lääkejauheet suussa

Miten astmalääkkeen otto voi olla niin vaikeaa?! Musta tuntuu, etten ole vielä kertaakaan saanut lääkettä keuhkoputkiin vaan se jää suuhun tai kurkkuun (ja kulkeutuu siis mahaan). Aloitin muutama päivä sitten PEF-tutkimuksen astmaepäilyn takia. Puhallukset on olleet ihan hyviä, eli ehkä ei edes ole astmasta kyse (tosin ahdistusoireet ovatkin tulleet vain tietyntyyppisessä kovassa urheilussa eikä sellaista ole vielä tutkimusaikana tullut), mutta ainakaan en saa lääkkeen tehosta mitään todellista kuvaa, kun se kerran ei mene sinne minne pitäisi.

Onko hyviä neuvoja, miten lääkkeen saisi keuhkoputkiin asti? Minulla on Buventol Easyhaler, joka pitäisi muka olla helpppokäyttöinen. Minä kuitenkin säikähdän joka kerta kun jauhe tulee piipusta ja sisäänhengitykseni toppaa refleksinomaisesti siihen paikkaa. Ei auta vaikka miten psyykkaisin itseäni. Nyt on tullut jo kammo koko lääkkeenottoa kohtaan.
173542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Minä otan lääkkeen niin, että puhallan reippaasti ulos, sitten annostelija huulille ja voimakas imaisu oikein pitkään. Perille menee, mutta lääkkeistä voi jäädä jauhetta suuhunkin ja lääke voi maistua suussa. Säännöllisesti käytettynä olon pitäisi kohentua kuitenkin niin, että sen kyllä huomaa!!!

Äänestä

suu tuollaisen jälkeen, ei ole mitään järkeä kerryttää ylimääräisiä lääkeaineita elimistöön.

Äänestä

Kun nostaa leukaa himan ylös päin, avautuu nielu paremmin, eikä mm. kielen takaosa ole lääkejauheen tiellä. Eli hengitystie hieman "suoristuu".
Sisään hengitys täytyy olla tarpeeksi napakka ja tasaisen pitkä, mutta ei liian voimakas. Silloin lääke "pöllähtää" ja ei mene oikeaan paikkaan. Muista kortisonipitoisten astmalääkkeiden jälkeen huuhdella suu tarpeeksi huolellisesti.

Älä turhaan stressaa ja jännitä sitä lääkkeenottoa. Kun saat sen menemään oikein, ei jauhetta edes huomaa.

Äänestä
  • Kiitos vinkistä. Tuo kuulostaa järkevältä. Harmi kun huomasin viestin vasta äskeisen lääkkeenoton jälkeen. Mulla on varmaan ollut pää pikemminkin hiukan alaspäin. Se sairaanhoitaja neuvoi vetämään henkeä ihan älyttömän voimakkaasti. Kokeilen nyt seuraavalla kerralla tuota tasaista ja vähän hiljaisempaa hengitystä. Naurattaa se, että tää on näin vaikeeta :-)

    Äänestä

  • Kiitti tosiaan neuvosta. Kokeilin tänään pää vähän takakenossa, ja huomattavasti paremmin se meni. Hiukan jäi jauhetta kurkkuun, mutta ei lähmimainkaan niin paljon kuin ennen. Ehkä se kammokin hellittää ja sen myötä koko lääkkeenotto muuttuu helpommaksi.

    Äänestä

  • astmaepäily kirjoitti:

    Kiitti tosiaan neuvosta. Kokeilin tänään pää vähän takakenossa, ja huomattavasti paremmin se meni. Hiukan jäi jauhetta kurkkuun, mutta ei lähmimainkaan niin paljon kuin ennen. Ehkä se kammokin hellittää ja sen myötä koko lääkkeenotto muuttuu helpommaksi.

    Vähitellen siihen lääkkeenottoon harjaantuu :)

    Eihän sitä penskanakaan oppinu ekalla kokeilulla pyörällä ajamaan ;)

    Äänestä

mikset ottanut kiekkoja? En minäkään saisi suihkeista mitään! Kiekot on tosi helppoja!

Äänestä
  • Otin sen, mitä lääkäri kirjoitti. En tiedä astmalääkkeistä mitään eikä ole ollenkaan varmaan että kyse edes on astmasta. Voi olla ihan jokin muukin hengitysongelma. Sitä vasta tutkitaan. mutta mitä ne kiekot on???

    Äänestä

  • astmaepäily kirjoitti:

    Otin sen, mitä lääkäri kirjoitti. En tiedä astmalääkkeistä mitään eikä ole ollenkaan varmaan että kyse edes on astmasta. Voi olla ihan jokin muukin hengitysongelma. Sitä vasta tutkitaan. mutta mitä ne kiekot on???

    kiekon mallisia koteloita, joista vedetään sisään lääke, avataan kiekko ja painetaan vipua ja sitten kappale suuhun ja vedetään henkeen. Ei jää lääke suuhun seilaamaan eikä mene ruokatorveen vaan sinne minne pitääkin. Tosi easy juttu, ehdottamasti kiekkoon kannattaa vaihtaa. Soita vaikka heti maanantaina lääkärille että laittaa vaikka apteekkiin uuden reseptin KIEKKOINA. Mulle tarjosi kanssa ensi suihketta mutta sanoin että astma on tuttu juttu perheessä ja meillä käytetään kiekkoja ja siihen lääkäri sanoi että se on tosiaan helppo ja sitä minäkin osaan varmasti sitten käyttää...

    Äänestä

  • sellaisia kirjoitti:

    en olisi itse kyllä osannutkaan käyttää suihkeita, tuttavalla on sellainen ja ei sekään osaa sitä aina oikein suunnata että menee sinne minne pitääkin, vaikka ikänsä astmaa sairastanut, joten kiekko on hyvä.

    Äänestä

  • aloittelijana kaiken? Mitä pitäisi "ottaa" jne...

    Äänestä

  • sellaisia kirjoitti:

    en olisi itse kyllä osannutkaan käyttää suihkeita, tuttavalla on sellainen ja ei sekään osaa sitä aina oikein suunnata että menee sinne minne pitääkin, vaikka ikänsä astmaa sairastanut, joten kiekko on hyvä.

    eli lääkkeen nimessä diskus. Mutta ei niitä iäti ole ollut. Kaikenlaista oppii jos opettelee.

    Äänestä

  • on jauheena..joten se on ihan yhtä helppo käyttää kuin kiekkokin (missä lääke on jauheena). Anto laite on vaan vähän eri mallinen.
    Molempia malleja käyttävänä voin sanoa, että molemmista saa ihan yhtä hyvin lääkkeen keuhkoihin ast, kunhan oppii tekniikan.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    aloittelijana kaiken? Mitä pitäisi "ottaa" jne...

    niin tietää kaiken! jopa sen mitä sinä et tiedä, heh!

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    aloittelijana kaiken? Mitä pitäisi "ottaa" jne...

    hyvä ja hän sanoi mitä kannattaa ottaa ja mitä ei! Paneutu nääs mun hoitoon heti eikä viidestoista päivä, ei ollut meiniki että ulos ja seuraava sisään vaikka oli arvauskeskus ja ajat myöhässä!

    Äänestä

  • kuiiki kirjoitti:

    on jauheena..joten se on ihan yhtä helppo käyttää kuin kiekkokin (missä lääke on jauheena). Anto laite on vaan vähän eri mallinen.
    Molempia malleja käyttävänä voin sanoa, että molemmista saa ihan yhtä hyvin lääkkeen keuhkoihin ast, kunhan oppii tekniikan.

    käyttää niin ei tarvitse edes opetella mitään! Täytyy olla tosi AASI jos ei sitä osaa käyttää vaan onhan niitä tietty!

    Äänestä

  • diskusta kirjoitti:

    käyttää niin ei tarvitse edes opetella mitään! Täytyy olla tosi AASI jos ei sitä osaa käyttää vaan onhan niitä tietty!

    Kiitti ja kivat sulle.

    Mulla kyllä jää jauhoa suuhun, vaikka käytän diskusta.

    En minä oikeasti ole aasi. Ilmeisesti en vain osaa ottaa tuota oikein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

astmaepäily kirjoitti:

Miten astmalääkkeen otto voi olla niin vaikeaa?! Musta tuntuu, etten ole vielä kertaakaan saanut lääkettä keuhkoputkiin vaan se jää suuhun tai kurkkuun (ja kulkeutuu siis mahaan). Aloitin muutama päivä sitten PEF-tutkimuksen astmaepäilyn takia. Puhallukset on olleet ihan hyviä, eli ehkä ei edes ole astmasta kyse (tosin ahdistusoireet ovatkin tulleet vain tietyntyyppisessä kovassa urheilussa eikä sellaista ole vielä tutkimusaikana tullut), mutta ainakaan en saa lääkkeen tehosta mitään todellista kuvaa, kun se kerran ei mene sinne minne pitäisi.

Onko hyviä neuvoja, miten lääkkeen saisi keuhkoputkiin asti? Minulla on Buventol Easyhaler, joka pitäisi muka olla helpppokäyttöinen. Minä kuitenkin säikähdän joka kerta kun jauhe tulee piipusta ja sisäänhengitykseni toppaa refleksinomaisesti siihen paikkaa. Ei auta vaikka miten psyykkaisin itseäni. Nyt on tullut jo kammo koko lääkkeenottoa kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu