kotkassa

miten voin saada asjani oikeuteen asunto murto ja omaiisuuttani on vahigoitettu.asjasta tehty rikos ilmoitus asjaani ei poliisi tutkinnu..jaa perättömiä lausuntoja annettu ja valehdeltu.eikös jokaisella suomen kansalaisella ole oikeus puolustautua.

mien pieni vähäosinen ihminen voi puolustautua.
5628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olen voimaton tän asjan kanssa,elämä piloilla koko elämän työ meni,ainna nää konnat mielessä.

olen vaan jäävuoren huippu,toiset ei uskalla puhua
tällänen toiminta lamaanuttaa ihmisen vuosiksi.
asjoilla ihmeenlinen tapa selvitä,

Äänestä
  • Oikeuskanslerin puoleen voi kääntyä kuka tahansa omassa asiassaan tai muutenkin, jos hän kokee, että viranomainen, virkamies tai muu julkista tehtävää hoitava henkilö tai yhteisö on menetellyt virheellisesti tai laiminlyönyt velvollisuutensa. Hänen puoleen voi kääntyä myös se, jonka mielestä hänen asianajajansa on laiminlyönyt velvollisuuksiaan.

    Äänestä

  • VALVOO..¤ kirjoitti:

    Oikeuskanslerin puoleen voi kääntyä kuka tahansa omassa asiassaan tai muutenkin, jos hän kokee, että viranomainen, virkamies tai muu julkista tehtävää hoitava henkilö tai yhteisö on menetellyt virheellisesti tai laiminlyönyt velvollisuutensa. Hänen puoleen voi kääntyä myös se, jonka mielestä hänen asianajajansa on laiminlyönyt velvollisuuksiaan.

    Kenelle valtiovalta kuuluu?

    Demokraattisen Suomen valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansalaisella on oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen poliittisen järjestelmän kautta. Ilman lain määräystä ei julkista valtaa voida kuitenkaan käyttää. Julkisessa toiminnassa on muutoinkin noudatettava tarkasti lakia

    Äänestä

  • noudatettava lakia kirjoitti:

    Keheen enää voi luottaa jos palkkaamasi lakimies huijaa sinua oikeen kunnolla, ja aiheuttaa miljoona vahigot.
    laita liriin se konna .eikös se ottannu sinun vakuutuksesta jo kottia 20000 kiken aikaa ajo vastapuolen etua.
    tais olla tää kolmen kopla yhteis pelillä se sujuu.

    Äänestä

  • minkä taaksen jättä kirjoitti:

    Keheen enää voi luottaa jos palkkaamasi lakimies huijaa sinua oikeen kunnolla, ja aiheuttaa miljoona vahigot.
    laita liriin se konna .eikös se ottannu sinun vakuutuksesta jo kottia 20000 kiken aikaa ajo vastapuolen etua.
    tais olla tää kolmen kopla yhteis pelillä se sujuu.

    g. ) PUHUIKO JEESUS PEDON MERKISTÄ?

    Huomion arvoista on se, että Jeesus ei loppua koskevassa puheessaan puhu mitään pedon merkistä. Taikka puhuu, mutta käyttää siitä eri nimeä. Tämä ei tee pedon merkki kysymystä tyhjäksi. Danielkaan ei kerro varsinaisesta pedon merkillä merkitsemisestä mitään. Kylläkin paljon pedon taistelusta Kristusta ja hänen seuraajiaan vastaan.

    Jeesus keskittyy varoituksissaan eksytyksestä, - valheesta varoittamiseen. Vallan saa lopussa toisenlainen evankeliumi, valhe-evankeliumi. Vallan saa väärät kristukset ja väärät profeetat jotka eksyttävät ihmeillään ja valheella. Eksytys tulee valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla (2 Ts 2:9). Niiden perässä juoksemisesta varoitetaan ( Lk 17:23). Mainitaan, että raadon luo kotkat kokoontuvat (Mt 24:28). Eksytys kohdistuu valittuihin. ( Mt 24:24)
    Laittomuus pääsee lopussa valtaa. (Mt 24:12). Merkille pantavaa on, että tuo laittomuus ottaa vallan nimenomaan Jumalan temppelissä (2 Ts 2:4) ja siellä se myöskin valtaansa käyttää. Laittomuus ei siis mene käyttämään valtaansa sinne joka jo on pahan vallassa. Ei siellä nimittäin ole ketään eksytettäviä, seillä olevat ovat jo ennestään eksyneitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sisäpiirii kirjoitti:

miten voin saada asjani oikeuteen asunto murto ja omaiisuuttani on vahigoitettu.asjasta tehty rikos ilmoitus asjaani ei poliisi tutkinnu..jaa perättömiä lausuntoja annettu ja valehdeltu.eikös jokaisella suomen kansalaisella ole oikeus puolustautua.

mien pieni vähäosinen ihminen voi puolustautua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu