Kun ei pysty avautumaan

Masentunut olen ollut kohta 2 vuotta.

Masennuksen alussa yritin puhua 4 niin kutsutulle ystävälleni asiasta ja ketään ei kiinnostanut.
Kaikki oikeastaan iskivät tikaria sydämeen. Tämä monien muiden kokemuksien myötä sai menettämään uskoni ihmisiin.

Sen jälkeen en ole avautunut kellekkään, pitänyt maskin kasvoillani. Mutta nyt seurustelen pitkästä aikaa taas ja olemme siinä vaiheessa että haluaisin avautua tyttöystävälleni.

Mutta en pysty siihen, pelkään että jos avaisin kuoreni ensimmäistä kertaa, niin hän ei ymmärtäisikään tai alkaisi puhua omista asioistaan. Kyllä hän luultavasti ymmärtäisi mutta on olemassa se pieni "ehkä" ettei hän ymmärtäisikään
.
Suurempi ongelma on se, että tuntuu mahdottomalta puhua itselle tärkeistä asioista kenenkään edessä. Sitä en ole koskaan oikeastaan tehnyt.
Aikaisemmin kun yritin niin kylmää vettä niskaan.
Saattaisin jopa itkeä, mitä en ole koskaan kenenkään edessä tehnyt.

Se on älyttömän vaikeaa laskea suojaus ja avata itsensä avoimeksi mahdollisille hyökkäyksille.
5487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kovin vaikeaa,jopa lääkärille koska ne puheet säilyvät läpi elämän potilastiedoissa.Yritä kuitenkin tyttöystävällesi avautua.

Äänestä

Avaudu pikkuhiljaa, koska tyttöystäväsi vaistoaa jos et ole aito ja suhde katkeaa. Tulta päin.

Äänestä

Siellä voi vapaasti puhua asiansa > säännöt ryhmässä > asia puhutaan vainryhmässä > vaitiolovelvollisuus. Ja miksi kukaan puhuisi koska kaikilla sama ongelma.
Ryhmässä saa vastauksia ja toisten kertomia samoja asioita> et ole yksin> Kun saa purettua asiat ja paineet helpottaa, voi kertoa kaikille selviytymisestään: KYLLÄ > selviytynyt

Äänestä

Älä avaudu.



En sano mitään enempää..

Äänestä

Sama ongelma . Helkatin vaikea puhua kenellekkään ja paljon mukavampi pitää "maski" kasvoilla koska ei tiedä mikä katkasee "aasin" selän . Ja sitähän tässä on tehty 10 vuotta . Mutta nyt riitti , ei jaksa enää , koska se vie kyllä kaikki mehut ihmisestä . Teko hymy meinaa .

Nyt aijon olla oma itseni kelpaan tahi en kuka nyt tuleekin vastaan . Tai mitä tässä tapahtuukin , onhan tuolla ulkona noita ihmisiä monta miljoonaa kyllä sieltä aina pari yhtä hullua / tarpeeksi sympaattista löytyy jotka jaksavat kuunnella niin surut ja murheet :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


qapq kirjoitti:

Masentunut olen ollut kohta 2 vuotta.

Masennuksen alussa yritin puhua 4 niin kutsutulle ystävälleni asiasta ja ketään ei kiinnostanut.
Kaikki oikeastaan iskivät tikaria sydämeen. Tämä monien muiden kokemuksien myötä sai menettämään uskoni ihmisiin.

Sen jälkeen en ole avautunut kellekkään, pitänyt maskin kasvoillani. Mutta nyt seurustelen pitkästä aikaa taas ja olemme siinä vaiheessa että haluaisin avautua tyttöystävälleni.

Mutta en pysty siihen, pelkään että jos avaisin kuoreni ensimmäistä kertaa, niin hän ei ymmärtäisikään tai alkaisi puhua omista asioistaan. Kyllä hän luultavasti ymmärtäisi mutta on olemassa se pieni "ehkä" ettei hän ymmärtäisikään
.
Suurempi ongelma on se, että tuntuu mahdottomalta puhua itselle tärkeistä asioista kenenkään edessä. Sitä en ole koskaan oikeastaan tehnyt.
Aikaisemmin kun yritin niin kylmää vettä niskaan.
Saattaisin jopa itkeä, mitä en ole koskaan kenenkään edessä tehnyt.

Se on älyttömän vaikeaa laskea suojaus ja avata itsensä avoimeksi mahdollisille hyökkäyksille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu