Hyvää iltaa!
Isälläni on akvaario ja minun täytyisi katsoa sinne
pohjaksi vähän elämää.
Tuleeko piikkisilmät ja ihan mitkä tahansa ravut
toimeen keskenään?
Isälläni on akvaario ja minun täytyisi katsoa sinne
pohjaksi vähän elämää.
Tuleeko piikkisilmät ja ihan mitkä tahansa ravut
toimeen keskenään?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä lajia tarkoitat?
Suka-, pyrstö rapuja, mitä?
No, piikkisilmät tuskin syövät suurimpia sukarapuja mutta pienet poikaset kelpaavat taatusti.
Pyrstörapulajeja suositellaan pidettävän omassa laji akvaariossa, ÄLKÄÄ EREHTYKÖ OSTAMAAN MARMORIRAPUNA MYYTÄVÄÄ RAPULAJIA, SE YKSINEUVOISENA SYNNYTTÄÄ SATOJA POIKASIA JOTKA SYÖVÄT KAIKKI AKVAARIONNE KASVIT, toisaalta kasvit saattavat kelvata myös muillekin jokiravuille.
Yleensä saksiravut käyttävät ravintonaan kalanraatoja tai jopa saalistavat eläviäkin kaloja kun ovat suurempia.
Piikkisilmä on taas lajina niitä näkymättömimpiä mitä akvaarioon voi hankkia, jos niitä aikoo nähdä kannattaa pohjan koristelusta tehdä mahdollisimman karu. Siltikin piikkisilmiä ei saata nähdä aikoihin sillä ne kaivautuvat hiekkaan mielellään.
Minkä kokoiseen akvaan ja mitä muuta kalastoa olette ajatelleet?
Minkälainen hiekka akvaariossa on?
- sora
- hiekka
Sukarapuja enimmäkseen tutkiskelin!
Muuta kalastoa en ole vielä sinne akvaarioon miettinyt mutta eiköhän sitäkin sitten. Tietty jotain sellaisia jotka sopivat samaan veteen.
Kiitos vastauksestasi!
Riippuu paljonkin akvaarion koosta? :)
Jos sitten vain eri lajisia sukarapuja joiden vesi vaatimukset ovat samankaltaisia.
Tutki asiaa ja ehdota, lajeja on saatavilla aika hyvin nykyään mutta ne eivät kaikki sopeudu ihan samanlaisiin vesi arvoihin.
Piikkisilmät saattavat syödä pikkuisia sukarapuja mutta tuskin käyvät täysmittaisten kimppuun enää kun olet saanut populaation kukoistamaan.
otsikko.
Periaatteessa piikksilmät vaatisivat hiukkasen isompaa allasta, joten suosittelen pelkkiä sukarapuja! :)
Päätettiin ostaa sitten
9 kirsikkatulisukarapua sinne ja
platyja 7.
siis kirsikkasukarapuja.
pH .. veden happamuus taso
gdH .. kovuus KH/GH
lämpötila .. C ...
Ph: 7,5
Lämpötila: 24 astetta
Muista testejä emme ole hankkineet.
Onko okei?
Platyille ja sukaravuille veden kovuus siis kriittisin seikka, pärjäävät jonkun aikaa kyllä pehmeämmässäkin vedessä mutta niin monasti on puhuttu kalojen kieroon kasvaneista selkärangoista ja rapujen vaisusta aktiivisuudesta akvaariossa jonka vedn kovuus siis ei ole se vaadittu GdH 10-20 paikkeilla.
Kovettaminen järjestyy pienellä vaivalla kipsijauheella ja ruokasoodalla joita saa askartelu liikkeistä ja kaupoista.
Sekoitus suhde on akvaario kohtainen ja se mitataan ja lasketaan etukäteen erillisessä ämpärissä jonne sekoitetaan viikottain vaihdettavan veden lisäyksen aikana lisättävä määrä ko. aineita.
Lämpötilakin saisi olla asteen pari alhaisempi, jos sen pystyisit n. 23 paikkeilla pitämään kesälläkin.
Lemmikkiesi parhaaksi.