sekavaa tekstiä

Olen mietiskellyt paljon sitä, että onko tässä elämisen touhussa loppujenlopuksi kyse mistään muusta kuin ennalta säädettyjen polkujen kulkemisesta. Ehdollistummeko vain niihin raameihin, joihin satumme syntymään? Onko vapaata päätäntävaltaa lainkaan?

Usein kun katselen sivusta hyvällä itsetunnolla varustettuja "normaalien" perheiden lapsia, huomaan, kuinka paljon heidän käyttäytyminen muistuttaa heidän menestyvien vanhempien tai isosisarrusten käyttäytymistä. He suorastaan imitoivat vanhempiensa elekieltä kuin lemmikkipapukaija omistajaansa.

Eräskin (entinen?) ystäväni luulee olevansa todellinen mestari laittamaan ruokaa, koska hänen isä on menestynyt kokki. Aivan niin kuin ruoanlaittotaidot siirtyisivät geeneissä. Itsevarmuus oikein huokuu hänen liikkeistään kun hän kokkaa. Joskus aikoinaan, kun laitoimme ruokaa, hänellä oli kumma tarve määrätä miten kaikki tulee tehdä. Hänellä oli outo seminarsistinen ote ruoanlaittoon. Kaikki piti tehdä hänen mestarillisen pillin mukaan. Onhan hän kokin poika.

Tämä ystäväni seminarsismi ylettyi/ylettyy myös moneen muuhun asiaan, kuten kouluun ja harrastuksiin. Hänellä oli/on sellainen asenne, ettei hänen tarvitse tehdä koulussa mitään pärjätäkseen. Onhan hän korkeasti koulutetusta rikkaasta suvusta. Hän koki myös olevansa mestari jalkapallossa ilman mitään harjoittelua. Onhan hänen isoveli menestynyt pelaaja.

Vihaan erittäin paljon ihmisiä, jotka ammentavat hyvän itsetunnon perheeltään. Itse kun en ole koskaan päässyt nauttimaan sellaisesta luksusksesta. Olen aina elänyt alemmuudentunteessa hyvistä perheistä tulevien koulutovereideni keskellä.

Tämä ystäväni on ehkä hieman kärjistetty esimerkki, mutta on tuskin liioiteltua väittää, että perheeltä opittu itsevarmuus on suurilta osin tietynlaista harhaa. Joskus lähes psykoottista sellaista, kun luullaan itsestä jotain, joka ei todellakaan ole totta. Olen paljon miettinyt että olisiko elämässäni yhtään enemmän järkeä jos olisin hyvän perheen lapsi; ehdollistettu hyvän itsetunnon harhoihin, luulemaan, että elämä on itsestäänselvää.

Joskus en tiedä ketä sääliä. Itsenilaisia vai niitä "normaaleja". Meillä "hulluilla" kun tuntuu usein olevan selkeämpi käsitys asioista kuin "terveillä". Alemmuudentunne voi olla paljon terveempi näkökulma elämään kuin imitoitu itsevarmuus. Huono itsetuntoni on pakottanut minut tekemään töitä itseni eteen, enkä ole vain olettanutt olevani seppä syntyessäni.

Vaikka pakkohan se on itselleen myöntää, ettei ehdollistumista pääse pakoon kukaan. Minut on huonossa perheessä ehdollistettu huonoon itsetuntoon ja saamattomuuteen. Tiedostuskykyni ja ymmärrykseni elämästä on taustani takia ehkä keskimääräistä korkeammalla tasolla - olen joutunut pohtimaan elämää enkä ole vain ammentanut valmiiksi purettua versiota - ,mutta se vain lisää tuskaa.
10565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kirjoitat hyvin. Puet sanoiksi kaiken tuon...itse en osaa kyseistä taitoa ja toivonkin ettet pahastu jos lainaan paria lausettasi omiin hajatelmiini päiväkirjaani =) ?

Äänestä

moi,
mitä sinä halusit loppujen lopuksi tuolla kertoa?'jäin sitä ihmettelemään kun luin tekstisi:)

aivan oikein...tuo tekstisi siinä kohtaa että jos on hyvä, suorastaan ilmiömäinen itseluottamus perittynä, on hyvät eväät elämälle. sinulle on annettu itsevarmuus ja tunto että olet hyvä kaikessa mitä kokeilet.

sitten me tois-sijaiset!!!...sinä ja minä!!

minut varustettu huonolla omalla tunnolla, ei itsetuntoosta tietoakaan kun maailmalle lähdin...
mitä sitten sain...sain lapsia, elin hyvässä avioliitossa 23 wee, erosin , muutin ja perustin oman yrityksen...
eli: OPETUS!! sinäkin voit tehdä elämällesi sen mitä voit, nyt koen olevani ihminen varustettuna hyvällä omallatunnolla ja koen olevani hyvä kaikessa mitä teen. toki erehdyksiäkin sattuu:)

olen onnelline ja tyytyväinen ja kiitollinen kaikkine kummine painajaiseni menneisyydestä kun minä en ollut mitään!!

tsemppiä sinullekin....

enkä jaksa sääliä ketään jokainen meistä järjestää itselleen elämän millaisen haluaa:)

Äänestä

Samaistuin, mutta kommentti viimeiseen lauseeseesi:
Pohdiskelu tuotti minulle alussa tuskaa, mutta helpotti suunnattomasti jonkin ajan päästä. Olet älykäs!

Äänestä

"Ehdollistummeko vain niihin raameihin, joihin satumme syntymään? Onko vapaata päätäntävaltaa lainkaan? "

Emme varmasti ehdollistu, ainakaan missään klassisessa behavioristessa mielessä. Me emme ole ympäristön tahdottomia sätkynukkeja, vaan suodatamme ärsykkeet kognitiomme läpi: suuntaudumme aktiivisesti ympäristöömme, joten meistä itsestämme riippuu, kuinka tulkitsemme tilanteita ja miten annamme niiden vaikuttaa meihin.

Päätösvaltamme -- siis toimijan estämätön kyky tehdä mitä haluaa -- on epäilemättä viime kädessä vapaa, vaikkakin geenit ja ympäristö antavat tietyn viitekehyksen, jossa tätä vapautta harjoitamme. Emme voi paeta vapauttamme ja vastuutamme, vaikka sitä kovin monesti haluaisimme.


"Vihaan erittäin paljon ihmisiä, jotka ammentavat hyvän itsetunnon perheeltään. Itse kun en ole koskaan päässyt nauttimaan sellaisesta luksusksesta. Olen aina elänyt alemmuudentunteessa hyvistä perheistä tulevien koulutovereideni keskellä. "

Tajuatko, että vihasti on irrationaalista kaunaa, kateutta? He ovat ilmeisesti mielessäsi kaapanneet jonkun luvattoman etuoikeuden, minkä kostat heille vihallasi. "Jos minäkin olen elänyt alemmuudentunteessa, on heidänkin elettävä" -- tällä logiikalla tehdään vallankumouksia.

"Tämä ystäväni on ehkä hieman kärjistetty esimerkki, mutta on tuskin liioiteltua väittää, että perheeltä opittu itsevarmuus on suurilta osin tietynlaista harhaa. Joskus lähes psykoottista sellaista, kun luullaan itsestä jotain, joka ei todellakaan ole totta."

Varmasti itseluottamus perustuu monesti harhakuvitelmiin, mutta ne ovat kuitenkin hyödyllisiä harhakuvitelmia, niin käytännön toiminnan kuin psyykkisen tasapainon kannalta. Illuusioista vapaa elämä on muutenkin kovin raskasta, pitää olla jokin illuusio("valhe") josta ammentaa elämänvoimaa ja oikeutusta. Meidän masentuneiden pitää etsiä noita illuusioita, lakata ajattelemasta liikaa; olemasta liian rehellisiä. Kaikki tällainen itsetutkiskelu, asioiden vatvominen ja pohtiminen ym. liiallinen ajattelu johtaa epävarmuuteen, toimettomuuteen sekä tuhoaa itsetunnon. Tiedän, että tämä on vaikeaa, enkä itse kykene tällä hetkellä siihen.
***

En jaksa puuttua nyt enempää viestissäsi olleisiin asioihin, sillä olet selvästikin kiinni niissä harhoissa ja ajatusradoissa, joihin Dostojevskin Kellariloukon(myös käsittääkseni nimellä Kertomuksia kellarista) lukeminen kenties auttaa(se ainakin paljastaa ne räikeästi, jolloin ehkäpä alat suhtautua itseesi eri lailla). En osaa ilmaista asioita yhtä hyvin kuin ko. kirjassa ne ilmaistaan, voin vain lämpimästi suositella ko. teosta.

Äänestä
  • ja joku opiskelee just psykassa noita kuvioita näköjään :) mua vaan nauratti toi sun viestis :D dostojevski...tiedoks et suurin osa ihmisistä on oppinu noi jutut psykan tunneilla vaikkei ees kuuntelis sitä paskaakaan, jos luulit olevas jotenkin viksu tai pätee tiedoillas.

    Äänestä

  • demix_ kirjoitti:

    ja joku opiskelee just psykassa noita kuvioita näköjään :) mua vaan nauratti toi sun viestis :D dostojevski...tiedoks et suurin osa ihmisistä on oppinu noi jutut psykan tunneilla vaikkei ees kuuntelis sitä paskaakaan, jos luulit olevas jotenkin viksu tai pätee tiedoillas.

    En ole ollut psykologian tunneilla elämäni aikana kertaan, mutta sen sijaan olen kylläkin lukenut jonkin verran psykologiaa käsittelevää kirjallisuutta. Itse olen tuskaillut masennuksen kanssa ja yrittänyt saada apua omatoimisesti mm. siltä suunnalta.

    Tarkoituksenani ei ollut mitenkään erityisesti päteä, vaan tuoda esille tietoni/näkemykseni, olkoonkin ne sitten kuinka tuttuja teille psykologian tunneilla istuneille tahansa. En kuvittele olevani fiksu, kuvittelin vain pystyväni antamaan keskusteluun oman panokseni, jos se näyttää jotenkin pätemiseltä tai (pseudo)fiksulta, en voi sille mitään(ehkä todellisuudessa olenkin tyhmä). Pyydän sitten anteeksi. Tai mitä sitä pyytämään, kun saatte ainakin naurua siitä irti. Ihmisten pitäisi saada nauraa enemmän.

    Äänestä

  • "Tajuatko, että vihasti on irrationaalista kaunaa, kateutta? He ovat ilmeisesti mielessäsi kaapanneet jonkun luvattoman etuoikeuden, minkä kostat heille vihallasi. "Jos minäkin olen elänyt alemmuudentunteessa, on heidänkin elettävä" -- tällä logiikalla tehdään vallankumouksia."

    En tajua, koska asia ei noin ole. Vihani on irrationaalisuudesta kaukana. Vihaan heitä koska se on yksinkertaisesti ääliön hommaa imitoida itsevarmuutensa muilta ihmisiltä(oli se sitten kuinka luonnollinen käyttäytymismalli tahansa), sen sijaan, että rakentaisi sen itse omalla työllä ja saavutuksilla.

    On naurettavaa kokea ylemmyydentunnetta toisten ihmisten saavutuksista. Frendini kaltaiset ihmiset luulee itsestään liikoja ja ovat ylimielisiä toisia kohtaan, vaikkeivat he ole laittaneet tikkua ristiin itsensä takia. En todellakaan ole kateellinen siitä etten ole samanlainen lemmikkipapukaija.

    Äänestä

Minun perheessä opetettiin ottamaan kaikki huomioon ja olemaan kohteliaita. Olisi pitänyt tehdä päinvastoin, sillä kaikki muut tuntuvat olevan röyhkeitä paskiaisia ja sillä näemmä menestyy elämässä ja minä saan paskan niskaan. Vapaa kasvatus on nähtävissä ja minusta tuntuu, että minun olisi pitänyt elää about 100 vuotta sitten.

Äänestä

Mielestäni tuossa hyvän itsetunnon perheestä ammentamisessa on ennemminkin kyse perhesuhteista, kuin perheen näennäisestä täydellisyydestä. Lapselle, jota on rakastettu ja jolle on myös osoitettu rakkautta, kehittyy luultavasti hyvä itsetunto, oli perhe muuten millainen tahansa. Itse en saanut parhaita eväitä hyvän itsetunnon kehittymiseen väkivaltaisessa perheessä.

Menestyneet vanhemmat/sisarukset eivät välttämättä takaa kaikille perheen jäsenille hyvää itsetuntoa. Joskus menestymistä ja täydellistä suorittamista ihailevat vanhemmat saattavat vaatia liikaa jälkikasvultaan ja arvostaminen riippuu lapsen tehokkuudesta ja suorittamisesta, kuin lapsesta itsestään.

Pädethän itsekin astetta laajemmalla elämänkatsomuksellasi verrattuna "normaaleihin" ihmisiin. Kun kirjoiti alemmuuskompleksistasi, kerroit myös, miten tärkeää se saattaa olla elämän hahmottamisessa. On inhimillistä päteä sellaisissa asioissa, joissa on/luulee olevansa hyvä. Itse olen ylpeä maalauksistani, vaikka eiväthän ne tietenkään mitään maailman huippua ole. En oikein ymmärrä sitä, että joka välissä täytyisi muistaa, kuinka huono ihminen on, tai muuten on muka liian ylimielinen. Olisiko millään mahdollista, että kaverisi perheessä on isän johdolla harrasteltu kokkailua enemmänkin ja omista nuorta keijokeskivertoa paremmista kokkaustaidoistaan ilahtunut kaverisi on sitten pätenyt?

Tietysti omaa osaamistaan voi tuoda esille monella tavalla. Alituiseen viisastelusta ja saivartamisesta en itse ole koskaan pitänyt.

Millä perusteella ihminen on normaali? Onko ratkaisevana tekijänä hyvä perhetausta ja/tai hyvä itsetunto? Vai tarkoitatko, että muut kuin masentuneet ovat normaaleja?

Olen huomannut, että omassa jylhässä yksinäisyydessä alkaa helposti kuvitella itsestään ja suhteestaan muihin ihmisiin vaikka mitä. Vaikka miten pohdiskelee, maailma myös auttamatta hieman pienenee, koska vaarana on alkaa liikaa tuijotella omia päänsisäisiä mielikuviaan. Jos ja kun tutustuu ihmisiin pintaa syvemmälle, voi nähdä muutakin kuin pelkän normaalin "kylmän" pinnan ja huomaa, ettei sitä itse nyt niin erikoinen tyyppi olekaan. Monetkaan ihmiset eivät näytä syvimpiä ajatuksiaan ulospäin eikä mun mielestä pidä sellaista vaatiakaan. Jos määrittelet ihmisiä pienen tiedon perusteella, olet yhtä pinnallinen, kuin haukkumasi pahimmat ajattelemattomat idiootit.

Terve itsetunto ja nöyryys eivät sulje toisiaan pois. Hyvän itsetunnon voi saada melkeimpä kuka tahansa, sillä ei välttämättä ole tekemistä hyvässä perhetaustassa. Myöskään tietty nöyryys ja alemmuuden tunne eivät mielestäni pakosti korreloi. On ikävää, kun alemmuuskompleksiset ihmiset purkavat vitutustaan sellaisiin ihmisiin, jotka jossakin ovat hyviä. Vaikka ihminen olisi hyvä soittamaan pianoa, ei se tarkoita, että tuon henkilön elämä olisi muuten sen parempi, kuin kenenkään muun.

Myöskään huono perhetausta tai pohdiskelu (kuuluvat omaan elämääni) eivät automaattisesti tarkoita alituiseen märehtimistä tai alemmuudentunnetta. Asioita voi nähdä laajasti, muttei sen tarvitse tarkoittaa pelkästään negatiivisten puolien näkemistä. Elämänkokemusta voi saada muutenkin, kuin tulemalla huonosta perheestä. Maailma ei ole mustavalkoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masis88 kirjoitti:

Olen mietiskellyt paljon sitä, että onko tässä elämisen touhussa loppujenlopuksi kyse mistään muusta kuin ennalta säädettyjen polkujen kulkemisesta. Ehdollistummeko vain niihin raameihin, joihin satumme syntymään? Onko vapaata päätäntävaltaa lainkaan?

Usein kun katselen sivusta hyvällä itsetunnolla varustettuja "normaalien" perheiden lapsia, huomaan, kuinka paljon heidän käyttäytyminen muistuttaa heidän menestyvien vanhempien tai isosisarrusten käyttäytymistä. He suorastaan imitoivat vanhempiensa elekieltä kuin lemmikkipapukaija omistajaansa.

Eräskin (entinen?) ystäväni luulee olevansa todellinen mestari laittamaan ruokaa, koska hänen isä on menestynyt kokki. Aivan niin kuin ruoanlaittotaidot siirtyisivät geeneissä. Itsevarmuus oikein huokuu hänen liikkeistään kun hän kokkaa. Joskus aikoinaan, kun laitoimme ruokaa, hänellä oli kumma tarve määrätä miten kaikki tulee tehdä. Hänellä oli outo seminarsistinen ote ruoanlaittoon. Kaikki piti tehdä hänen mestarillisen pillin mukaan. Onhan hän kokin poika.

Tämä ystäväni seminarsismi ylettyi/ylettyy myös moneen muuhun asiaan, kuten kouluun ja harrastuksiin. Hänellä oli/on sellainen asenne, ettei hänen tarvitse tehdä koulussa mitään pärjätäkseen. Onhan hän korkeasti koulutetusta rikkaasta suvusta. Hän koki myös olevansa mestari jalkapallossa ilman mitään harjoittelua. Onhan hänen isoveli menestynyt pelaaja.

Vihaan erittäin paljon ihmisiä, jotka ammentavat hyvän itsetunnon perheeltään. Itse kun en ole koskaan päässyt nauttimaan sellaisesta luksusksesta. Olen aina elänyt alemmuudentunteessa hyvistä perheistä tulevien koulutovereideni keskellä.

Tämä ystäväni on ehkä hieman kärjistetty esimerkki, mutta on tuskin liioiteltua väittää, että perheeltä opittu itsevarmuus on suurilta osin tietynlaista harhaa. Joskus lähes psykoottista sellaista, kun luullaan itsestä jotain, joka ei todellakaan ole totta. Olen paljon miettinyt että olisiko elämässäni yhtään enemmän järkeä jos olisin hyvän perheen lapsi; ehdollistettu hyvän itsetunnon harhoihin, luulemaan, että elämä on itsestäänselvää.

Joskus en tiedä ketä sääliä. Itsenilaisia vai niitä "normaaleja". Meillä "hulluilla" kun tuntuu usein olevan selkeämpi käsitys asioista kuin "terveillä". Alemmuudentunne voi olla paljon terveempi näkökulma elämään kuin imitoitu itsevarmuus. Huono itsetuntoni on pakottanut minut tekemään töitä itseni eteen, enkä ole vain olettanutt olevani seppä syntyessäni.

Vaikka pakkohan se on itselleen myöntää, ettei ehdollistumista pääse pakoon kukaan. Minut on huonossa perheessä ehdollistettu huonoon itsetuntoon ja saamattomuuteen. Tiedostuskykyni ja ymmärrykseni elämästä on taustani takia ehkä keskimääräistä korkeammalla tasolla - olen joutunut pohtimaan elämää enkä ole vain ammentanut valmiiksi purettua versiota - ,mutta se vain lisää tuskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu