Kertokaapa olisiko syytä jutella asiasta lääkärin kanssa?
Olen alituiseen väsähtänyt. Nukun öisin 10h, heräilen 1-5 kertaa. Onneksi keskimäärä on kuitenkin kaks kertaa. Nukun päivisin 2h päikkärit, joita ilman yliväsyn ja väsymys vain pahenee. Päikkärit eivät vaikuta yölliseen unen tarpeeseeni, nukahdan iltaisin ihan hyvin. Päivän mittaan tulee hetkiä jolloin yhenäkkiä alkaa nukuttamaan ihan kamalasti ja saattaa tulla vaikka kauppareissulla tunne, että pakko päästä äkkiä istumaan kun nukuttaa ja voimat menee. Joskus tietokoneella työskennellessä ja väsymyksen iskiessä päälle tulee myös lihasnykäyksiä.
Viime syksynä luennolla ollessani kävi kaks kertaa silleen, että alkoi nukuttamaan ihan älyttömästi ja olen melkein sata varma, että tällä toisella kertaa käväsin unessa. Molemmilla kerroilla "kohtaukset" kesti n. 15 minuuttia, jonka jälkeen olin ihan pirteä. Nukahtamishetki ei kestänyt varmaan kuin ihan hetken, tai en minä tietenkään varma voi olla kuin kauan nuokuin unessa. Katsoin vain toisella kertaa salin kelloa kun väsymys alkoi ja katsoin uudelleen kun piristyin, aikaa oli mennyt noin 15 min.
Uniini olen aina suhtautunut silleen, että ne nyt on varmaan normaaleja. Mun unet on kuitenkin jotenkin kummallisia, kun usein tiedän näkeväni unta. Monesti unessa havahdun, että näen unta ja testaan sen vielä vaikka kokeilemalla kykenenkö leijumaan :-).
Useasti olen kokenyt myös valeheräämisen. Joskus valeheräämiseen liittyy yliluonnollisia asioita. Saatan muka herätä ja näen kuinka kattolamppu kiikkuu ja keinuu omia aikojaan.
Lisäksi koen nukahtamisvaiheessa hirvittävää kylmyyden tuntua, paleltamista. Olen siinä unen ja valveen rajalla ja minua paleltaa niin, että sattuu. En voi liikkua, kun olen jo unessa, mutta tiedän, että tarvisin lisäpeiton päälleni. Joskus vaivun tuosta tilasta uneen ja palelu loppuu tai sitten herään kunnolla ja palelu loppuu. Nykyään yleensä tiedän tuosta paleltamisesta, että olen menossa uneen.
Voisiko kyseessä olla narkoleptiset oireet?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Pakko lisätä tuohon luennolla nukahtamiseen, väsähtämiseen, että kyseessä oli molemmilla kerroilla erittäin kiinnostava luento, jota olisin halunnut seurata ja taistelin tosissani tuota väsymystä vastaan.
täällä suoritetaan niitä: neuro.org
ei ole narkolepsiaa mutta toi luennolle nukahtaminen on tuttu ilmiö ja se on käynyt useita kymmeniä kertoja. Nimenomaan samaan tapaan, että en missään nimessä olisi halunnut nukkua, asia on ollut kiinnostavaa yms. mutta siitä huolimatta niin on päässyt käymään. Olen nipistellyt itseäni, yrittänyt kirjoittaa ja kaikkea mitä nyt voi keksiä, silti nuokututtaa. Usein on ollut niin, että ihan kuolemanväsyneenä pysyy hereillä, hyvin nukkuneena ei. Juurikin tollanen 10-15 min on pahinta aikaa, sitten piristyy.
Lohdutukseksi voin sanoa, että nyt myöhemmin luentoja/laskareita yms. pitäneenä olen huomannut, että sitä käy muillekin. Siellä on aina joku, jonka silmät painuu kiinni, sitten säpsähtää ja kierre jatkuu. Jollain pää retkottaa:) Eli pelkästään tuon perusteella en menisi narkolepsiaa epäilemään, ihan normaali ilmiö mutta syytä vaikea määrittää. Voihan se olla jotain sellaistakin, että jos yöunet katkeilee niin on jotenkin piiloväsynyt, hyvähän sellainen korjata olisi mutta narkolepsia on kyllä käsittääkseni ihan jotain muuta.
Itselläni säpsynukahtelu on vasta nyt vanhempana jäänyt pois. En osaa sanoa miksi, ei sitä unta ainakaan enempää tule kerättyä. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että luennoilla tarvitsee istua nykyään niin hyvin harvoin.
...tuon luento uinahtelun vuoksi narkolepsiaa epäillytkään. Luitko koko tekstini?
Tyttäreni sairastui murrosiässä narkolepsiaan. Nukahteli tahattomasti tunneilla ja kotona paikoillaan ollessa torkkuu. Hänellä on myös katapleksia-kohtauksia, elikkä sellaisia "lihaslöpsähdyksiä" kasvoissa ja muuallakin tunnetiloissa, kuten nauraessa. Narkolepsia diagnosoitiin keskussairaalassa nukahtamiskokeilla laboratorio-olosuhteissa päiväsaikaan, magneettikuva päästä yms.
Ikävimpänä piirteenä on kammottavat unet ja hallusinaatiot, joissa paholainen usein mukana. Hän näkee silloin, että joku olisi samassa huoneessa, eikä pysty liikkumaan. Ajokorttia hän ei saa ajaa, koska nukahtaa aika pian auton lähtiessä liikkeelle, mutta kyllä hän muuten ihan normaalia elämää.
Lääkityksenä Concertaa.
Aika jännä juttu, että hänen raskaana ollessa oireet olivat todella vähäiset. Lieneekö olisi jollakin hormoonilla hoidettavissa...
Kiitti, kun vastasit.
Mulla ei ole tuollaisia lihasten löpsähdyksiä, mutta tunteiden purkautuessa saattaa käsissä tuntua hulvahduksen tunne.
En ole onneksi nähnyt kauhean pahoja hallusinaatioita, mutta tuon tunteen tiedän, että en pysty liikahtamaan. Nukahtamisvaiheen paleltamisen ollessa päällä en pysty liikkumaan vaikka tiedostan täysin, että pitäisi nousta ja hakea lisäpeite. Usein päiväunilta herääminen on vaikeaa ja yritän nousta mutten pääse ylös ja vaivun takaisin uneen, jonka jälkeen yleensä näen unta heräämisestä eli koen valeheräämisen siihen hetkeen joka olis käsillä kun oikeasti herään, mutta siis näen unta ja siinä uni hetkessä voi sitten tapahtua jotain yliluonnollista. Vähän vaikea selittää, mutta varmaan sellainen joka on saman kokenut tietää mitä tarkoitan.
En pelkää noita kokemuksia, kun tiedän että ne on unta ja ne ei ole yliluonnollisia asioita. Viime yönä koin ensimmäisen kerran sellaisen, että heräsin täydestä unesta johonkin ihan kummalliseen ääneen, joka kuului ensin toisaalta, sitten viereltä. Nousin istumaan ja arvelin siinä jo, että kyse on unesta ja mieskin käänsi kylkeä ja sanoi, että eiköhän se taas kuulunut sulta päästä. Kuitenkin, kun en ennen ollut tuollaista kokenut mulla oli pelokas olo. Nousin ylös, laitoin valot päälle muualle huoneistoon ja totesin, ettei mitään outoa ole missään, rauhoituin ja menin takaisin nukkumaan.
En tiedä olisiko syytä pyytää tutkimuksia, kun olen aina tosi, tosi väsynyt ja uninen. Väsymystä ja unisuutta on jatkunut jo muutamia vuosia ilman syytä. Vaikea olla työelämssä kun päivisin tulee hetkiä jolloin tuntuu, että nukahtaa just. Nyt en ole työelämässä ja työhön palaaminen pelottaa tämän väsymyksen vuoksi.
Näkyykö pään magneettikuvissa muutoksia, jos sairastaa narkolepsiaa? Multa on pää kuvattu ja sieltä ei löytynyt mitään vikaa, onneksi!
En ole ihan asiantuntija tässä asiassa, mutta muistaakseni lääkäri silloin alussa pään magnettikuvan jälkeen sanoi, että joskus harvassa tapauksessa voi jokin päävamma aiheuttaa narkolepsiaa. Käsittääkseni voi kulkea suvussa, jättää yhden sukupolven väliinkin.
Mielestäni sinun kannattaisi pyytää lähetettä neurologille. Tietysti kilppariarvot kannattaa ensin tarkistaa, koska voihan esim. kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa poikkeavaa väsymystä, kuten sokeritautikin.
Vaikeinta oli meillä saada lähete sinne neurologille. Terveyskeskuslääkäri pisti vain lähetettä psykologille ja määräsi UNILÄÄKETTÄ!! Onneksi ei edes haettu apteekista sitä unilääkettä. Neurologilta saimme sitten myöhemmin oikeammat lääkkeet. Lähetteen saimme vasta kun juttelin terveyskeskuksen ylilääkärin kanssa.