuu,ni täytyy olla aika outo tapaus.sinun ei tarvi tunteitasi keneltäkään anteeksi pyydellä.itse en olis synnytykseen tuollaist "isää"päästänyt,ja ihmettelen myös kuinka kätilöt on tuon sallinut