Moi kaikki
Eli olen sairastuntu toisen kerran keskivaikeaan masennukseen viime syksyn tienoilla.
Työstä ja kotoa aiheutuneet paineet saivat minut voimaan henkisesti pahoin ja en olisi jaksanut mitään. Pahimpaan tuskaan viiltelin itseäni ja välillä tuli voimakkaita itsetuho ajatuksia.
Menin lokakuussa päivystykseen josta aloitettiin akuutti hoito, eli lääkitys päälle.
Aloitin lääkityksen ja sitä oli kahteen otteeseen nostettava, kun kunnon vastetta ei löytynyt.
Joulukuun puolessa välissä jäin kahden viikon sairaslomalle masennukseni ja pahaksi pahentuneen astmani takia. Sairauslomani aikan pytyin jättämään nukahtamislääkkeet pois. Jouduin käyttämään niitä lokakuusta asti, koska en pystynyt nukkumaan muuten ollenkaan tai tunnin kaksi yössä.
Tammikuussa pääsin psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi ja psykiatrin ja psykologin juttusille. Kaksi käyntiä takan ja molemmat kehottavat voimakkaasti jäämään sairauslomalle ja käyntini poliklinikalla jatkuvat määräämättömän ajan. Lääkitykseni on tällä hetkellä Fevarin 200mg ja joudun ilmeisesti taas aloittamaan nukahtamislääkkeet, kun uni on taas kadonnut.
Itse tuntisin, että haluaisin yrittää jaksaa töissä itseni, lasteni ja työkavereideni takia.
Työni on vaatiivaa ja haastavaa, mutta tunnen myös saavani siitä voimia.
Eli, eihän ihmistä voi pakottaa sairauslomalle?

Vastaukset 1
Vanhimmat
On tuttua tuo unettomuus ja se on vaaralista pitkään jatkuessaan. Minulla oli samanlaista viime vuonna, tosin nukuin joka yö jonkin verran. Oli kuin sisälläni olisi ollut jokin amfetamiinin lähde, koska en juuri tuntenut väsymystä. Todellisuudessa elimistö tuottaa adrenaliinia, joka on stressihormoni. Minulta loppui lopulta myös adrenaliini ja silloin putosin kohtalaisen syvälle. Ajattelen, että psykologisi ja psykiatrisi haluavat sinut sairaslomalle, jotta ylikierroksesi voisivat laskea etkä putoaisi kovin syvälle. Kuten varmaan ymmärrät syvältä kestää nousta kauemmin kuin matalalta. Kannattaa uskoa asiantuntijoita, heillä on kokemusta monenlaisista ongelmista (niiden hoitamisesta). Jos et usko minua, voit tutustua burn out -palstaan. Lue sieltä pitkiä ketjuja, lue elokuussa alkanut yli 70 viestin ketju niin ymmärrät, mitä tarkoitan. Olen itsekin siihen jotain kirjoitellut.