Olo on, kuin WSOY:n pikku jättiläisellä, eli kaikki maailman paska harteilla.
Reilu vuosi sitten olin hyvin vahvasti alkoholista riippuvainen. Päätin sitten, että juominen saa loppua. No, kyllä se juominen loppuikin, mutta elämä ilman alkoholia oli liian karvasta, joten hankin reseptin rauhoittaville ja unilääkkeille. Kyseiset ropit auttoivat hyvin jaksamaan alkoholitonta elämää, mutta tosin vain puolisen vuotta. Sitten palasin takaisin kostealle tielle, koska alkoholiton elämä tuntui liian lattealta, päivästä toiseen taapertamiselta, mikä tuntui kertakaikkiaan masentavalta, kun vertasi sitä entiseen kosteaan ja railakkaaseen elämään, mihin mahtui kaikkea, mitä nuori mies vain elämältään voi saada. Kuten varmaan osa jo arvasikin myös lääkkeet joita käytin jäivät jokapäiväiseen käyttöön. Tässä mentiin ojasta allikkoon, kun yritin päästä yhdestä riippuvuudesta eroon sainkin vielä muutaman lisää.
Olen hyvin addiktoituva persoona, ja kaikki, mikä tuottaa mielihyvää, niin yritän saada siitä kaiken irti.
Juominen on pysynyt suht hyvin hanskassa ja lääkkeitten käyttökään ei vielä ole ylittänyt lääkärin määräämää annostusta, paitsi muutaman kerran. Ongelma on se, että en haluaisi näinkään elää, mutta täysin päihteetön elämä ei tällä ikää ole se mitä haluan, ainakaan vielä, kun olen suht nuori(32v.)
Minkään maailman moralisointia en kaipaa!!! Tiedän kyllä, mitkä vaarat valitsemallani tiellä vaanivat ja ovat edessä. Kaipaisin, kuten monet muutkin täällä kirjoittavat, kohtalonkumppaneita, jotka ovat samanlaisessa elämäntilanteessa tällähetkellä, ja onko heillä jotain hyviä vinkkejä, miten pitää elämä jonkinlaisessa balansissa. Itse olen sen havainnut hyväksi keinoksi välttää ylilyönnit, että jättää kirkkaat viinakset muiden juotaviksi ja itse pysyttelee vain olutlinjalla. Ja juomisen olen pyrkinyt pitämään max. 1 krt/vk. poikkeuksia lukuun ottamatta. Lääkkeitä meneee päivittäin, niin uni, kuin rauhoittavia. Tarkoitus niittenkin käyttöä rajoittaa tulevaisuudessa, mutta ei nyt, sillä voimavarat/motivaatio eivät siihen riitä.
Onnittelut kaikille raittiista elämästä nauttiville, ikävä kyllä en sellaisesta itse pysty nauttimaan, toivottavasti joskus pystyn.
Reilu vuosi sitten olin hyvin vahvasti alkoholista riippuvainen. Päätin sitten, että juominen saa loppua. No, kyllä se juominen loppuikin, mutta elämä ilman alkoholia oli liian karvasta, joten hankin reseptin rauhoittaville ja unilääkkeille. Kyseiset ropit auttoivat hyvin jaksamaan alkoholitonta elämää, mutta tosin vain puolisen vuotta. Sitten palasin takaisin kostealle tielle, koska alkoholiton elämä tuntui liian lattealta, päivästä toiseen taapertamiselta, mikä tuntui kertakaikkiaan masentavalta, kun vertasi sitä entiseen kosteaan ja railakkaaseen elämään, mihin mahtui kaikkea, mitä nuori mies vain elämältään voi saada. Kuten varmaan osa jo arvasikin myös lääkkeet joita käytin jäivät jokapäiväiseen käyttöön. Tässä mentiin ojasta allikkoon, kun yritin päästä yhdestä riippuvuudesta eroon sainkin vielä muutaman lisää.
Olen hyvin addiktoituva persoona, ja kaikki, mikä tuottaa mielihyvää, niin yritän saada siitä kaiken irti.
Juominen on pysynyt suht hyvin hanskassa ja lääkkeitten käyttökään ei vielä ole ylittänyt lääkärin määräämää annostusta, paitsi muutaman kerran. Ongelma on se, että en haluaisi näinkään elää, mutta täysin päihteetön elämä ei tällä ikää ole se mitä haluan, ainakaan vielä, kun olen suht nuori(32v.)
Minkään maailman moralisointia en kaipaa!!! Tiedän kyllä, mitkä vaarat valitsemallani tiellä vaanivat ja ovat edessä. Kaipaisin, kuten monet muutkin täällä kirjoittavat, kohtalonkumppaneita, jotka ovat samanlaisessa elämäntilanteessa tällähetkellä, ja onko heillä jotain hyviä vinkkejä, miten pitää elämä jonkinlaisessa balansissa. Itse olen sen havainnut hyväksi keinoksi välttää ylilyönnit, että jättää kirkkaat viinakset muiden juotaviksi ja itse pysyttelee vain olutlinjalla. Ja juomisen olen pyrkinyt pitämään max. 1 krt/vk. poikkeuksia lukuun ottamatta. Lääkkeitä meneee päivittäin, niin uni, kuin rauhoittavia. Tarkoitus niittenkin käyttöä rajoittaa tulevaisuudessa, mutta ei nyt, sillä voimavarat/motivaatio eivät siihen riitä.
Onnittelut kaikille raittiista elämästä nauttiville, ikävä kyllä en sellaisesta itse pysty nauttimaan, toivottavasti joskus pystyn.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo. Raitis elämä vs. juoppoelämä. No, itelläni on se tilanne, että vanhat kaverit ei enää tunnu olevan mun seurasta kiinnostuneita, juurikin ilmeisesti liiallisen dokailuni ansiosta. Ja juopottelu on mullekin ollut jo useamman vuoden enemmän pakkomielle kuin rentoutumiskeino. Ja ite olen kans miettinyt että olen liian nuori 24 vasta, mutta toisaalta: jos en nyt ala raitistumaan, niin menetän kaiken. On sen verran paljon, pitkään ja hartaasti jo tullu alkkarin elämää vietettyä. Jokaisella on kuitenkin omanlaisensa tilanne, mutta päivä kerrallaan on hyvä mennä. Tosin ymmärrän kyllä miltä susta tuntuu. Ite en vaan halua ryypätä, koska alkoholinkäyttöni on täysin itsetuhoista, vaikkei se tietenkään alunperin ole tarkoitus ollut.
Joo, ittelläkin juominen meni ihan holtittomaksi aikoinaan, ja siksi yritin raitistua. Kyllähän se juomaton aika avas silmiä monella tavalla, mutta tuntui vaan niin ontolta aiempaan elämään verrattuna. Toivon vain, etten ajautuisi uudelleen samaan jamaan, kuin aiemmin. Sit noi lääkkeet mietityttää, mutta kuten totesin, nyt ei jaksa taistella niitä vastaan.
Tsemppiä sulle!
Saman ongelman kanssa painii Suomessa useita satojatuhansia sekakäyttäjiä. Kaikilla heillä ongelma oli ensin puhtaasti alkoholi, ja sitten lääkärissä käynnin jälkeen - sekakäyttö!
He lähes tulkoon kaikki haluaisivat eroon pameista, mutta mutta. Benzoissa on päihderiippuvaiselle todella vittumainen koukku, eli en usko sinunkaan onnistuvan niiden vähentämisessä. Taitaa käydä niin kuin yleensä sekakäyttäjille käy, että määrät vai kasvavat toleranssin kasvaessa ja juominenkin lisääntyy tasaiseen tahtiin.
Tämä kaikki lisää pahaa oloa, ja "paskan määrää harteillasi", kunnes olet loppu niin henkisesti kuin fyysisestikin.
On aivan sama mitä sekakäyttäjä juo, kiljua tai kalleinta konjakkia, ihmisen henkinen alasajo on yhtä nopea.
Ja kuten aina henkisessä luhistumisessa, sairas ihminen ei itse edes huomaa omaa huononevaa tilaansa, vaan sen huomaavat ulkopuoliset.
Sinullehan ei saanut saarnata, kuten ei saanut minullekaan aikoinaan kun olin vastaavassa tilanteessa.
Onneksi minä tajusin hakea apua päihteettömästä hoitolaitoksesta, ennen kuin minusta kehittyi ihan täysi zombie.
Toivotan sinulle onnea alaspäin johtavalla tielläsi.
Kai se on niin, kuin teollisuudessakin, että koko tuotanto on ajettava alas ennen huoltoa. Itselläni lääkemäärät eivät ole yli vuoden aikana nousseet ja toivottavasti ei tarvi noustakkaan. Itseasiassa toi juomisen rajoittaminen on suht helppoa, pelkästään sen takia, että juominen ei enää anna samaa mielihyvää, kuin aikoinaan.
On hyvä, että kerrot omasta kokemuksestasi, mutta muista, että jokainen on oma yksilönsä. Vaikka paljon löytyy samankaltaisuuksia asian tiimoilta, se ei silti tarkoita sitä, että kaikkien olisi tallattava sama polku samoine mutkineen, mitä itse on taapertanut. Provokommmentit saavat heikot ihmiset uskomaan kohtalonsa olevan sinetöity, aivan kuten ennustuksiin uskovat ihmiset tietämättään hakeutumaan tilanteisiin, joissa ennustukset käyvät osittain toteen.
Kuten itsekkin totesit, niin en kaipaa moralisointia, saatikka tilastoihin/omiin kokemuksiin perustuvia ennustuksia.
Motivaatio on tässä tilanteessa avainasemassa. Jos sen löydän, niin sen verran periksiantamaton luonne olen, että uskon jaksavani taistella sen eteen.
Zompieksi voi mielestäni tulla myös elämällä elämää, josta ei nauti.
Mutta, kiitos varoituksen sanoista.
Tein niin että jätin pois bentsot. Söin niitä noi 5 vuotta säännöllisesti ja samalla ryyppäsin päivittäin. Krapula oli hyvä tasoittaa rauhottavilla ja nukahtamislääkkeillä.
Kun jätin nuo lääkkeet pois, niin alkolinkin käyttö väheni rajusti. Bentsojen poisjättö ei tuottanut mulle mitään ongelmia, alkoholin kanssa on toista.
Nyt en ole käyttänyt lääkkeitä viimesyksystä. Siihen asti se olikin melkosta... Jos illalla loppu kalja niin vedin muutaman napin naamaan että pääsen sekaisin ja sama juttu aamulla että ei tulis krapulaa, ennakoin jo ottamalla napin ettei krapulaa tuliskaan ja arvaat mikä kierre se oli.
Kyllä ihminen muuttuu paljon kun lopettaa pillereiden käytön ja vähentää alkoa. Itse en voisi enää kuvitellakaan tekeväni niitä juttuja mitä ennen tein. Ajatusmaailmakin on aivan erillainen.
Mutta kuten sanoit, jokainen ihminen on ykslö näissä asioissa. Itse juon pari-kolme kertaa viikossa suht maltillisesti, jo senkin krapulan pelossa ja sen takia että mieliteko alkoon väheni heti noitten nappien lopettamisen jälkeen.
Mutta kokeilehan pärjätä! Niin tässä itsekukin yrittää!
Että olet päässyt eroon lääkkeistä. Söitkö suuriakin annoksia päivittäin ja mitä lääkettä käytit?
Söin 2x1mg rivatril annostuksella, lekurin määrän mukaan. Toisinaan en yhtään ja toisinaan moninkertaisen määrän/pvä.
kohtalonkumppaneita. Uskon sellaisia löytyvän korttelipubeista. Katsele siellä ympärillesi ja liity sellaisten seuraan, jotka pitävät elämänsä balanssissa juomatta liikaa ja ilman liiallista lääkitystä.
Olet 32-vuotias. Tee jo etukäteen päätös, minkä ikäisenä mahdollisesti haluat luopua alkoholista.
Silloin sinulla on motiivi ja mahdollisuus. Voit silloin etsiytyä raittiisiin piireihin ja harrastuksiin. Niistä saat sisältöä elämääsi.
mitä katkeruutta, voisi luulla nimimerkin vee-e kirjoittamaksi!
Tajuatko että toisella on ehkä HÄTÄ!?
Tuskin hän kaipaa sinun paskaasi enää niskaansa kaiken muun lisäksi!?
Kiitos puolustavasta kannasta. Tuntuu kyllä toden totta, että monet raitistuneet päihdeongelmaiset pääosin vaikuttavat hyvinkin katkeroituneelta ja mustavalkoiselta ajatustyylin omaavalta väeltä.
Olen omassa elämässä huomannut, että omat raitistuneet tuttavat ovat ikäväkyllä vain varjo menneestä. Tuntuu omasta mielestä erittäin köyhältä elämältä, jossa jokainen päivä alkaa päätöksellä, että tänään en juo tai käytä mitään päihdyttävää.
Kuten monesti ilmaistaan, että alkoholi on alkoholistin lääke, niin täytyy muistaa, että vain otettu lääke auttaa, kuten apteekki aikoinaan muovipusseissaan mainosti. Kai siinä sitten menee pasmat sekaisin, kun jättää lääkkeensä ottamatta. ;)
Onhan sekin kyllä totta, että joillekkin alkoholi tai mitkään päihteet eivät kerta kaikkiaan sovi, mikä tarkoittaa sitä, että kyseinen hlö. kadottaa täysin kontrollin juomisestaan tai minkä tahansa päihteen kanssa. Näitäkin tapauksia olen matkallani nähnyt ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että siinä tilanteessa on todellakin tarve aloittaa päivänsä päättämällä, että tänään en käytä päihteitä.
Mien se nyt sitten menee; vaikka diagnoosi olisi sama, niin oireet voivat olla hyvinkin erillaiset.
Hoitakoon kukin sairauttaan, sen vaatimin keinoin.
Samaa pätee mielestäni myös alkoholismiin. Tästä raittiilla henkilöillä on hyvin usein kovin militanttinen asenne, jossa ainoa ratkaisu on täysi raittius.Karu todellisuus on kuitenkin se, että päihteet hallitsevat elämää, käytti niitä tai sitten ei. Surullista, mutta totta.
Hyvää ystävänpäivää kaikille!
sellaista seuraa, joka osaa pitää juomisensa ja muun elämän balanssissa. Eikä halua vielä raittiutta.
Sitten kun haluaa luopua juomisesta ja lääkkeistä, on syytä hakeutua hoitoon, ellei itse pysty lopettamaan.
Mulla on kyllä ystäviä, joilla alkoholin käyttö hallussa, mutta melkein jokaisella on nyt lapsia tai tulossa niitä. Sitten löytyy kyllä näitä "kavereita", joille maistuu huomattavasti enemmän, kuin minulle ja niiden seura ei välttämättä ole parasta mahdollista, paitsi jollain tavalla tietty varoittavana esimerkkinä. Itsellä vielä moni elämän perusasia kunnossa; oma asunto ja vakituinen työ. Näillä ed. mainitsemillani "kavereilla" asiat ovat toisin, eli työttömiä ja asunnosta toiseen siirtyviä kiertolaisia. Se mikä meitä yhdistää on musiikki ja sen tekeminen, itse soitan koskettimia. Noissa musiikki kuvioissa, etenkin rock sellaisessa päihteet ikäänkuin kuuluvat asiaan. Ilman musiikkia tuskin heidän kanssaan olisin tekemisissä.