Voikohan rintasyöpään liittyä kipu kainalon ja rinnan välillä? Tuntuu vähän kuin rintalihas olisi kipeä, ihan kuin rasituksen jälkeen, mutta mitään sellaista hommaa en ole lähiaikoina tehnyt josta se voisi noin kipeytyä. Mitään kyhmyä en ainakaan vielä löytänyt vaikka olen tunnustellut.
Kipeä rinta
Mistähän johtuu
1110296
0Äänestä
Vastaukset 11
Vanhimmat
kipua,toisilla kyhmy.Mikäli epäilee kannattaa mennä lääkärille.
Minulla tuntui kipu toisessa rinnassa, silti reilu, ärhäkkä kasvain löytyi toisesta. Nyt se on leikattu. Älä jää dotteleen, tieto, vaikka ikäväkin on parempi kuin epätietoisuus.
Useimmiten ovat lihaskipuja.
Kertomasi perusteella epäilisin eniten sellaista.
tuntui juuri sellaista kipua ja särkyä rinnan ja kainalon välissä, kipu heijastui käsivarteenkin.
Alkuun luulin että oli jokin lihasrevähdys, sitten löysin patin. Sain antibioottikuurin, kun arvelivat rintarauhasen tulehdukseksi. Ei auttanut.
Sain lähetteen mammografiaan ja ultraan. Otettiin ohutneulanäyte. Otettiin paksuneulanäyte. Löytyi aggressiivinen rintasyöpäkasvain, joka nojasi lihaskalvoon.
Tuollainen vähättely on jääräpäisten miesten tapa. Eiköhän kipukin pitäisi tutkia, ei se ole normaali asia, ei terveen rinnan kuulu olla kipeä.
Suosittelen luetun ymmärtämisen kurssia.
Miten vähättelin.
Jos jokaine kipeys olisi syöpä niin 1005 naisista olisi syöpäisiä.
Ei ole yhtään naista jolla ei olisi jossain vaiheessa elämää ollut kipua rinnassa.
Sue vielä kerran vastauskseni aloittajalle ja ymmärrä mitä sanon.
Jos menet lääkäriin kivun kanssa ja kysyt onko tämä syöpää niin luuletko Suomessa olevan yhtään lääkäriä joka kivun perusteella sanoo että on ilmeisesti.
Syytätkö heitä vähättelystä ?
Kuinka kauan rintasi kipuili?
Olen kärsinyt samantyyppisestä kipuilusta jo
vuosia, käynyt mammografiassa parin vuoden välein. Mikrokalkkia on löytynyt ja jotain aktiivisia rauhasia kainalosta... mutta
siis normaaleja löydöksiä. Nyt edellisestä
mammosta on kaksi vuotta ja uusimman tuloksia
tuskaisena odottelen... rinta on koko ajan kipeä,
kosketusarka yhdestä kohtaa ja vihlovaa kipua
kainalossa ja käsivarressakin.
Tositapauksia, joissa nainen on tuntenut kipua rinnassaan ja mennyt lääkäriin, mutta lääkäri (vanhempi mieslääkäri) sanonut "naisten rinnat voivat olla kipeinä välillä muutenkin", ja ei edes tutkinut enempää. Kuitenkin näille muutaman kuukauden kuluttua tuli niin pahat oireet, että syöpä löytyi, mutta liian pitkälle levinneenä.
Siis naisten kannattaa tutkituttaa rintansa, jos jotain ylimääräistä oiretta tuntuu!
En tietenkään tarkoittanut noin kuten asian vääntelit. Mitenkä osaatkin ajatella noin kierosti??
Minulla ollut viimeiset puoli vuotta kipua vasemmassa rinnassa ja nyt parin viimeisen kuukauden ajan pistavaa kipua kainalossa ja rinnassa. Olen aivan peloissani, etta se on tietysti syopa. Koko rinta ja kainalo on todella arka. Ensi viikolla ultraan.
mikäköhän mulla on. huomasin tossa pari päivää sitten että jos hengitän syvään niin toisessa rinnassa muljahtaa joku. myös toinen kainalo on kosketusarka. apua!
Hei,
mitä sitten sulle kävi "kipurinta" ja sulle "heips"?