Paleltaa. Olo on todella karmiva. En olisi ikinä uskonut, että joskus vointi olisi noin kamala. En voinnut kuvitella edes.
On se kummaa, kun kaikki kaatuu niskaan samana päivänä. Juuri kun olin saanut haudattua vanhat ongelmani ja edessä näytti olevan loistava ylämäki elämässäni, mutta vain yksi päivä riittää pilata tämän kaiken. Yksi päivä.
Eksistentiaalinen ahdistus valtaa kehon ja mielen. Törkeä tärinä ei lopu, voimistuu vain hetki hetkeltä. En pysty sulkea ajatustakaan. Vain mietin, ja mietin. Eikä se auta yhtään, luonnollisesti vain pahentaa oloa.
Henkinen pahoinvointi heijastuu samantien myös fyysisesti. Maha hetkessä sekaisin, päänsärky on sietämätön eikä ruoka näytä syötävält. Tästä siis jälleen alkaa tämä nälkäkausi, josta olen juuri päässyt eroon.
Kaikki näytti niin valoisalta, mutta hetki riitti. Taas ei ole mitään mistä iloita. Kaikki ajatukset taas solmussa, enkä osaa edes päättää yksikertaistakaan asiaa. Pienikin tehtävä vaatii ponnistusta ja mielettömästi henkistä voimaa. Mutta kun ei sitä enää riitä. Ainakaan kovin pitkälle.
Yksinäisyys. Epätoivo. Vääryys. Ahdistus.
Mihin tässä enää uskoo, kun on hukannut jo uskon itseeni. Mikä tässä enää on minkään arvoista? Ei mikään.
Ehkä kaikki on vielä hyvin joskus. Epäilen.
On se kummaa, kun kaikki kaatuu niskaan samana päivänä. Juuri kun olin saanut haudattua vanhat ongelmani ja edessä näytti olevan loistava ylämäki elämässäni, mutta vain yksi päivä riittää pilata tämän kaiken. Yksi päivä.
Eksistentiaalinen ahdistus valtaa kehon ja mielen. Törkeä tärinä ei lopu, voimistuu vain hetki hetkeltä. En pysty sulkea ajatustakaan. Vain mietin, ja mietin. Eikä se auta yhtään, luonnollisesti vain pahentaa oloa.
Henkinen pahoinvointi heijastuu samantien myös fyysisesti. Maha hetkessä sekaisin, päänsärky on sietämätön eikä ruoka näytä syötävält. Tästä siis jälleen alkaa tämä nälkäkausi, josta olen juuri päässyt eroon.
Kaikki näytti niin valoisalta, mutta hetki riitti. Taas ei ole mitään mistä iloita. Kaikki ajatukset taas solmussa, enkä osaa edes päättää yksikertaistakaan asiaa. Pienikin tehtävä vaatii ponnistusta ja mielettömästi henkistä voimaa. Mutta kun ei sitä enää riitä. Ainakaan kovin pitkälle.
Yksinäisyys. Epätoivo. Vääryys. Ahdistus.
Mihin tässä enää uskoo, kun on hukannut jo uskon itseeni. Mikä tässä enää on minkään arvoista? Ei mikään.
Ehkä kaikki on vielä hyvin joskus. Epäilen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihmettä sitten tapahtui?
Joku asia ilmeisestikin nyt meni pieleen..mutta mikä voi pilata elämän noin hetkessä?
Jospa sinulla on vaan flunssa tai jotain..viikon päästä voi olla asiat jo paremmin..
Joillekin nämä asiat saattavat tuntua pieneltä, on niitä muitakin murheita, mutta jokainen meistä ajattelee ja käsittelee asiansa omalla tavalla. Jotkut ottaa vähän vakavammin, jotkut ei. Juuri sen taki en halua laittaa tähän mitään konkreettistä asiaa, koska jotkut ei vältämättä ymmärtäisi, miksi ko. asian takii pitää noin paljon surra. Yleensä kaikki asiat ovat jonkilainen ketju. Yksi johtaa toiseen, toinen kolmanteen jne. No minulla on tällä hetkellä aikamoinen ketju pieniä asioita, joista loppujen lopuksi tulee yksi iso, ja todella ahdistava.
Eihän tässä muuten mitää hätää olisi, jos osaisin asioista päättää, mutta kun olen kadottanut tämän kyvyn. Miten tässä enää korjaa asiat? Kaikki sanoo, että kyllä kaikki järjestyy: Asioillahan on tapana järjestyä. Mutta täytyykö meidän tyytyä siihen, miten ne asiat itsestään järjestyvät, kun kuitenkin pystymme siihen vaikuttamaan haluamallamme tavalla. Ei. Voikun itse pystyis tähän.
Hoidat ne asiat kuntoon mitkä pystyt hoitamaan
ja hyväksyt sitten ne mitä et pysty muuttamaan.
(Muuten tulee elämä olemaan vaikeeta...)
Jos kerran sanot että ne asiat on pieniä niin ei
ne nyt niin vakavia ole kun et vaan kasaa niitä
yhdeksi nipuksi vaan käsittelet yksi asia kerrallaan.
Unohda ne asiat mille et voi mitään,siihen sinä kyllä pystyt ihan itse.
voisit kokeilla, jos olet kaikkea muuta kokeillut.
Hänessä meillä on tulevaisuus ja toivo.
..eivät ole viel niin huonosti, että heittäytyisin turhuuksiin.