Olen menossa naimisiin mieheni kanssa. Miehelläni on oma talo (ja pankissa siitä velkaa), minulla on tasan auto ja jokunen tuhat osakkeita. Kuitenkin mahdollisesti jossain vaiheessa olemme saamassa perintöjä vanhemmiltamme yms.
En halua, jos ero meille joskus tulee, että mieheni menettää talonsa. Enkä muutenkaan ole hänen omaisuutensa perässä (eikä hän minun). Kuitenkin näkisin reiluna, että tekisimme avioehdon. Nykypäivänä se eroaminen on kuitenkin niin yleistä ja todennäköistä.
Mitä avioehtoon kannattaisi sisällyttää? Kuitenkin jos ajatellaan, että minä naisena jään jossain vaiheessa kotiin lasten vuoksi (lapsia ei vielä ole) ja kärsin siinä sitten kaikenlaista tulonmenetystä, eikä eläkkeetkään silloin kerry. Jos esimerkiksi eroamme 15 vuoden päästä ja miehelleni jää talo kaikkineen ja minä lähden vuokralle lasten kanssa, niin miten lasketaan sitten arvo sille työlle ja rahalle, mitä olen ruokaa ostanut ja tehnyt, maksanut laskuja, kunnostanut kotia yms?
Olisiko järkeä laittaa avioehtoon jonkinlaista aikarajaa (esim 15v) jonka jälkeen osa omasiuudesta kuuluisi minullekin? Onko tämä aivan järjetön ajatus? Ennenkuulumaton?
Minulla ei näistä asioista ole mitään tietoa eikä kokemusta ja olisi hyvä jos jonkinlaisia vinkkejä voisin asiaan saada.
kiitos
En halua, jos ero meille joskus tulee, että mieheni menettää talonsa. Enkä muutenkaan ole hänen omaisuutensa perässä (eikä hän minun). Kuitenkin näkisin reiluna, että tekisimme avioehdon. Nykypäivänä se eroaminen on kuitenkin niin yleistä ja todennäköistä.
Mitä avioehtoon kannattaisi sisällyttää? Kuitenkin jos ajatellaan, että minä naisena jään jossain vaiheessa kotiin lasten vuoksi (lapsia ei vielä ole) ja kärsin siinä sitten kaikenlaista tulonmenetystä, eikä eläkkeetkään silloin kerry. Jos esimerkiksi eroamme 15 vuoden päästä ja miehelleni jää talo kaikkineen ja minä lähden vuokralle lasten kanssa, niin miten lasketaan sitten arvo sille työlle ja rahalle, mitä olen ruokaa ostanut ja tehnyt, maksanut laskuja, kunnostanut kotia yms?
Olisiko järkeä laittaa avioehtoon jonkinlaista aikarajaa (esim 15v) jonka jälkeen osa omasiuudesta kuuluisi minullekin? Onko tämä aivan järjetön ajatus? Ennenkuulumaton?
Minulla ei näistä asioista ole mitään tietoa eikä kokemusta ja olisi hyvä jos jonkinlaisia vinkkejä voisin asiaan saada.
kiitos
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niinpä. Perheen raha-asiat kannattaa hoitaa niin, että molemmat maksavat kuluja, joista ei jää omaisuutta (ruoka, laskut, lasten päivähoito) ja että myös sinulle jää rahaa, jolla voit kartuttaa omaisuuttasi. Et sitten ole täysin puilla paljailla.
Ehdotus avioehdoksi:
"AVIOEHTOSOPIMUS
Me allekirjoittaneet kihlakumppanit sovimme keskenämme, että avioliiton solmittuame meillä kumpaisellakaan ei ole avio-oikeutta toistemme avioliiton solmimisajankohtana omistamaan omaisuuteen eikä myöhemmin perintönä, testamentilla tai lahjana saamaan omaisuuteen kuten ei myöskään sanotun omaisuuden sijaan tulleeseen omaisuuteen tai sen tuottoon."
Paikka ja päiväys
Allekirjoitukset henkilötunnukset
Kahden esteettömän todistajan allekirjoitukset
Tämän mukaisesti avio-oikeus puolin ja toisin on kaikkeen avioliiton aikana muulla kuin edellä mainituilla tavoin saatuun omaisuuteen.
Ongelman muodostaa se, että miehellä on asuntolainaa, joka kohdistuu hänen taloonsa. Jos hän lyhentää tuota velkaa avioliiton aikana ansaituilla (= avio-oikeuden alaisilla) varoilla, nämä varat siirtyvät sinun avio-oikeutesi ulkopuolelle. Ks. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000008&conference=4500000000001733&posting=22000000032716801
>>Kuitenkin jos ajatellaan, että minä naisena jään jossain vaiheessa kotiin lasten vuoksi (lapsia ei vielä ole) ja kärsin siinä sitten kaikenlaista tulonmenetystä, eikä eläkkeetkään silloin kerry.>Olisiko järkeä laittaa avioehtoon jonkinlaista aikarajaa (esim 15v) jonka jälkeen osa omasiuudesta kuuluisi minullekin? Onko tämä aivan järjetön ajatus? Ennenkuulumaton?
En ole juristi, ja kerron vain omasta kokemusksestani.
Ennen avioliittoa hankittu omaisuutenne menee teille mollemmille omistusosuuden mukaan. Jos olette yhdessä hankkineet esim. auton velkoineen, olette siitä molemmat vastuussa. Auto jää toiselle ja toinen saa puolet käyvästä arvosta.
Avioliiton jälkeen yhdeassä hankittu omaisuus menee automaattisesti puoliksi.
Meillä oli talolaina mun nimissä ennen avioliittoa, teimme avioehdon jonka mukaan 7 vuoden jälkeen tämä olisi tullut tasan jaettavan omaisuuden piiriin. Juuri siitä syystä että molemmat talon eteen kuitenkin ovat työtä tehneet.
Avioehdossa voitte sopia varmaankin mitä tahansa, kunhan molemmat teette sen yhteisymmärryksessä. Jos siitä tulee suuria erimielisyksiä, tuskin kannattaa naimisiin sitten mennä. Avioliitto sinänsä ei autuaaksi tee, se parisuhde on tärkein. Avioeroja on suomessa todella paljon!
no meni ehkä vähän aiheen sivuun, anteeksi :)
Sen minkä itse opin avioerosta ja osituksesta, jos mahdollista laitan kaikki omiin nimiini ettei tulevaisuudessa tarvi lähteä jakamaan omaisuutta uudelleen.
>>Avioehdossa voitte sopia varmaankin mitä tahansa, kunhan molemmat teette sen yhteisymmärryksessä.
Minua jäi ihmetyttämään, miksi tarvitset mielestäsi avioehtoa? Jos asia on niin kuin sanot, että et halua miehesi menettävän taloaan, jos vaikka eroaisitte, niin etkö luota itseesi? Ei siihen, että jätät mahdollisen tasingon ottamatta, mitään avioehtoa tarvita.
Toisaalta tunnut olevan huolissasi omasta toimeentulostasi, niin silloin avioehto ihmetyttää entistä enemmän. Tosin mainitset, että tulette ehkä saamaan molemmat perintöjä, joten sillä saatat omalta osaltasi ratkaista ongelmaa. Riippuen tietysti siitä, onko perintöjä todennäköisesti odotettavissa pikaisesti vai vasta pitkän ajan kuluttua. Mutta jos haluat, ettet kärsi siitä, että jäät hoitamaan lapsia etkä saa normaaleja tulojasi sinä aikana, mutta osallistut kuitenkin perheen elatukseen pienemmillä tuloillasi, avioehto on ehkä väärä väline. Erityisesti jos aiot pistää rahojasi miehen talon kunnostamiseen, ja talo olisi avioehdolla sinulta poissuljettu. Perheen elatukseen käytettyjä rahoja kun ei huomioida mitenkään, vaikka toki sekä avioehtoa että sen puuttumista voidaan kohtuullistaa. Parempi kuin erillinen kohtuullistamismenettely lienee kuitenkin se, että molemmat osapuolet ovat etukäteen miettineet, mitä tosiasiassa haluavat ja tehneet päätöksen avioehdosta sen pohjalta.
Siis, kumpaa oikeasti haluat, varjella miestäsi mahdolliselta "ahneuspuuskaltasi" vai turvata itsesi mahdollisen pitkän liiton jälkeen tulevan eron sattuessa? No, eihän noiden päämäärien toteuttamisen tarvitse olla ristiriidassa, mutta luen kysymyksesi niin, että olet hiukan epävarma tilanteestasi ja siitä, kuinka "kuuluisi" olla. Ehdotankin, että varaat ajan lakimiehelle, joka selvittää sinulle eri vaihtoehdot juuri niin kuin ne teidän tilanteessanne tulisivat olemaan. Se on kuitenkin aika pieni satsaus, jos omaisuutta edes joskus on niin paljon, että siitä riitoja saisi aikaiseksi. Lakimies osaa myös tehdä paperin sellaiseksi, että se vastaa teidän molempien tarkoitusta ja on tarvittaessa pitävä.
Miksi avioehto?
En ole aloittaja, mutta miksi sitä nykyään tarvitsee edes selitellä tuollaisia.
Tilanteet muuttuvat, mitä tahansa voi tapahtua. Kun on rahasta kyse, ystävästä voi yhtäkkiä tullakin vihollinen. Ja vielä enemmän, jos eroon liittyy vielä jotain katkeruutta, siinä äkkiä aletaan roposiakin laskeskella. Perempi vaan, että on kaikki paperille, niin ei tarvitse siinä kipeässä erotilanteessa vielä tapellakin.
Ja tähän on turha kirjoittaa jotain "fiksut ihmiset osaavat erota fiksusti".
Avioehdon tarkoitus on varautua odottamattomaan.
Koska MITÄ TAHANSA voi tapahtua.