kärsin pahasta synnytyspelosta ja odotan esikoistani rv22 tuota käyn mielessäni eri vaiheita ja siksi myös saatan tällä palstalla kysellä tyhmiä, mutta se auttaa minua valmistumaan ja antaa myös jonkinlaisen kokonaisuuden siitä ihanasta päivästä joka nyt pelottaa. Eli kysymykseni kuuluu onko naistenklinikalla (helsingin) hyvä synnyttää kertoo ihan yleisesti fiiliksenne,itse sain aika kivan tunteen siellä ollessani, myös miten mies huomiodaan siellä? samoin kätilöt mites onko ollut mukavia ja onko kivunlievitys pyynnöt huomioita heti eli jos on tuntunut että nyt haluaa niitä mömmöjä niin niitä on myös saatu? kiitos etukäteen!
synnytyspelko
miimii
2347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ystävä synnytti siellä ja kaikki meni mukavasti. Ainut mistä hän huomautti oli että ei saanut nukuttua kun samassa huoneessa oli useampi henkilö(olisko ollu 6hlö per huone).
Ja tuohon synnytys pelkoon voin todeta sen verran että omistin kanssa sellaisen koko raskauden ajan, mutta kun supistukset sitten alkoivat pelko jäi vaan sivuun ja alkoi keskittymään "suoritukseen". Sairaalassa kaikki meni omalla painollaan ja nyytti oli sylissä =) Toivottavasti kaikki menee hyvin myös teillä!
oli myös mieletömät pelot,joten hänet leikattin.Molemmat lapset.
Samoin mut leikataan,sekä pelon että sairauden takia.
Elikkä juttele lääkärin kanssa,kumpi hänen mielestään olisi parempi,alapäänkautta vaiko leikkaus..