Sairastin noin puolen vuoden masennusjakson viime vuodem keväällä ja kesällä. Pääsin kuitenkin ihmeen kaupalla omin avuin jaloilleni, mutta nyt alamäki on taas alkanut... Mieli on maassa. Itken joka päivä. Mikään ei kiinnosta ja koko kroppa on väsynyt mielen mukana. Elämänilo on vaan yksinkertaisesti kadonnut. Millään ei ole enää mitään väliä.
Suurin syy masennuksen puhkeamiseen oli viimeksi ja on tällä hetkellä stressaava elämäntilanne: kokopäivätyö ja opinnäytetyön teko samaan aikaan. Aikataulut painaa päälle molemmissa. Oma elämä on täysin kadoksissa eikä aikaa ystäville tai harrastamiselle ole ollut viimeiseen vuoteen.
Haluaisin kysyä kokemuksianne: Onko normaalia, että varsinkin näin taas masennuksen kynnyksellä masennus tuntuu jotenkin turvalliselta ja "oikealta" vaihtoehdolta. Viimekerrasta tiedän että elämä muuttuu helvetiksi ja valuu hukkaan. Läheisille aiheutuu paljon huolta ja kärsimystä. Tiedän myös, että tällä kertaa en ehkä jaksakaan ponnistaa ylös.
Mutta en vaan jaksa enää olla vahva.
Työtaakka on niin suuri, että masennus tuntuu ainoalta tieltä ulos oravanpyörästä. Toisaalta eihän masennus edes ole oma päätös. Tällä hetkellä kuitenkin tunnen miten aivot ja samalla koko keho on luovuttanut ja se tuntuu jotenkin hullulla tavalla hyvältä. Onko tämä normaalia?
Suurin syy masennuksen puhkeamiseen oli viimeksi ja on tällä hetkellä stressaava elämäntilanne: kokopäivätyö ja opinnäytetyön teko samaan aikaan. Aikataulut painaa päälle molemmissa. Oma elämä on täysin kadoksissa eikä aikaa ystäville tai harrastamiselle ole ollut viimeiseen vuoteen.
Haluaisin kysyä kokemuksianne: Onko normaalia, että varsinkin näin taas masennuksen kynnyksellä masennus tuntuu jotenkin turvalliselta ja "oikealta" vaihtoehdolta. Viimekerrasta tiedän että elämä muuttuu helvetiksi ja valuu hukkaan. Läheisille aiheutuu paljon huolta ja kärsimystä. Tiedän myös, että tällä kertaa en ehkä jaksakaan ponnistaa ylös.
Mutta en vaan jaksa enää olla vahva.
Työtaakka on niin suuri, että masennus tuntuu ainoalta tieltä ulos oravanpyörästä. Toisaalta eihän masennus edes ole oma päätös. Tällä hetkellä kuitenkin tunnen miten aivot ja samalla koko keho on luovuttanut ja se tuntuu jotenkin hullulla tavalla hyvältä. Onko tämä normaalia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
stopin tavalla tai toisella,mikäli stressiä liikaa.
Pettää joko fyysinen tai psyykkinen puoli,sitä
on usein masennuskin,varoitus hellitä.
Taitaisi olla aiheellista käydä lääkärin vastaanotolla.tsemppiä.
Pahemmistakin paikoista ollaan selviydytty.
selvitä tuosta kaikesta lääkkeiden avulla.
Masennus on kyllä varmaan ihan terve reaktio
tuollaiseen stressaavaan tilanteeseen..
Mikä sitten on järkevää,en tiedä.
Luovuttaminen ei ole mitenkään helppoa vaikka
joku niin voi väittääkin. On se kyllä vaihtoehto.
Ei kaikkien vaan tarvitse pärjätä tässä mailmanmenossa,
ei ole mikään pakko menestyä elämässä
vaikka se pärjäämisen tarve voi olla kova.
Tietysti jos nyt luovutat niin kaikki se työ mitä olet tehnyt menestyksen eteen on ollut täysin turhaa..
>Viimekerrasta tiedän että elämä muuttuu helvetiksi ja valuu hukkaan.>
No se nyt vaan alkuun tuntuu vähän sellaiselta..
kyllä siihenkin tottuu sitten ajan kanssa...
En pysty mitenkään sanomaan että mikä on normaalia ja mikä ei.
Muistan kyllä hämärästi sen eron mikä on
"normaalin" ja masentuneen tilan välillä.
Normaalista masentunut tuntuu kauhealle,järjettömälle ja masentuneesta
taas normaali vaikuttaa typerälle ja hyvin naiiville.
Täysin mahdotonta on näiden ymmärtää toisiaan.
Mikä sitten on oikeaa todellisuutta,järkevää
tai normaalia..kuka sen nyt osaa sanoa.
Upeen hienosti pyörittelit asiaa.
Hyvästi fundeerattu, tarttee minunkin miettiä... Terv. tässä ketjussa uus'