Kotkalaiset

naapureitaan kuntaliitosasiassa. Pohjois-Kymenlaakson kunnat taas ovat huomanneet samoja piirteitä kotkalaisissa sairaanhoitopiirin ja ammattikorkeakoulun hallinnossa. Kun kotkalaisten johdettavaksi annetaan vielä Kymenlaakson erityishuoltopiiri, on kotkalaisilla vielä nykyistä enemmän keinoja hallita koko Kymenlaaksoa.
6768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

paremmin..

Äänestä
  • ku stefa hoitaa

    Äänestä

  • on jämpti kirjoitti:

    ku stefa hoitaa

    on muuten kotoisin Kotkasta. No siellähän vaikuttaa tänäkin päivänä Heikki von.

    Äänestä

ei ole kouvolalaisten kannalta hyvä juttu kotkan shp,sen verran voinen sanoa sen toiminnasta että,vaikka pyytää kirjallisena omia papereitaan niin ei vielä 4kk aikana osaa johtava ylilääkäri ilmoitella mitään,ja toisaalta shp:hallituksesa istunee kotkan sosiaalipuolen virkahenkilöitä.ja toisaalta kotkassa saa työ paikan näinkin vaikka ei ihan laillisesti niin tehdään huolimatta niin.



Virkakähmintä huono alku uudelle henkilöstöpolitiikalle
20.2. 04:00

Kotkan kaupungilla on ollut uusi organisaatio tämän vuoden alusta. Oleellista on, että henkilöstö kokee tehdyt uudistukset oikeudenmukaisiksi ja työmotivaatiota lisääviksi. Näihin tavoitteisiin istuu huonosti kaupungin henkilöstöpäällikön virkaan liittyvä häikäilemätön nimityspolitiikka.

Kun Heikki J. Oksanen valittiin vt. henkilöstöpäälliköksi, meille luottamushenkilöille vakuuteltiin, että virka tulee alkuvuodesta auki aivan normaalilla tavalla. Kaupunginjohtaja Lindelöf kuitenkin esittää, että virka täytettäisiin sitä auki julistamatta ja koska Heikki Oksanen ei alkuunkaan täytä viran perinteisiä pätevyysvaatimuksia, niitä muutettaisiin. Kaiken kruununa on, että Lindelöf esittää selvää palkankorotusta siihen palkkaan nähden, jota virassa aikaisemmin ollut naispuolinen pätevä viranhaltija sai. Moni yliopiston penkkiä kuluttanut kaupungintalon virkamies huomaa opiskelun olleen ajanhukkaa. Hyödyllisempää olisi ollut hakeutua kaupunginjohtajan erityissuojelukseen.

Esimerkin näyttämisen tärkeyttä pidetään yhtenä johtajuuden perusasioista oli kysymyksessä sitten yritys tai yhteisö. Ollakseen kuntalaisten ja luottamushenkilöiden arvostama kaupunginjohtaja, pitää osata asettua puoluepolitiikan yläpuolelle ja erityisen tärkeää on, että omilta kavereiltaan vaatii vähintään saman kuin muilta. Mikään ei laske kuntalaisten arvostusta ja kunnan työntekijöiden luottamusta pahemmin kuin se, että virkakoneistolle asetetaan tiukkojakin vaatimuksia, mutta itse ei niitä noudateta.

Äänestä
  • koko käden, kun niille ojentaa pikkusormen. Jäljet pelottavat sekä Etelä- että Pohjois-Kymenlaaksossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kusettaa ja vedättää kirjoitti:

naapureitaan kuntaliitosasiassa. Pohjois-Kymenlaakson kunnat taas ovat huomanneet samoja piirteitä kotkalaisissa sairaanhoitopiirin ja ammattikorkeakoulun hallinnossa. Kun kotkalaisten johdettavaksi annetaan vielä Kymenlaakson erityishuoltopiiri, on kotkalaisilla vielä nykyistä enemmän keinoja hallita koko Kymenlaaksoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu