Mistähän

johtua isojen talojen ihannointi, etenkin tällä palstalla ilmoitellaan mahottomia neliömääriä. Totuushan on kuitenkin niin että kohtuus siinäkin asiassa on hyvä. Meillä ainaskin ollaan kovasti tyytyväisiä asumisoloihin 115 m2:n talossa. Asukkaita 2 4 ja vieraitakin käy usein, etenkin nuorilla käy monesti viikossa. Viihdymme kotona hyvin, mutta toki käymme joskus esim. laskettelu reissun josain laskettelukeskuksessa ja kuisollakkaan siellä asutaan 35 m2:n mökissä ja sekös se vasta onkin ihanaa.
12712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mutta se on sitä nykyaikaa, ei siinä mitään, olenhan itsekin nuori tai ainakin tunnen itseni nuoreksi :-)
Mutta se kohtuus on tainnut nykyaikana monilta unohtua. Meillä 140 m2 talo ja 5 henk. perhe tyytyväsisinä asustaa. Sopivan kokoinen talo ja sopivan pieni lämmityslasku, josta aina haukutaan ettei voi mitenkään pitää paikkansa, mutta kun emme tuhlaa, vaan sopvasti kulutetaan. Usein se on vain valinnoista kiinni, eli tehdään asiat vain eri tavalla, mutta se ei vaikuta mitenkään alintasoon tai elämän laatuun...

Äänestä

Meilläkin asukkeja 2 4. Jokaisella ipanalla oma makkari, meillä vanhemmilla makkari ja työhuone. Lisäksi yleiset tilat. Talossa kerrosneliöitä pikkasen vaille 190. Jos olisi pienempi, niin alkaisi ahistamaan. Jotkut pärjää vähemmällä, jotkut ei.

Äänestä

niin kukin voi rakentaa millaisen talon haluaa. Mutta kun otetaan mahdottoman isoja lainoja ja tulot on pienet. Ei mitenkään varauduta mahdollisesti tuleviin elämänmuutoksiin, esim. sairaus tai työttömyys. Ei mene kauaa kun taloja tulee myyntiin kun ei pystytä hoitamaan lainoja. Suomeahan ollaan johdonmukaisesti ajamassa alas. Suhteellisuudentaju ja realismi on kadonnut ihmisiltä aika monessa asiassa.

Äänestä

sellainen, että se hakeutuu toistensa läheisyyteen. Pankaapas merkille sellainen seikka että jos taloon tulee vieraita niin ihmisryhmät hakeutuu pieniin huoneisiin porisemaan ja useinkin isommat huoneet on tyhjinä.

Äänestä

No eikö se nyt ole jokaisen oma asia miten ahtaasti tai väljästi haluaa asua?

Meillä on 200 neliötä, eikä se todellakaan ole yhtään liikaa viisihenkiselle perheelle. Jos olsi varaa, niin tilaa olisi vielä enemmän.

Äänestä
  • Meillä kyllä olis varaa ja varallisuutta, mutta sitä säästetään seuraaville sukupolville. Huomaa että sitä säästyy kun ei asuta liian leviästi.

    Äänestä

  • varaa kirjoitti:

    Meillä kyllä olis varaa ja varallisuutta, mutta sitä säästetään seuraaville sukupolville. Huomaa että sitä säästyy kun ei asuta liian leviästi.

    Nuukuus on sitä ettei ole rahaa...

    Asunnot ovat olleet todella hyviä sijoituksia viime vuosina. Moni on ajoissa ostamalla tienannut enemmän arvonnousulla kuin leipätyöstään.

    Äänestä

..4 henkeä,kissa ja koira.... tilaa on ihan tarpeeksi. Ja kakarat lähtee maailmalle kuitenkin 10-15 vuoden aikana, niin sitten sitä tilaa onkin muijalle ja mulle... :)

Äänestä
  • Kyllä tuossa vähemmälläkin pärjää, meillä kun oli 5 henkeen n 400 m2 parhaimmillaan nuoruudessa. Nyt sitten ollaankin jo 120 m2 kerroatalon alakerrassa ja ihmetellään miten nuo muut tulee toimeen neliöineen ja lämpöongelmineen. Tavaraa on kyllä paikat pullollaan ja katsotaan sitten miten jälkipolville kelpaa kun aika jättää.
    Tässä on se etu että lämpöä kuluu vain minimillään vakiomäärä, auton käynnistät kun lähdet kesäasuntoa kohti. Ei siinä paljoa itse syyllisyyttä tunne kun joku pusiiaan tuhlaa ylimääräiseen lämmitykseen ja energian käyttöön, tullaan sieltä vielä maanpinnallekkin. Ihmetyttää vain kun eletään kuin "siat vatukossa" ajattelematta tulevaisuutta sen enmpää. Eikö se kuitenkin ole niin, että sitä ei saa takaisin "minkä tuhlaten poltat". Kyllä minäkin olen miljoonia tarpeeksi polttanut, jos sitä joku sattuisi vaikka kadehtimaan.

    Äänestä

Sama asia kuin isot tissit, iso auto yms. On helpointa mitata asiaa koon perusteella.
No, kyllä asiaan alkaa saada monipuolisempaa näkemystä kun lapset ovat lähteneet mailmalle ja on ne kaikki tarpeettomatkin neliöt siivottavana. Lopuksi kun on itse, tai perikunta myymässä sitä ylisuurta huushollia, niin toivoisi että olisi enemmän niitä potentiaalisia ostajia.

Äänestä
  • Tuota asennetta en ole koskaan ymmärtänyt. Miksi valinnat pitisäi tehdä joskus tulevaisuudessa ehkä eteen tulevan tilanteen perusteella?

    Mielestäni asunnon tulee olla tarpeisiin sopiva. Lasten kanssa 200 neliötä voi olla ihan tarpeeseen, että kaikille löytyy tarvittaessa myös omaa rauhaa.

    Sitten kun jäädään mamman kanssa kahden, niin talon voi myydä ja muuttaa pienempään. Ja mistä sitä tietää eletäänkö edes yhdessä siihen asti... todennäköisyys kuitenkin paranee, jos ei eletä liian ahtaasti.

    Äänestä

  • eläkepäivien varalta kirjoitti:

    Tuota asennetta en ole koskaan ymmärtänyt. Miksi valinnat pitisäi tehdä joskus tulevaisuudessa ehkä eteen tulevan tilanteen perusteella?

    Mielestäni asunnon tulee olla tarpeisiin sopiva. Lasten kanssa 200 neliötä voi olla ihan tarpeeseen, että kaikille löytyy tarvittaessa myös omaa rauhaa.

    Sitten kun jäädään mamman kanssa kahden, niin talon voi myydä ja muuttaa pienempään. Ja mistä sitä tietää eletäänkö edes yhdessä siihen asti... todennäköisyys kuitenkin paranee, jos ei eletä liian ahtaasti.

    Takaa parisuhteen onnellisuutta, paremminkin päinvastoin. Elikkä jos etsii ympäristöstään esimerkkejä, niin enemmän on niitä tapauksia jossa turhan iso talo on myynnissä erotilanteen takia. Ja useinkin näissä tilanteissa kyseessä on ns. pakkomyynti joten hinta jää alakanttiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahtanee kirjoitti:

johtua isojen talojen ihannointi, etenkin tällä palstalla ilmoitellaan mahottomia neliömääriä. Totuushan on kuitenkin niin että kohtuus siinäkin asiassa on hyvä. Meillä ainaskin ollaan kovasti tyytyväisiä asumisoloihin 115 m2:n talossa. Asukkaita 2 4 ja vieraitakin käy usein, etenkin nuorilla käy monesti viikossa. Viihdymme kotona hyvin, mutta toki käymme joskus esim. laskettelu reissun josain laskettelukeskuksessa ja kuisollakkaan siellä asutaan 35 m2:n mökissä ja sekös se vasta onkin ihanaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu