Kielitaidottaomana en osaa vastata, enkä keksi muuta kuin kosia.
Ehkä jotain tuonsuuntaista on Hilaryllä mielessä ollut, kun kirjeviestillä minua lähestyy.
Alan epäillä, että Bilin pikkubili on tullut entistäkin vallattomammaksi ja saanut isäntänsä nuoleskelemaan sihteereitään sopimattomista paikoista.
Kouluja käymättömänä kosintakirjeen laatiminen englanninkielisenä on minulle ylivoimainen tehtävä, jotta avusta olisin kiitollinen.
Mahdollisuuteni tulla valituksi ameriikan resitentin puolisoksi, lienee yhtä vähäiset, kuin voittaa lotossa, mutta kannattanee yrittä.
Jos kuitenkin onneni kantaa noikin pitkälle, niin tulen taistelemaan vaihevuosi-ikää lähestyvän naisihmisen oikkuja vastaan ja kaikintavoin estämään, ettei rouva lyö luuria korvaan, kun naapurin Butini sattuu soitteleen. Sotahan siitä tulis, ainakin kylmä sota.
Mikä olis resitentin puolisona olla, touhuilisin vain edustustehtävissä, moikkailisin kenraaleita ja ministereitä, osallistusin markettien avajaisiin ja nimeäisin kansallispuiston sekä torin oman nimeni mukaa.
Tietenkin minä teitäkin muistasin, pistäsin kirjeviestiä tulemaan.
Etukäteen kiittäen vara Bili.
Postia Hilary
Glinktonilta
1
254
Vastaukset
- Auttaisko?
vastaa tohon viestiin. Spammaajat kokeilevat onko tili toimiva. Jos menet ja vastaat ni sähköpostisi on täynnä roskapostia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433007Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612961- 422367
- 311863
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251719Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721674- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771275- 371247
- 791070