Siikalatvan

Ouluradion tämänpäiväisessä jutussa käsiteltiin kyseisen kunnan perustamista. Rantsilan kunnanvaltuuston pj K.L. mainitsi, että aloite on tullut Piippolan kunnanvaltuuston pj E.K.:lta. Ihmettelen, miten aiemmin niin karsaasti tällaiseen liittoon suhtautunut kunnallispoliitikko on kääntänyt kurssiaan 180 astetta. Mitenhän suuri vaikutus on paikkakunnalla kulkevalla (laina)kunnanjohtajalla, jonka kotikunnassa ongelmia piisaa?
2201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei niillä valtuutetuilla ole omaa mielipidettä. Asiantuntijat heitä manipuloivat ja selvittävät asiansa (itsestään nähden) parhain päin!

Äänestä

kääntöpuoli.
Kun tuollaiset ns. oppineet sanovat jotain, sitä uskotaan, kuin Jumalan sanaa. Ei uskalleta olla eri mieltä, vaikka itsestä niin tuntuiskin.

On huomattava, että myös koulujakäyneet voivat tehdä arviointivirheitä, vaikka heillä toki on parempi näköalapaikka, kuin rivikansalaisella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunnan isä. kirjoitti:

Ouluradion tämänpäiväisessä jutussa käsiteltiin kyseisen kunnan perustamista. Rantsilan kunnanvaltuuston pj K.L. mainitsi, että aloite on tullut Piippolan kunnanvaltuuston pj E.K.:lta. Ihmettelen, miten aiemmin niin karsaasti tällaiseen liittoon suhtautunut kunnallispoliitikko on kääntänyt kurssiaan 180 astetta. Mitenhän suuri vaikutus on paikkakunnalla kulkevalla (laina)kunnanjohtajalla, jonka kotikunnassa ongelmia piisaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu