Rauman telakka on jo toistamiseen joutunut lykkäämään Clor line risteily aluksen luovutusta. Alun perin piti luovuttaa marraskuussa ja nyt viimeistään tänään.
Ei taida olla halpaa lystiä viivästyminen Aker Yardsille.
Kohta kaikki tilaavat laivansa koreasta kun ne on siellä puolta halvempiakin. Mutta toivottavasti ei. Jäis meikäläinenkin työttömäksi.
Laivanrakennus raumalla
5
467
Vastaukset
Rautanyrkki mitäkieltä Aker Yardsin telakalla PUHUTAAN ?
Entä mihin valtioon voittorahat katoaa ?- Pumpputien puliveivari
Suomea, puolaa, viroahan siellä phutaan vaikka korealaiset omistaa telakasta suurimman osan. Varmaan rautanyrkki tarkoitti juuri tätä että raumalla loppuu työt ja ne siirretään yhtiön muille telakoille?
Aker Yards ASA on norjalaislähtöinen laivanrakennusyhtiö, jolla on 18 telakkaa Suomessa, Ranskassa, Norjassa, Saksassa, Romaniassa, Brasiliassa, Ukrainassa ja Vietnamissa. Aker Yards kuului aikaisemmin norjalaiseen Aker-konserniin. Vuoden 2007 alussa konserni vähensi omistuksensa Aker Yardsista ensin runsaaseen 40 prosenttiin ja myi maaliskuussa 2007 tämänkin osuuden kansainvälisille sijoittajille.[1] Lokakuussa 2007 eteläkorealainen telakkayhtiö STX Shipbuilding osti 39,2 % osuuden Oslon pörssissä noteeratun Aker Yardsin osakkkeista. Kauppahinta oli 560 miljoonaa euroa, joka oli 38 % noteerattua kurssia enemmän.[2] - Mies ylhäältä
Pumpputien puliveivari kirjoitti:
Suomea, puolaa, viroahan siellä phutaan vaikka korealaiset omistaa telakasta suurimman osan. Varmaan rautanyrkki tarkoitti juuri tätä että raumalla loppuu työt ja ne siirretään yhtiön muille telakoille?
Aker Yards ASA on norjalaislähtöinen laivanrakennusyhtiö, jolla on 18 telakkaa Suomessa, Ranskassa, Norjassa, Saksassa, Romaniassa, Brasiliassa, Ukrainassa ja Vietnamissa. Aker Yards kuului aikaisemmin norjalaiseen Aker-konserniin. Vuoden 2007 alussa konserni vähensi omistuksensa Aker Yardsista ensin runsaaseen 40 prosenttiin ja myi maaliskuussa 2007 tämänkin osuuden kansainvälisille sijoittajille.[1] Lokakuussa 2007 eteläkorealainen telakkayhtiö STX Shipbuilding osti 39,2 % osuuden Oslon pörssissä noteeratun Aker Yardsin osakkkeista. Kauppahinta oli 560 miljoonaa euroa, joka oli 38 % noteerattua kurssia enemmän.[2]Onneksi olen täällä ylempänä. Täältä näen kokonaiskuvan. Ulkomaan eläjät lisääntyy päivä päivältä. Karvainen käsi vääntää pulttia yhä useammin. Kunnon raumalainen perusduunari alkaa olla harvinaisuus satamakanttiinin jonossa
- KÄRPÄNEN,.,.,.,.,
Pumpputien puliveivari kirjoitti:
Suomea, puolaa, viroahan siellä phutaan vaikka korealaiset omistaa telakasta suurimman osan. Varmaan rautanyrkki tarkoitti juuri tätä että raumalla loppuu työt ja ne siirretään yhtiön muille telakoille?
Aker Yards ASA on norjalaislähtöinen laivanrakennusyhtiö, jolla on 18 telakkaa Suomessa, Ranskassa, Norjassa, Saksassa, Romaniassa, Brasiliassa, Ukrainassa ja Vietnamissa. Aker Yards kuului aikaisemmin norjalaiseen Aker-konserniin. Vuoden 2007 alussa konserni vähensi omistuksensa Aker Yardsista ensin runsaaseen 40 prosenttiin ja myi maaliskuussa 2007 tämänkin osuuden kansainvälisille sijoittajille.[1] Lokakuussa 2007 eteläkorealainen telakkayhtiö STX Shipbuilding osti 39,2 % osuuden Oslon pörssissä noteeratun Aker Yardsin osakkkeista. Kauppahinta oli 560 miljoonaa euroa, joka oli 38 % noteerattua kurssia enemmän.[2]Rahat , verot ym, hyvä menee ulkomaille ,tänne jää sairaalakulut ja paskat .Niin ja pari vaippaikäistä Pumpputielle !
- teuiftyf
Sehän on vaan hyvä. tämä puolalainen paska
sakki joutuu sitten käymään koreasa töissä jos korealaiset edes huolii niitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304123Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121362- 481159
- 761059
- 59933
- 45916
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901