Minua se jaksaa aina vain rassata se kuinka vaikeaa on ilmaista olelliset puolet erinäisistä asioista. Varsinkin minusta itsestäni. Jos ajattelen jotakin asiaa, mieleeni juolahtaa useita mielleyhtymiä ja johteita asiasta, loputtomiin. Mikä on totuus? Totuuden pitäisi olla hyvin selkeä ja napakka, mutta sitä etsiessä kutoo kovin helposti varsinaisen hämähäkinverkon.
Vouhottaessani ummet ja lammet näillä foorumeilla minusta alkaa tuntua että annan liian suureellisen kuvan itsestäni, sillä enhän minä ole yhtään mitään, olen pelkkä tsoukki koko ihminen. Jos taas ryhdyn kovasti vähättelemään itseäni, mietin taas onko tämäkään totuudellista - olenko jättänyt jotakin huomioimatta? Muistanko jokaisen seikan mitä haluan muistaa, jakaa ja ilmaista?
Mieluiten sitä toimisi suoraan Hengestä käsin, jos se vain olisi mahdollista. Egon käyttäminen välineenä on luottamista palvelijaan joka pettää jokaisessa mahdollisessa välissä. Sanojen käyttäminen on vielä mahdottomampaa. Lopulta sitä vain "suu käy eikä ulos tule järjen sanaa" (M. Kunnas).
Mutta voiko olla edes hetken ajan minättömässä tilassa? Vai pettääkö senkin näennäisen ajan vain itseään, ja omahyväisenä vakuuttelee itselleen että oih kun minä (sic) tässä nyt sivuutan oman kapisen itseni.
Niin kauan kuin ajattelee, juoksee harhojen perässä.
Vouhottaessani ummet ja lammet näillä foorumeilla minusta alkaa tuntua että annan liian suureellisen kuvan itsestäni, sillä enhän minä ole yhtään mitään, olen pelkkä tsoukki koko ihminen. Jos taas ryhdyn kovasti vähättelemään itseäni, mietin taas onko tämäkään totuudellista - olenko jättänyt jotakin huomioimatta? Muistanko jokaisen seikan mitä haluan muistaa, jakaa ja ilmaista?
Mieluiten sitä toimisi suoraan Hengestä käsin, jos se vain olisi mahdollista. Egon käyttäminen välineenä on luottamista palvelijaan joka pettää jokaisessa mahdollisessa välissä. Sanojen käyttäminen on vielä mahdottomampaa. Lopulta sitä vain "suu käy eikä ulos tule järjen sanaa" (M. Kunnas).
Mutta voiko olla edes hetken ajan minättömässä tilassa? Vai pettääkö senkin näennäisen ajan vain itseään, ja omahyväisenä vakuuttelee itselleen että oih kun minä (sic) tässä nyt sivuutan oman kapisen itseni.
Niin kauan kuin ajattelee, juoksee harhojen perässä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ihan aiheellista mietintää. egon pauloihin joutuminen on kyllä henkisen kasvun pahimpia riippakiviä!
jotkut maallikot vielä ts. puhekielessä egosta puhutaan jossain yhteyksissä jopa positiivisena asiana... no, onhan se osa elämää ja persoonaa -tietty.
mutta edistyäkseen henkisen kasvun tiellä olisi parasta ainakin hetkittäin pystyä unohtamaan itsensä ja osata vain olla.
vaatimattomuus kaunistaa.
me ollaan niin egoistisia että otamme jopa virtuaalimaailmassa vakio nickejä joiden kunniaa sitten puolustamme henkeen ja vereen sanan säilällä toisiamme vastaan kamppaillen.. =D hullua!
laitan tähän nyt kyllä jonkun muun nimen.. että olisin itse edes parempi ;)
Kyllä se joskus hirvittää miten nickistä voi muodostua oma persoonansa, joka elää omaa elämäänsä... Enhän minäkään "Telluna" ole kuin sirpale siitä kaikesta mitä "todellisuudessa" olen.
Vaihtelisin mielelläni nickiä kuin sukkia, mutta pelkään pahoin että moni kumminkin tunnistaisi minut, ja luulisi että yritän jotenkin kikkailla koska olen ylimielinen pissipää tms.
Kaikkia ei voi miellyttää, ja turha yrittää aina itseäänkään miellyttää. Elämä on aina hieman kieroutunutta ja vajavaista, ja niin on väistämättä egokin. >:)
Minusta on aika naurettavaa, että ihmiset jopa nimimerkin takana ovat aivan yhtälailla oman itsetärkeytensä vankeja kuin normaalistikin.
:Kálle:
"Mihinkäs koira karvoistaan pääsee" ja "nauru tuo pitkää ikää"...
Samaa olen minäkin pohtinut,
tuntuu siltä että aina tavoittelee jotakin,
ahneus se on egonkin takana. Kun ei tavoittele
rahaa niin tavoittelee sitten suuria
henkisiä arvoja, jotka ovat tietysti arvokkaampia
kuin raha! =)
Onkohan käynyt niin että ahneuden kohde on
vain vaihtunut. Jotain tavoitelllaan kuitenkin
aina itselle.
Kai se on jo puoli voittoa kun sen
tunnistaa. Ei kai sitä ihmiseltä voi
enempää vaatiakkaan.
Tuleepa mieleeni vanha tarina:
"pitääkö minun saada teille vettä tästä kalliosta..."
Ja miten kävikään tuon tarinan päähenkilölle,
ei koskaan päässyt sinne "luvattuun maahan".
Tulee mieleen myös sellainen pointti, että ainakin itsestäni tuntuu että näillä foorumeilla pitäisi pystyä aina vain nokkelampiin kommentteihin ja viisaampiin aloituksiin... Enkä minä kuitenkaan ole muuta kuin ääneen ajattelija, kuten täällä kaikki! - Varmaan kertonee huonosta itsetunnosta ja pätemisen tarpeesta, että odottaa itseltään enemmän kuin muilta...
Tai profeetta-kompleksi. Huh.
Jos jollakin täällä on profeettakompleksi niin se on kyllä minulla. Get outta my turf, girl! :-)
No okei, olit kyllä täällä ennen mua. Otetaanko matsia? Kumpi keksii absurdimman maagisen harjoitusmenetelmän, on voittaja, ok?
:Agwé:
Ensimmäinen tehtävä. Heitä homo voltti!
Neuvoja: a) hankkiudu ensin homoksi b) kehitä notkeutta (lieneekö jo hanskassa entuudestaan?)
Häh häh!