EN YMMÄRRÄ MINKÄ LAIN PERUSTEELLA MHY VOI TEHDÄ PUUKAUPPAA NIIN SUURIA MÄÄRIÄ KUIN NYT TEKEE, ON PITKIÄ ISOJA TOIMITUS SOPIMUKSIA ISOILLE VIRMOILLE (2-3 vuotta eteen päin). EI VARMAAN OLE JOKA TUKISTA VALTAKIRJAA NEUVOTTELUISSA MUKANA. METSÄKESKUS JA KILPAILUVIRASTO HERÄTKÄÄ!!!!
_________
Metsähoitoyhdistys laki 7 §
Toiminta puukaupassa ja puunkorjuussa
Metsänhoitoyhdistys ei saa harjoittaa kauppaa ostamalla tai myymällä metsänhakkuuoikeuksia tai puutavaraa omaan lukuunsa eikä muutakaan elinkeinotoimintaa, joka ei ole tarpeellista yhdistyksen tarkoituksen ja tehtävien toteuttamiseksi. Puukauppaa koskevia sopimuksia metsänhoitoyhdistys voi tehdä, energiapuuta ja metsäkeskuksen toimialueella pienyrityksille omaa jalostustoimintaa varten toimitettavaa puuta lukuun ottamatta, vain kirjallisiin valtuutuksiin perustuen asianomaisten metsänomistajien nimissä. Energiapuulla tarkoitetaan tässä laissa polttotarkoitukseen käytettävän puun ohella myös samasta leimikosta korjattavaa ainespuuta. Pienyrityksellä tarkoitetaan tässä laissa sellaista yritystä, jonka pääasiallisena toimialana on puunjalostus ja joka käyttää vuosittain keskimäärin alle 6 000 kiintokuutiometriä raakapuuta.
Puukaupassa ja siihen liittyvässä puunkorjuussa, lukuun ottamatta energiapuuta ja 1 momentissa tarkoitettua pienyritysten tarvitsemaa puuta, metsänhoitoyhdistys voi antaa ammattiapua ja palvelua vain myyjälle tai hänen valtuuttamalleen. Tällainen palvelu ei saa kuitenkaan heikentää metsänomistajien metsänhoidollisiin tehtäviin annettavaa ammattiapua.Metsänhoitoyhdistys ei saa olla osakkaana tai jäsenenä yhteisössä, joka pääasiallisesti harjoittaa metsänhoitoyhdistykseltä kiellettyä toimintaa. Sama koskee osakkuutta, jäsenyyttä tai määräysvaltaa sellaisessa yhteisössä, jonka kirjanpitolain (1336/1997) 6 §:ssä tarkoitettuun konserniin kuuluva yhteisö harjoittaa pääasiallisesti tällaista toimintaa.
Metsänhoitoyhdistyksen sekä sen luottamus- ja toimihenkilön toiminnasta puukaupassa ja puunkorjuussa säädetään tarkemmin metsätalousasioissa toimivaltaisen ministeriön päätöksellä.
Puukauppa ja Metsänhoitoyhdistys
24
6499
Vastaukset
- asia saunassa sovittu
Saunassa sovittu, antaa pienien yrittäjien kärsiä
- R E K A
Mikäkähän yhditys näin tekee. Helppo on syyttää noin yleensä kun ei yksilöi kohdetta.
Omalla kohdalla yhdityksen kanssa on tehty valtakirja ja yhditys on tehnyt hakkuusopimuksen tai hankintasopimuksen ostajan kanssa joka kalikasta.- Yhdistys voitti
Olin MHY:n järjestämässä metsänhoidon näytöksessä Päijät-Hämeessä metsä noin 40v hyvää männikköä harvennushakkuu. Siellä oli iso taulu jossa oli kuinka kustannukset jakautui ja MHY voitti siinä eniten, metsän omistaja sai vähiten.
Kun ihmiset ihmetteli sitä yli 80v isännälle kuinka vähän hän itse hyötyy hakkuusta niin hän totesi allapäin,että: "Tuleepahan tuokin tehtyä, kun se oli MHsuunnitelmassa." - yksityinen metsänomistaja
Oon maksanut kalliisti kun on tullu puhuttua, virma/mhy kytköksistä äänee vika paikalla. Mhy:stä erosin, mutku virmat kiersi metsääni vähän aikaa nyt asia on korjautunut, kolmen virman kanssa on päässy kauppasopimuksiin. Onneksi on uudistus hakkuita tulossa nyt harvennukset menee hyvin.
- metoo
yksityinen metsänomistaja kirjoitti:
Oon maksanut kalliisti kun on tullu puhuttua, virma/mhy kytköksistä äänee vika paikalla. Mhy:stä erosin, mutku virmat kiersi metsääni vähän aikaa nyt asia on korjautunut, kolmen virman kanssa on päässy kauppasopimuksiin. Onneksi on uudistus hakkuita tulossa nyt harvennukset menee hyvin.
Miten erosit MHY:stä?
Haluan kanssa tehdä saman, ja arvaan että moni muu myös.
Pitääkö olla osoittaa oma metsänhoidon ammattilainen jonka konsultointia käytät?
Voisiko MHY:stä erota polttamalla metsän ja kylvämällä palstalle voikukkaa/horsmaa? ;-)
- yksi ja sama
valittaja joka jatkuvasti moittii mhyn toimia.
Alkaa jo kyllästyttämään nuo jatkuvat itku virret.- tuota
Kalahtiko kalikka nilkkaan kun noin älähti.
- on paljon
Paljon tulisi tekstiä, jos kirjoittaisin kaikken,mitä Mhy on kymmenien vuosien aikana vääryyttä tehnyt jäsenilleen. Lain turvin toimiva mafiaporukka.
- ei monopolia
Mhy:llä on kilpailuetu kun metsänomistajat maksavat sille rahaa 30 000 000€ vuodessa saavat kaikkien toimijoiden yhteystiedot ratsastavat maineella" ajamme metsänomistajan etua" Mhy ajaa omaa etuaan!
Muut toimijat eivät löydä metsänomistajaa llman massiivista panostamista markkinointiin, hintakilpailu vääristyy jne jne...
Todellakin! Totta ihmeessä valitetaan ja itkuvirsiä veisataan niin kauan kun epäreilu kilpailija hämmentää ja vääntää!! - nippuside malli
ei monopolia kirjoitti:
Mhy:llä on kilpailuetu kun metsänomistajat maksavat sille rahaa 30 000 000€ vuodessa saavat kaikkien toimijoiden yhteystiedot ratsastavat maineella" ajamme metsänomistajan etua" Mhy ajaa omaa etuaan!
Muut toimijat eivät löydä metsänomistajaa llman massiivista panostamista markkinointiin, hintakilpailu vääristyy jne jne...
Todellakin! Totta ihmeessä valitetaan ja itkuvirsiä veisataan niin kauan kun epäreilu kilpailija hämmentää ja vääntää!!Metsätoimijat alueella on kaikkien tuntemat isot metsäfirmat, jotka ei oikeasti kilpaile keskenään kun alueen metsät on olleet jaettuna ihan sovussa. Sahat nekin on kaikkien tiedossa. Aika lyhyt lista kun alkaa kysellä. Metsänhoidolliset toimet on sitten eri asia, vapaista hyvistä metsureista on pula. Mhy jäsenmaksun merkitys on hämärtynyt täysin koska mhy auttaa, neuvoo, palvelee mutta vain eri laskua vastaan.
- kyllästynyt_oon
nippuside malli kirjoitti:
Metsätoimijat alueella on kaikkien tuntemat isot metsäfirmat, jotka ei oikeasti kilpaile keskenään kun alueen metsät on olleet jaettuna ihan sovussa. Sahat nekin on kaikkien tiedossa. Aika lyhyt lista kun alkaa kysellä. Metsänhoidolliset toimet on sitten eri asia, vapaista hyvistä metsureista on pula. Mhy jäsenmaksun merkitys on hämärtynyt täysin koska mhy auttaa, neuvoo, palvelee mutta vain eri laskua vastaan.
"Metsätoimijat alueella on kaikkien tuntemat isot metsäfirmat, jotka ei oikeasti kilpaile keskenään kun alueen metsät on olleet jaettuna ihan sovussa. Sahat nekin on kaikkien tiedossa. "
Totta, on vain isoja firmoja koska pienet ei voi pärjätä koska vapaa kilpailu on tehty vaikeaksi ja se on vielä kaukainen haave. Ja sitten mhy on päättänyt tehdä kunnon bisnestä välittäjänä toimien.
Eihän mhy lain mukaan saisi harjoittaa liiketoimintaa joka ei ole välttämätöntä.
Pienillä toimijoilla ei ole tietoja metsänomistajista kuten mhy:llä on. Kehen otat yhteyttä?
Ja sitten "sahat on kaikkien tiedossa" No ei varmasti ole jos puhutaan yksityisestä metsänomistajasta joka on vaikkapa perinyt metsän eikä ole koskaan aikaisemmin toiminut metsäasioiden parissa.
- VALTUUSTO VAALIT
METSÄNOMISTAJAT TÄNÄ VUONNA ON MHY:N VALTUUSTOVAALIT. Nyt pitää valita metsänomistajista kunnon ehdokkaat. Mhy:n toimistolta saa lomakkeita jolla ehdokas nimetään, elä anna toiminnanjohtajan määrätä ehdokkaita. Ehdokas ei saisi olla joo ihminen. Nyt olis pelastettava mitä voi viel pelastaa.
- nimeäminen
Taitaapa olla turha pyrkiä ehdokkaaksi jos ei samalla ole antaa tuoretta valtakirjaa puukauppaa varten.
- Tuumailja..
Itsekkin teen metsässä töitä ja olen seuraillut noita metsäoitoyhdistyksen toimia lähempääkin. Pyysivät minuakin sinne töihin yhden eläkkeelle jäävän tilalle.
Periaatteessa metsänhoito yhdistys saa kuutiost parhaan hinnan, se myydäänkö maanomistajan puu tukkipuuna tai kuitupuuna, onkin sitten toinen kysymys. Olen nähnyt selvää tukkia myydyn kuiduksikin, koska kuulemma tukille ei ollut kysyntää. Miten sitten lie muuttunut kauppatavaran laatu jatkossa.
No, hinta jonka metsänhoito yhdistykseltä saa, näyttää hyvältä. Täytyy vain huomioida että sen jälkeen metsänhoito yhdistys ottaa tästä bruttosummasta provikkansa. Sen jälkeen siitä vähennetään metsähoito yhdistyksen taimikkomaksut, jonka jälkeen kaato- ja korjuu- sekä ajokustannukset ja verot. Lopputulos on se, että myyjä saa käteen 15-25% vähemmän rahaa kuin jos olisi myynyt suoraan tehtaalle.
Metsänhoito yhdistykseltä tulleet taimetkin ovat pääsääntöisesti surkeita. Ne ovat juuresta kieroja ja aina johonkin päin vinossa. Parhaaseen lopputulokseen pääsee kun itse kylvää metsän. Käsin kylvää maastosta riippuen 2-5 hehtaaria päivässä. Kasvu on kaksi vuotta myöhässä, mutta aina tulee suoraa puuta. Ja jos haluaa sen kaksi vuotta ajasta pois, niin turveruukkuihin voi idättää ihan pihamaalla taimet etukäteen. Silloin ne ovat parivuotisia jo silloin, kun niille kaivetaan kuopat. Ja varmasti vahingoittumattomia.
Myyjälle huomattavasti edullisempi tilanne on se, että tekee suoraan sopimuksen loppuasiakkaan kanssa, tilaa paikalle metsurin ja ajattaa metsurilla puut tien varteen, jollei itse pysty. Käteen jäävä raha on paljon suurempi kuin edellisessä tapauksessa. Eikä kaikkia puun latvoja ole ajettu metsäkoneilla yli, vaan niistä tekee vielä ihan oikeita polttopuita. Juurivauriot ovat vähäisempiä ja metsäkin voi paremmin.
Nyt näinä "aikoina ankeina" ei kannata hätäillä. Antaa metsän kasvaa. Sen tuotto on 7% joka vuosi. Ja jos on pakko korjata tai harventaa, korjatkaa itse ja tehkää puun myyntipiste. Ei se ole vaikeaa. Silloin murtuvat monopolit sekä yhtiöiltä että metsänhoito yhdistykseltä.
Metsänhoito yhdistys ei ole pahuuden pesä, se on vaan vähän ahne.- matukka69
Minua tuossa MHY.n ja Metsäkeskuksen hommassa vähän ihmetyttää juuri tuo verovarojen käyttö kaiken maailman ns.asiantuntijoiden pitämiseen niiden palkkalistoilla.Kun kuitenkin metsä on semmoinen juttu että siellä tehtävät työt ymmärtää loppujen lopuksi jokainen maalaisjärkeä käyttävä immeinen.On raivaussahan viilauskursseja ym hömpötystä.
Ja jos otetaan vaikka metsäautotien tekeminen niin ns.asiantuntijat pitävät tekemiään paperitöitä semmoisina joita mukamas kukaan muu ei osaa ja saa tehdä.Ja tosiasia on niin että jos esim.tiekin tehdään niin suurimman työn ja asiantuntemuksen tekee se tienrungon kaivaja ja soran ajaja.Ja yllätys yllätys kukapa vetää parhaimman potin mukamas asiantuntemuksellaan. - Anonyymi
Älä viitsi valehdella taida olla oikein pskan puhuja
- Mhy:läinen
... tuossa sun avauksessa ees tapahtuuu?????
Onko menny virman mieheltä taas jotain leimikoita näinä kireinä aikoina sivu suun hankintapalveluun kun noin itkettää. Älä purnaa täällä sopimuksista teillähän teollisuudessa se kartellisakko vielä hiertää.
Maksakaa siitä puusta pystyyn/tien varteen enemmän, niin kukaan MHY ei toimita vain toimittamiesen ilosta.
Mikäli maanomistaja todella saisi virmoilta suoraan parhaan mahdollisen tilin, niin ei kukaan viittis korjuupalvelua tehdä.
Mutta kun aina laskelmissa verrataan mitä Mhy veloittaa, niin ei kukaan muista että urakoitsijalle maksetaan yleensä tuosta peritystä suurin osa.
Pyytäkää, että MHY:llä hinnoittelu avataan teille; ei niissä mitään ydinfysiikkaa ole.
Meillä itsellä korjuupalvelun MHY-kate, motolla korjattavissa leimikoissa 1,5-2,5 €/m3 kaupan koosta riippuen. Tosin sitten motomies tarvii 6-24€/m3 joten kyllä niistä kertyy peirttävää.
Ja pystykauppojen valtakirjakaupoista perityt toimitusmaksut on kokolailla pieniä.
Niistä ei nyt isoa meteliä saa. Kysykää asiaa omalta mhy:n luottamushlöltä, vaikka hallituksen jäseneltä. Ne kyllä kertoo oman Mhy:n linjan.
Hyvää paarmaista kesää kaikille ja kyllä te virmojen miehetkin niitä keppejä saatte kunhan miesmuistista unohtuu -07 kesä.- ja milloin myydään
MHY ei saa tehdä toimitussopimuksia, kuin sellaisista puista mistä on valtakirja.
- tiedän
ja milloin myydään kirjoitti:
MHY ei saa tehdä toimitussopimuksia, kuin sellaisista puista mistä on valtakirja.
kymmeniä tapauksia, joissa metsäomistaja ei koskaan olisi puilleen edes ostajaa löytänyt ilman metsänhoitoyhdistyksen apua.
Kokeilkaa moniko löytää itse ostajan jollekin kolmellekymmenelle tuulenkaatopuulle, jotka on hajallaan pitkin palstaa ?????????.
Täällä sitten rehennellään: "Olisin saanut paremman hinnan, jos olisin itse puuni myynyt".
Kyllä on muutamilla sahajauhoja päässä, ja paljon onkin. - R.aakki
tiedän kirjoitti:
kymmeniä tapauksia, joissa metsäomistaja ei koskaan olisi puilleen edes ostajaa löytänyt ilman metsänhoitoyhdistyksen apua.
Kokeilkaa moniko löytää itse ostajan jollekin kolmellekymmenelle tuulenkaatopuulle, jotka on hajallaan pitkin palstaa ?????????.
Täällä sitten rehennellään: "Olisin saanut paremman hinnan, jos olisin itse puuni myynyt".
Kyllä on muutamilla sahajauhoja päässä, ja paljon onkin.Olen itse ollut hakkaamassa yhdistyksen laskuun tuulikaatoja polttopuiksi kun eivät saaneet niitä kaupaksi.Kyseessä oli sata mottia tukkikuusta jotka olisivat menneet kaupaksi jos olisi ollut jonkun yhtiön kanssa metsäpalvelusopimus ja yhdistys pois välistä sähläämästä.Tietoa löytyy parilta vuosikymmeneltä moton puikoista,mitä vähemmän yhdistys säätää välissä sitä parempi.
- yhdistystäkö
R.aakki kirjoitti:
Olen itse ollut hakkaamassa yhdistyksen laskuun tuulikaatoja polttopuiksi kun eivät saaneet niitä kaupaksi.Kyseessä oli sata mottia tukkikuusta jotka olisivat menneet kaupaksi jos olisi ollut jonkun yhtiön kanssa metsäpalvelusopimus ja yhdistys pois välistä sähläämästä.Tietoa löytyy parilta vuosikymmeneltä moton puikoista,mitä vähemmän yhdistys säätää välissä sitä parempi.
siitä sitten syytetään.
Ei yhdistys kenenkään mettässä sählää ilman omistajan lupaa.
- myykää metsänne
Voi hitto mitä idi.....ja täällä palstoilla on. Toinen toistaan tyhmempiä kirjoituksia, joissa ei ole järkeä ja perusteita alkuunkaan. Mutta näinhän se aina on, että ne kirjoittavat, joilla omat asiat on huonoimmin hoidettu. Eli tässä tapauksessa ne omat metsät.
- mtalins
Kyse kai oli puukaupasta mhy:n laskuun. Tietääkseni ainakin energiapuuta ostavat omiin nimiinsä. Ja sitovat rahansakin vielä pitkäksi aikaa.
Nyt kun on valtuusto päättämässä, ei kukaan pääse esittämään hankalia kysymyksiä yleisessä kokouksessa. Hallitus ja varsinkin toimihenkilöt eivät kovin paljon välitä metsänomistajan taloudellisesta tuloksesta, kun mhyn talous on ainakin sen verran kunnossa, että saadaan palkat maksuun.
Energiapuuhakkuussa menee kuitupuu samaan kasaan. Jokainen laskutaitoinen ymmärtää, että jo suht. pieni kuitupuumäärä tuottaa saman hehtaarituloksen, kuin koko risusavottapuumäärän keruu. Tukieurojen perässä juoksee isot ja pienet. Lisämurheina jää tienvarteen aukko, ojat tukossa, raiteet palstalla jne.
Mutta sanon, että jos joku mhy ostaa ainespuuta omiin nimiinsä ja siitä löytyy dokumentti ja se ostettu puu myydään edelleen teollisuudelle ja hommalla tehdään voittoa, on syytä tehdä tutkintapyyntö ja menee oikeuteen varmasti.
Kaikkien mh-maksua maksavien pitää olla kiinnostuneita mitä yhdistyksissä tehdään ja millä hinnalla. - you no me
mtalins kirjoitti:
Kyse kai oli puukaupasta mhy:n laskuun. Tietääkseni ainakin energiapuuta ostavat omiin nimiinsä. Ja sitovat rahansakin vielä pitkäksi aikaa.
Nyt kun on valtuusto päättämässä, ei kukaan pääse esittämään hankalia kysymyksiä yleisessä kokouksessa. Hallitus ja varsinkin toimihenkilöt eivät kovin paljon välitä metsänomistajan taloudellisesta tuloksesta, kun mhyn talous on ainakin sen verran kunnossa, että saadaan palkat maksuun.
Energiapuuhakkuussa menee kuitupuu samaan kasaan. Jokainen laskutaitoinen ymmärtää, että jo suht. pieni kuitupuumäärä tuottaa saman hehtaarituloksen, kuin koko risusavottapuumäärän keruu. Tukieurojen perässä juoksee isot ja pienet. Lisämurheina jää tienvarteen aukko, ojat tukossa, raiteet palstalla jne.
Mutta sanon, että jos joku mhy ostaa ainespuuta omiin nimiinsä ja siitä löytyy dokumentti ja se ostettu puu myydään edelleen teollisuudelle ja hommalla tehdään voittoa, on syytä tehdä tutkintapyyntö ja menee oikeuteen varmasti.
Kaikkien mh-maksua maksavien pitää olla kiinnostuneita mitä yhdistyksissä tehdään ja millä hinnalla.Ainakin se L-uskonto toimii täällä. Kaikki samassa ringissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851