Onko kellään ideaa seuraavasta. Minulla on 317
litran tankki johon on alkanut muodostumaan
sinilevää. Ensi apuna vähensin ruokintaa ja
vähensin tankin valoisaa aikaa. Se hillitsikin
kasvua mutta ei lopettanut sitä. Vielä levästä ei
ole riesaa vaan sitä on parina pienenä laikkuna
pohjalla mutta pinkasvustossa sitä oli melko
paljon. Tästä syystä poistin pinnalle ulottuvat
kasvit, tai siis karsin niitä niin paljon ettei
yllä pintaan.
Suodattimena on eheimin ulkosuodatin ja se on
mainiossa kunnossa, niin suodattimiltaan kuin
massoiltaan. Veden laatu on hyvä, testatu ph,
nitriitti ja natraatti.
Nyt pistää miettimään, että mistä hitosta se levä
oikein kumpuaa, onko ideoita?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletko kokeillut vaihtaa lamppua, jos lämmittää
vettä liikaa? Sinilevä kuulemma pitää lämpimästä
ja seisovasta vedestä...