Hoitomiehiä

Millä perusteella nämä Joosuat sun muut nikit nimittelee täällä ihmisiä nimeltä koviksi hoitomiehiksi?

Hautamäki ja Voittonen eivät ole olleet SRK:n toiminnassa vielä 70-luvulla ja ovat kaiken lisäksi olleet nuoria pojan kloppeja vielä silloin. Eikä vanhemmasta kaartista Lääkkö ja Hahokaan liene olleet hoitajina, tuskin edes hoitokokouksissa läsnä useasti, sen verran nuorempaa kaartia hekin.

Suotta siis omaan korvasyyhyynne mustamaalaatte näitä henkilöitä vielä sellaisistakin asioista missä he eivät ole olleet mukana.
244197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Oulun ry:n keittiön takahuoneessa, kun Voittonen sanoi, että kuulin heti, miten väärin puhuja puhui.

Hän siis sanoin niin toiselle puhujalle, kun kolmas puhuja (väärin puhunut) oli puhumassa.

He panettelivat kolmatta puhujaa keskenään.

Toteutuko tässä Raamatun neuvo, jos veljes tekee syntiä niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken.

Tämä tapahtui 70-luvun lopussa, hoitokokousten aikoihin.

Äänestä
  • minun mielestäni liity hoitokokouksiin.

    Minä nimittäin luulin, että hoitokokous on jotakin muuta kuin ry:n keittiön takahuoneessa kahden puhujan keskustelu kolmannesta.

    Siihen en ota kantaa, ovatko he panetelleet henkilöä vai tutkistelleet hänen oppiaan. En ole ollut paikalla :)

    Äänestä

  • ei nyt kirjoitti:

    minun mielestäni liity hoitokokouksiin.

    Minä nimittäin luulin, että hoitokokous on jotakin muuta kuin ry:n keittiön takahuoneessa kahden puhujan keskustelu kolmannesta.

    Siihen en ota kantaa, ovatko he panetelleet henkilöä vai tutkistelleet hänen oppiaan. En ole ollut paikalla :)

    osallisia hoitomiesten synteihin, jotka pidätte niitä siunauksellisina. Kaikki, jotka hyväksytte ne. Lisäksi myös ne "ohiammutut", jotka jäivät yhteisöönne olette syyllisiä heidän tekoihinsa kun annoitte niiden tapahtua ja sammutitte Pyhän Hengen äänen sydämissänne. Teitä on paljon elossa.

    Äänestä

Hoitomiehiksi on hieman kyseen- aliseksi nimettävä ketään, sillä hoitajana oli suoraan saatana, joka sai SRK;N järjestönä haltuunsa.

Järjetön tässä on tultava pois kaapista, eli SRK;n sillä kaikki mitkä ovat siinä läsnä ja jäseninä elävät samassa synnissä, ennekuin parannus tehdään.

Valtaosa hoitomiehistä on nyt 80- 90 vuotiaita ja vain muutama hengissä. Ja onko he yksin vastuussa, sillä – tuomitkaa,,, tuomitkaa huutajia oli koko seurakunta. Joten tuomion antaminen henkilökohtaisesti persoonille on turhaa ja arveluttavaa, ei se ainakaan kristityn etiikan mukaan ole oikein.

Mutta rakkautta on se, että annetaan mahdollisuus tehdä parannus ja otamme vastaan anteeksi pyynnön, jotta saataisiin RY;kin kristilliseksi järjestöiksi.

Äänestä
  • Mikä sinulla on sydämessä?

    En nyt lähde väittämään sinun kohdalta sellaista, mitä väität yllä olevien henkilöiden kohdalla. Mutta pohdipa itse peilin edessä, mikä sinulla on sydämessä? Onko siellä usko ja rakkaus?

    Tekstisi jälkeen voi todeta, että ei Jeesus noin tee.

    Äänestä

  • Omaa toimintaasi kirjoitti:

    Mikä sinulla on sydämessä?

    En nyt lähde väittämään sinun kohdalta sellaista, mitä väität yllä olevien henkilöiden kohdalla. Mutta pohdipa itse peilin edessä, mikä sinulla on sydämessä? Onko siellä usko ja rakkaus?

    Tekstisi jälkeen voi todeta, että ei Jeesus noin tee.

    Kerrotko, olenko kiusannut jonkun hengiltä, olenko tehnyt saatanan kanssa jotain sopimuksia, jos niin tilanne olisi toinen. Mutta kun en, niin olen toisella puolella, Jeesuksen puolella.

    Jos VL rakkaus on sitä, että hyväksyy nuo, ja vääryyden, hallelujaa, pysykää vain siellä, ettei tartu.

    Kysyn vielä, tuomitsinko jotain henkilöitä, en, vaan teidän antikristus järjestöä, ja vastaa vielä, onko oikein sitoa lähimmäinen saatanaan ja kiduttaa hänet hengiltä.

    ”””Tekstisi jälkeen voi todeta, että ei Jeesus noin tee.”” Oliko tämä vastus. ON, sillä ei tee.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Tuo sinun otsikkosi, "vai tuomitsin minä taas", kertoo paljon. Olet ilmeisesti vahvasti sitä mieltä, että et voi olla koskaan väärässä. Tutkisteletko koskaan omaa toimintaasi, onko se ollut täysin oikeaa ja Jumalan mielen mukaista? Tekisikö Jeesus noin kuin sinä teet? Olen siitä erimieltä, Jeesus ei tekisi noin.

    Usko ei ole sitä, että on tekemättä sinun ensimmäisessä kappaleessa maintsemisia asioita. Sillä ei peri autuutta. On toki tärkeää, ettei tee sellaisia asioita,ne ovat väärin. Raamatussa ei ole missään mainittu maallisen yhdistyksen saastuttavasta vaikutuksesta yli kolmenkymmenen vuoden taakse. Väitteesi ei ole Raamatun mukainen. Saatanan kanssa kukaan ei ole tehnyt SRK:ssa sopimuksia.

    Äänestä

  • mielenkiintoista kirjoitti:

    olet kyllä maltillinen, mutta lähes viikoittan olen ihmisten kanssa tekemisissä, jotka vannovat juuri näin, ja sen on myös palstalaiset todenneet.

    Yritän olla avuksi, että kun tämän purkaa, on SRK, jo askeleen lähempänä kristillistä seurakuntaa.

    Minulla on nimiä, henkilökohtaisa tuttuja, ja voimme heistä ( heidän luvallaan ) puhua, kun kirjoitat minulle postiini, se on profiilissani.

    Jussi

    palo saada eksyneitä sieluja käännytettyä oman uskosi (en tiedä mihin uskot) taakse, niin mikset ahkerana kyntömiehenä käänny myös muiden ihmisten kuin vl:ten puoleen? Maailman turuilla ja toreilla ja varmasti Suomessakin riittää harhailevia sieluja, jotka kaipaavat kaltaistasi pelastajaa.

    Hyvä, että olet maltillinen ja hyvällä tahdolla liikenteessä. Tekstistäsi vain tuppaa usein näkymään katkeruus ja kostomieli, mutta se pitänee ymmärtää jotenkin muuten.

    Äänestä

hoiti ainakin alaikäisiä lapsia.

Äänestä
  • ja hoidetut elävät vielä, ovat kyllä kieltäneet vl-uskonsa.

    Äänestä

  • tiedän tapauksen kirjoitti:

    ja hoidetut elävät vielä, ovat kyllä kieltäneet vl-uskonsa.

    Onko Voittonen tosiaan ottanut oulun 2000 päisen seurakunnan eteen pieniä lapsia ja pakottanut heitä tekemään väärästä hengestä parannusta???

    Vai onko hän kenties nuhdellut jotakin lapsiporukkaa levottomasta käytöksestä???

    Vai puhutellut yksittäistä lasta kahdenkesken jostakin, josta on ollut aiheellistakin sanoa (esim. kiroilu)???

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    Vaan oli pienempi hoitokokous syntiin joutuneelle muutamalle alaikäisille nuorille, kyläilivät liian myöhään.

    Sitä minä en ymmärrä, että hoitokokousten aikaan, omat vanhemmat eivät puhutelleet lapsiaan, vaan piti järjestää hoitokokous, johon tuli aivan ulkopuoliset hoitajat.

    Tämänpäivän nuoret eivät usko, että myöhään kyläilystä heilahti hoitokokous, johon tuli ulkopuoliset hoitajat.

    Tälläisten pelkojen alla elimme me, sen ajan nuoret.

    Nämäkin Voittosen hoitamat nuoret kielsivät sitten uskonsa. Uskominen todellakin oli lain alla elämistä, ihan kaikki oli syntiä.

    Hoitokokous saattoi heilahtaa ihan mistä tahansa, jopa alaikäisille lapsille.

    Äänestä

  • kososlainen henki kirjoitti:

    jos hoitajat ottaisivat nyt yhteyttä heihin ja pyytäisivät anteeksi hoitamista.

    Myös yleinen anteeksi pyyntö Päivämiehessä voisi tavoittaa heidätkin.

    Hautamäki pitää siunauksellisena tälläisiä asioita, että alaikäisiä lapsistakin hodettiin kososlaista henkeä ulos, jos he olivat kyläilleet liian myöhään.

    Seksi-vaarahan tähänkin hoitamiseen kuului, koska nuoret pojat olivat nuorten tyttöjen luona kylässä. Vaikka kysymyksessä ei ollut mitään seksiin liittyvää, pelkkää nuorten kyläilyä.
    Eli ei ne ole ihan tuulesta temmattuja nämä seksi-asiat hoitokokouksissa.

    Me sen ajan nuoret elimme todella ahdistavia aikoja, ei ole ihme, että meillä monella on mielenterveys järkkynyt.

    Äänestä

olla provosoitumatta ja siteeraisin vain erästä 70-luvulla vaikuttanutta vl-puhujaa, joka oli tuntenut huonoa omaatuntoa epäraamatullisista hoitomenetelmistä:
"Kaikkihan me siihen mentiin."

Äänestä
  • sillä perusteella olet kompetentti sanomaan kaikkia tuon ajan vl-puhujia koviksi hoitomiehiksi välittämättä siitä, mitä he ovat tehneet. Ymmärrettävä näkemys!

    Äänestä

  • Se näkyy sama kehitys nytki kun katsoo naapuripalstaa. Just samalla tapaa lakihenki ja oikessa olemisen tarve jopa Jumalan sanan kustannuksella ja toisten leimaaminen. Se joka kummastelee miten se kaikki silloin saattoi tapahtua, voi katsoa samaa nyt sieltä. Jos kysyy eikö sitä sillon kukaan huomannu, katsokoon tapahtumia aapuripalstalla. Se vaiennetaan joka huomaa ja loput kyyristyy. Eikä kukaan uskalla puhutella ja sanoa, että olette joutuneet vikaan ja pahasti.

    Äänestä

  • ja.... kirjoitti:

    sillä perusteella olet kompetentti sanomaan kaikkia tuon ajan vl-puhujia koviksi hoitomiehiksi välittämättä siitä, mitä he ovat tehneet. Ymmärrettävä näkemys!

    vastaukseni tyydytti.

    "Ymmärrettävä näkemys!"

    Äänestä

  • jos katsoo kirjoitti:

    Se näkyy sama kehitys nytki kun katsoo naapuripalstaa. Just samalla tapaa lakihenki ja oikessa olemisen tarve jopa Jumalan sanan kustannuksella ja toisten leimaaminen. Se joka kummastelee miten se kaikki silloin saattoi tapahtua, voi katsoa samaa nyt sieltä. Jos kysyy eikö sitä sillon kukaan huomannu, katsokoon tapahtumia aapuripalstalla. Se vaiennetaan joka huomaa ja loput kyyristyy. Eikä kukaan uskalla puhutella ja sanoa, että olette joutuneet vikaan ja pahasti.

    Kun eilen lueskelin linkitettyä ketjua, tulin täsmälleen samaan johtopäätökseen. Se on mielestäni hyvin vaarallinen ilmiö, että kun joku haluaa ryhtyä omista intresseistään käsin mielipidevaikuttajaksi ja sittemmin -johtajaksi, kaikki muut pelokkaammaat alkavat myötäilemään häntä ja jossakin vaiheessa huutamaan kuorossa: Sidotaan, Sidotaan! Tästä on kokemuksia 30-40 vuoden takaa, veikkaisin kaikilla yli 50-vuotiailla.

    On iso vahinko, jos ei olla otettu opiksi.

    Äänestä

mainitsemistasi henkilöistä kaksi on kovastikin ollut mukana.
Valitettavsti.

Äänestä
  • Voittonen, Haho ja Lääkkö olivat mukana 70-luvun hoitokokouksissa, Lääkkö 70-luvun lopulla hyvinkin keskeisesti.
    Myös Hautamäki oli jo valmis pappi 70-luvulla. Kyllä hänkin osallistui paikallisiin hoitokokouksisiin omalla paikkakunnallaan. Kaikki em. herrat siis kantavat hoitokokousperinnettä.

    Äänestä

  • pikkasen aloittajaa kirjoitti:

    Voittonen, Haho ja Lääkkö olivat mukana 70-luvun hoitokokouksissa, Lääkkö 70-luvun lopulla hyvinkin keskeisesti.
    Myös Hautamäki oli jo valmis pappi 70-luvulla. Kyllä hänkin osallistui paikallisiin hoitokokouksisiin omalla paikkakunnallaan. Kaikki em. herrat siis kantavat hoitokokousperinnettä.

    Uskon, että suurin osa vl:sista on tuona aikana ollut mukana hoitokokouksissa. Täällä on väitetty, että kyseiset herrat olivat kovia hoitajia. Samaan aikaan on väitetty, että homma on ollut SRK:n masinoimaa (eli hoitaja on SRK:n johtokunnasta). Vain Haho on muistaakseni ollut SRK:ssa silloin (ehkä Lääkkökin 70-luvun lopussa tai 80-luvun alussa). Tiedän etteivät ko. miehet ole olleet hoitajina.

    Äänestä

sinä väität toisin? Kyllä suurin osa silloisista ry:läisistä oli enemmän tai ainakin hiljaisesti mukana hoitohommien hyväksymisissä. Muuten ei kunnian kukko laulanut, ainakaan Ry:n sellaiset.

Noniin, tässä vaan pikaisesti etelän vieraita ootellessa sohaisin taas muurahaispesää.

Tosiaan, myös aivan tavalliset riviuskovaiset, niin miehet kuin naiset (tuli sattumalta runoriimi) olivat noita hoitajia, koviakin! Ei edes tarvitse mainita nimiä, jokaisen täytyi ainakin olla olevinaan päin asiaa.

Oikein hyvää hiihtolomaa eteläsuomalaisille ja muuten mukavaa talven jatkoa kaikille!

Monin terveisin sirkka

Äänestä
  • Kirjoitin vähän kiireissäni edellisen viestini ja kysymykseni aloittajalle ("Millähän perusteella sinä väität toisin ?").

    Tarkennusta siihen: Mainitsemasi henkilöt ovat olleet aikuisia ja kokeneitakin henkilöitä hoitokokousten aikoihin. Ilmeisesti et vain laskenut oikein kun arvelit heidät nuoremmiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Millä perusteella kirjoitti:

Millä perusteella nämä Joosuat sun muut nikit nimittelee täällä ihmisiä nimeltä koviksi hoitomiehiksi?

Hautamäki ja Voittonen eivät ole olleet SRK:n toiminnassa vielä 70-luvulla ja ovat kaiken lisäksi olleet nuoria pojan kloppeja vielä silloin. Eikä vanhemmasta kaartista Lääkkö ja Hahokaan liene olleet hoitajina, tuskin edes hoitokokouksissa läsnä useasti, sen verran nuorempaa kaartia hekin.

Suotta siis omaan korvasyyhyynne mustamaalaatte näitä henkilöitä vielä sellaisistakin asioista missä he eivät ole olleet mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu