Ystävänpäivää

Myöhästynyttä ystävänpäivää kaikille lintujen ystäville ja samalla lintuystäville.
Muistakaa ruokkia, että jaksavat pesiä kesällä Ensi yö on etelässäkin pakkasyö.
Hirssi on kuulemma pikkulintujen herkkua.
3204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikä lintu hirsiä syö, palokärki ja tikat toki naputtavat, mutta nekin hakevat puusta vain toukkia. Tupajumit syövät hirttä, vaan ne on hyönteisiä. Älä kuule tule tänne irvimään.

Äänestä
  • Ethän itse vaan irvi? Tietysti yksi kirjain jäi yöllä pois, eli kyse oli hirssin jyvistä, jotka kokonsa puolesta ja roskaamattomuutensa puolesta kelpaavat pikkulinnuille parhaiten.

    Äänestä

  • Lempiruokaa kirjoitti:

    Ethän itse vaan irvi? Tietysti yksi kirjain jäi yöllä pois, eli kyse oli hirssin jyvistä, jotka kokonsa puolesta ja roskaamattomuutensa puolesta kelpaavat pikkulinnuille parhaiten.

    Huomasin vasta, että olin kirjoittanut ihan oikein kyse on siis viljasta nimeltä hirssi
    ja tieto on saatu Bird Lifen julkaisemasta tiedotteesta ja tutkimustuloksien mukainen.
    Tiedote tuli juuri ystävän päivänä ja oli kiitos osallistumisesta pihabongaus-tapahtumaan, joten esite löytyy kaiketi monesta kodista.
    Hirssiä saa ostaa hiutaleina jo melko edullisesti vaikka puuroaineksiksi lapsille, ruokakaupoista. Lintujen siemenseoksissa sitä on usein mukana muiden joukossa siemeninä.
    Parempaa mieltä myös sinulle, joka vastailit ja syötä lintujasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikille lintujen ystäville kirjoitti:

Myöhästynyttä ystävänpäivää kaikille lintujen ystäville ja samalla lintuystäville.
Muistakaa ruokkia, että jaksavat pesiä kesällä Ensi yö on etelässäkin pakkasyö.
Hirssi on kuulemma pikkulintujen herkkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu