Oon nyt hyväksynyt pääni sisällä, että tästä on parannuttava, eikä painoa saa tippua enää lisää. Hyvä pohja paranemiselle, mutta en saa tätä enää siirrettyä sitten käytännön toimiin. Pitäisi syödä ns."normaalia" ruokaa, eikä vaan jotain kevytjuttuja, mutten pysty! En pysty syömään yli 4 leipää päivässä, koska pelkään että lihon, vaikka sitä minä koitan tässä tehdä!!
Olen käynyt punnituksessa nyt joka viikko, ja olisi hyvä, että paino vähän nousisikin. Mutta se vain laskee ja laskee. Enkä halua. Mutta en pysty syömään. Tätä on vaikea selittää.
Huono omatunto tulee, jos olen syönyt mahan täyteen. Huono omatunto tulee, jos olen syönyt liian vähän. Huono omatunto tulee jos en ole käynyt lenkillä. Ja huono omatunto tulee tietysti, jos olen käynyt lenkillä; laihdun. En ymmärrä enää itseäni. En vain enää osaa elää normaalia elämää.
Kohtalon tovereita?
Olen käynyt punnituksessa nyt joka viikko, ja olisi hyvä, että paino vähän nousisikin. Mutta se vain laskee ja laskee. Enkä halua. Mutta en pysty syömään. Tätä on vaikea selittää.
Huono omatunto tulee, jos olen syönyt mahan täyteen. Huono omatunto tulee, jos olen syönyt liian vähän. Huono omatunto tulee jos en ole käynyt lenkillä. Ja huono omatunto tulee tietysti, jos olen käynyt lenkillä; laihdun. En ymmärrä enää itseäni. En vain enää osaa elää normaalia elämää.
Kohtalon tovereita?
Vastaukset 5
Vanhimmat
yksi kohtalotoveri. Olen jo niin pitkään laihduttanut ja ollu jotenkin syömishäiriöinen, että nyt kun haluisin taas parantua siitä ei tule mitään. Haluisin olla normaali syömiseni suhteen, varsinkin kun läheiset alkaa olemaan jo huolissaan. En osaa. Oon kahen tulen välissä koko ajan.
Kirja Gisela van den Ster: Lupa syödä
kokeilen kaikkea että saisin elämäni hallitaan. Menen ja lainaan tuon kirjan.
mä olin samassa tilanteessa 4vuotta sitten ja sit vaan päätin syödä. itkin ja söin, olin yksin, masennuin , sairastuin bulimiaan, oli itsemurha-ajatuksia ja lihoin. Nyt tosiaan 4vuotta myöhemmin syön masennus ja unilääkkeitä, sairastan bulimiaa ja on itsemurha-ajatuksia. Tosin kaikki huolet ei ole tullut vaan syömishäiriöistä. Jos olisin ollut viisas nuormpana niin olisin hakeutunut hoitoon sairaalaan. Yksin se tulee olemaan raskasta mutta se kasvattaa sua paljon ja oot vahva kun selviät. Kaikkee helvettiä mitä elämä on tuonutkaan tullessaan ni mikään ei ollut hirveempää ku tuo mitä käyt läpi nyt. tiedän kokemuksesta. ei anoreksia oo kuolemisen arvoista ku siihen se loppujen lopuksi johtaa.. kaikkea hyvää sulle ja jaksaista.
Kyllä se elämä on kuitenkin elämisen arvoista sanon minä vaikka en ole vieläkään parantunut, mutta päivä kerrallaan kohti parempaa tulevaa :)
Mä en edes halunnut parantua kunnes ajatukset alkoivat pyöriä vaan itsemurhassa enkä muuta jaksanut kuin tahtoa kuolemaa.Sairastin anoreksiaa lukiolaisesta melkein 3-kymppiseksi,siinä alkoi pää hajota.En tosiaankaan ymmärtänyt itseäni,elämä oli ulkonaisesti hyvin,mut mun sisällä oli kaaos ja pimeys,en enää tuntenut mitään muuta kuin ison pimeän möykyn.
Joku minussa tahtoi kuitenkin elää,ja oon nyt siitä onnellinen.Hakeuduin psykologin puheille tietämättä lainkaan mikä minua vaivasi,uskomatta ollenkaan että voisin saada apua,menin vain apaattisena ja vastenmielisesti,kun se joku pieni osa minua käski.
Vähitellen siellä psykologilla käydessä mulle alkoi valjeta mitä kaikkea se pimeä möykky piti sisällään,kaikkea ahdistusta perheeni henkisestä sairastamisesta,kouluaikojen yksinäisyydestä,kiusatuksitulemisesta,opiskeluvaikeuksista,kaikkea sitä kaaosta jota en ikinä ollut pystynyt käsittelemään tunteillani enkä järjelläni.Tajusin että sitä kaaosta paetakseni yritin hallita edes itseäni,panemalla itseni vankilaan ja rankaisemalla itseäni.
Samalla kun aloin ymmärtää,alkoi pimeä hellittää ja vankila avautua.Aloin taas haluta elämää,eikä anoreksia enää kahlinnut ajatuksiani ja tunteitani.
ELämäni ei ole ollut pelkkää auringonpaistetta senkään jälkeen,mutta olen silti monenmonia ilon hetkiä kokenut.Mun mieleni oli sellaisissa kahleissa etten ikinä uskonut niistä pääseväni,mutta toisin kävi.
En tiedä paljonko sinä olet joutunut jo käymään läpi tunteitasi,enkä tietenkään tiedä mitkä asiat sinua sitovat,mutta oman kokemukseni pohjalta uskallan toivoa että sinä vielä pystyt voittamaan anoreksian.Tuo 'Lupa syödä'-kirja on varmaan suureksi avuksi.Hyvä kun päätit lukea sen.Älä anna periksi toivottomuudelle!Mä olin vähällä luovuttaa mut onneksi en niin tehnyt.
Toivon,että sulla on ihmisiä joiden kanssa voit puhua kaikesta.Mulla ei ollut ketään muuta kuin se psykka,mut se auttoi mua.