Oletteko kahden puoliskon kokonaisuuksia?

taidan olla muotopuoli kun luullut oikeat puoliskot ovatkin sännänneet tiehensä.

Sain elää pitkään sen toisen, paremman puoliskoni kanssa, joten tiedän millaista se voi parhaimmillaan olla. (Olen ehtinyt vähän tutustua toisenlaiseenkin tilanteeseen.)

Nykyään pärjään ihan hyvin itseksenikin, kunhan hyviä ystäviä ja rakkaita lähimmäisiä säilyisi ainakin muutama ihan lähimaisemissa loppuun asti. - Odotan mielenkiinnolla, mitä elämä tulee tarjoamaan jatkossa. En koe koskaan tarvinneeni toista puoliskoa tullakseni ehjäksi, vaikka niin kävikin. En vanno mitään, koska olen aina löytänyt vannomani asiat edestäni. Nyt osaan tunnistaa milloin 1 1 on enemmän kuin kaksi. En kuitenkaan kuvittele enää sellaista puoliskoa kohtaavani, jonka kanssa olisimme valmiita kaiken jakamaan. Hyvät ystävät suojelevat hölmöilemiseltä.;))

väittää että puoliskot eivät voi koskaan tulla onnellisiksi koska se erossaolo on tuonut liikaa muutosta kumpaankin. Unelmat tuhoutuvat särkyen haavoittaviksi sirpaleiksi kummankin sydämeen ja niin he elävät onnettomina koko iäisyyden.

toivoin löytäväni rauhallisemman puolen itsestäni.

Viimein löysin "tasoituksen" rakkaan ihmisen avulla :)

toivossa olen elänyt, ja mielenkiintoista sekä hauskaa on ollut; joskus tosin hieman surullistakin siinä vaiheessa, kun erkaantuminen on tullut. Välillä olen puoliskoni luullut löytyneen, välillä taas en. Joku on luullut minuakin puoliskokseen... tiedättehän nämä samanaikaisuusongelmat.

löysin puoliskoni. Tiedä häntä onko oikeat palaset liitetty yhteen. Sen verran on otettu yhteen. Mutta yhdes ollaan oltu jo kohta 33 vuotta. Eikä enää tässä viidenkymmenen kunnioitettavassa iässä jaksa tsekkailla josko joku muu puolisko sopisi paremmin. Tuskimpa vaan. Vaan taisi tää hermafrodiitti olla hiukan skitsofreeninen josta meidä erotettiin.