Jokin aika sitten tuli televisiosta uusintana
Pia Andellin ohjaama dokumentti Maailmassa jossa
esiteltiin kahden erilaista elämää viettävän mutta lestadiolaiskodin kasvattaman miehen elämää. Näin vähän karrikoiden toisen ongelma oli koko ajan ollut uskon puute ( siis usko Jumalaan puuttui ) nykyään elämä oli muutoinkin aika ankeeta ei vaimoa eikä lapsia Hesassa seurana tv kaljapullo tupakit.
Alkuperäiseen lestadiolaiskotiin täysin välit poikki, isä hävittänyt jopa valokuvista poikansa.
Toinen oli ollut kuuliainen vanhemmilleen, pitänyt uskonsa vietti tervettä elämää työtä tehden Pohjois-Suomessa vaimo lapsia niin monta
kuin siunaantuu ja näyttihän niitä tulleen.
Viehättävää puuhastelua lasten kanssa oli mukava
katsoa.
Hiukan ihmettytti se kuitenkin kun tämä mies
kertoi että edes yhtä sellaista rukousvastausta
jossa pyysi ongenkoukkua ei ollut saanut- ajatella, rukoukseen ei vastattu edes yhden ongenkoukun verran. Myöskin Raamattu pysyi täysin suljettuna kirjana häneltä.
Mutta suviseuroissa puhujan perästä kirkastui kuitenkin se että tämä on se oikea joukko,jossa hän haluaa olla uskomassa.
Ei ajatuksiaan tuon dokumentin jälkeen oikein edes osaa eritellä, mutta lieneekö välivaihtoehtoja nykyään jo hieman enemmän
vai jos ei kaikessa seuraa joukkoa ( eli liuta lapsia ja usko yhteisöllistä eli ei määrity kovin hlökohtaisesti ) niin onko
se sitten uskomisesta pois ja porukasta suvusta / perheestä samoin tein ?

Vastaukset 6
Vanhimmat
kauan sitten. Mieleeni jäi se, että aika ankea vaihtoehto oli tuo pois lähteneen osa! Mutta ei se ole ainoa vaihtoehto tosiaankaan - eivät kaikki seurakunnan jättäneet seurustele vain kaljapullon ja typerien TV-ohjelmien kanssa loppuelämäänsä.
Seurakuntaan jäänyt näytti tyytyväiseltä. Monella on kuitenkin ongelmana (en sano, että juuri tällä henkilöllä koska en tunne häntä) se, että usko on hiukan hämärä juttu. Se on vanhemmilta omaksuttu ja helpoin tapa on vain mennä joukon mukana mitään kyseenalaistamatta. Joskus tuo "usko" voi ilmetä sivullisen silmin aika kummallisella tavalla - esimerkiksi puheiden perusteella voi näyttää siltä, että uskotaan enimmäkseen helvettiin ja sen olemassaoloon. Tai sitten vain uskotaan mitä toiset ovat sanoneet sen enempää asioihin perehtymättä.
No, kyllähän elämä tuo tullessaan kaikenlaisia asioita. Olisi hyvä miettiä mitä aivan itse ajattelee kaikesta - niin että elämä olisi oma elämä eikä vain opittu asia, jonka kuvittelee sujuvan niin kuin muillakin. Jos sitten kaikki ei menekään odotusten mukaan on tärkeää, että on perustus mikä kestää.
Voipihan se perustus tietysti löytyä sittenkin vasta, jos kaikki joskus romahtaa.
Että oma perhe on hylännyt lapsensa. Eikö juuri niitä, jotka ovat eksyneet väärään seuraan, tule yrittää haalia takaisin. En nyt sano että, juuri vl-lahkon pariin, mutta että elävien kirjoihin, sillä alkoholismi on sama kuin kuolema. Eläväna kuollut ja hän elää helvetissä. Tässä tapauksessa tulisi ohjata hoitoon eikä jättää oman onnensa nojaan.
ulkona olevalla mitään väliä jos hän ilmoitaa ettei kaipaa takaisin vl:teen vaan normaaliin elämään.
Kiinostaako vl autaa tuota ihmistä pääsemään kiinni normaaliin elämään. Aikamonesti vastaus on EI.
Vaan ainoa itressi tuota ihmistä kohtaan on se että ihminen palaa vl herätysliikeen suojiin. Jos hän ei halua palata ei hänellä taida isommin olla väliä.
Tässä on ihan sama kuin siinä että uloshoidetuilla on väliä vain jos he haluavat palata mutta ei silloin jos he vain haluavat puhua asiat selviksi.
Ihan oikeastiko te nielette tuon ajatuksen että se joka lähtee lestadiolaisuudesta sen ainoa päämäärä on kaljapullo. Minusta tuo asetelma on niin tarkoitushakuisesti haettu ettei mitään.
Toine vaihtoehto esitetään idyllinä mitä mikään ei riko ja sen kääntöpuolena täydellinen rappio.
Näinkin voi käydä todella. Mutta jos perhe tuollatavalla hylkää vikaa on siinä perheessäkin joka hylkää. Ei vain siinä ihmisessä joka lähtee.
Todellakin jollekin voi olla ylipääsemätön paikka se että tulee perheensä hylkäämäksi.
Tätä propagandaa on vl täynnä. Kaikki ei-vl ovat huorintekijöitä ja juoppoja. Lain rikkojia ja moraalittomia. Harvase päivä siitä täällä keskustellaan.
Se vain on ihme että joku alentuu tekemään noin tarkoitushakuisen dokumentin. Tuosta voisi käytää sanaa - sosiaaliporno - jonka ainoa tarkoitus on manipuloida katsojaa. Missä on se mediakriittisyys?
Dokumentissa oli näytetty vain kaksi ääripäätä.
Olen eronnut vl-uskosta ja menee hyvin ja olen onnellinen. En käytä alkoholia ja olen onnellisesti uskovainen. Vl-Perhe ja vl-ystävät rakastavat minua (melkein) kuin ennenkin.
Tiedän myös paljon muita liikkeestä eronneita, enkä muita kuin yhden, joka olisi sortunut pulloon. Hänelläkin on perhe ja muut asiat muuten hyvin, mutta on viikonloppu- ja loma-alkoholisti (niin kuin iso osa suomalaisista muutenkin). Muille tuntemilleni ex-vl:lle kuuluu hyvää. Tiedän kyllä yhden perheen, jonka vl:stä eronneisiin tyttöihin ei pidetty hetkeen yhtetteyttä, mutta kun tyttäret saivat lapsia, välit paranivat jälleen...
En oikein usko, että ketään eristettäisiin enää tai, että useimmat ex-vl:t olisivat alkoholisteja tai muuten onnettomia.
Olen kuullut vl:tä että tuo vl:stä eronnut mies siitä ohjelmasta olisi kuulemma sairas. Siitä syystä kuulemma johtuu ne jutut ettei ole perheen kanssa tekemisissä ja kaikki muutkin ongelmat.