Tätä olen miettinyt pääni puhki, että mikä se oikeastaan reinkarnaatioketjuissa on se säilyvä osa. No Henki-Itse (monadi, your name it...) tietysti, mutta onko jotain muutakin? Tuntuu vähän ihmeelliseltä että Hengen (aineeton, koskaan syntymätön kun on) pitää ottaa käyttöväline jonka on pakko "kärsiä" siitä mitä EDELLINEN käyttöväline (ruumis persoona) tuli tehneeksi!
Tapahtuuko tämä siksi että on todellinen olemassa syyn ja seurauksen Laki, joka huutaa tasapainoa? Vai siksi että Henki haluaa kokea kaikki mahdolliset vaihtoehdot, niin pahan tekijän kuin kokijan? (Ja tietysti hyvänkin.)
Olen kovasti pyrkinyt aivoillani ajattelemaan että MINÄ todellakin kuolee kun nirri lähtee kropalta, että jää vain kuolematon Henki jäljelle, ja SE muistaa mitä minuuksille on tapahtunut kautta aikain. On rehdimpää ajatella ettei ole kuolematon. Ei jää laakereilleen lepäämään! Mutta kun sukellan omaan menneisyyteeni, josta olen nähnyt sirpaleita sieltä täältä, tunnen ja tiedostan olevani siellä menneisyydessä kuitenkin itseni, enkä koe että havainnoisin joidenkin muiden ihmisten elämiä, jotka ovat yhteydessä minuun vain Hengen kautta.
Olisiko sittenkin niin, että Henki sielu (jossain määrin) persoonallisuus on kokonaisuudessaan pysyvämpi ilmiö... Olen fundeerannut tällaista:
Olet vaikkapa Tytti Tenkainen Hyrysalmelta, kokki ammatiltasi ja 5 lapsen äiti. Olet jossakin muualla Suomessa pyörimässä, kun yhtäkkiä menetät muistisi. Oletetaan että päätätkin aloittaa elämäsi uudestaan siellä jossakin, ja valitset/saat uuden nimen. Et muista pätkääkään olevasi kokki ja äiti... Tulevatko taipumukset kokkiuteen mukanasi? Todennäköisesti. Voitko muistaa olevasi äiti? Et välttämättä... Ehkä kuitenkin tunnet outoa kaipuuta ja haluat hoivata eläimiä ja ihmisiä.
Ehkäpä tänne fyysiseen maailmaan paiskattu sielu ei sittenkään ole niin kovin neitseellinen; se vain ei muista mitään tapahtumista syntymäänsä asti koska sillä on uusi kroppa uusine aivoineen. On kuin olisi juonut unohduksen juomaa... (muistakaa Lethe?)
Ehkäpä Henki ja sen tietoisuus ei koskaan todella katkea tai katoa, mutta se voi painua syvälle uusimman kehollistuman tiedostamattomaan kerrokseen, varsinkin mikäli uusi kehittyvä persoona on hyvin vahva ja "äänekäs". Myös kehon puutteet voivat ehkäistä tietoisuutta tunnistamasta itseään: esim. kehitysvammahan ei päästä ihmistä käyttämään juuri mitään kykyjään.
Voimmeko kenties toisinaan kuitenkin tunnistaa itsemme, muistaa jotakin mitä olimme joskus jossain muualla... tai mitä joku tuttavamme oli... Oui, sanon minä.
Mutta sitä en edelleenkään tiedä missä määrin tietoisuus todella ON jatkuva, tai voiko sitä sellaiseksi kehittää.
(Varmasti näille kaikille asioille löytyy hindulaisia ja buddhalaisia termejä, mutta minä en ole niihin perehtynyt, ja käyttäisin mieluiten suomea.)
Tapahtuuko tämä siksi että on todellinen olemassa syyn ja seurauksen Laki, joka huutaa tasapainoa? Vai siksi että Henki haluaa kokea kaikki mahdolliset vaihtoehdot, niin pahan tekijän kuin kokijan? (Ja tietysti hyvänkin.)
Olen kovasti pyrkinyt aivoillani ajattelemaan että MINÄ todellakin kuolee kun nirri lähtee kropalta, että jää vain kuolematon Henki jäljelle, ja SE muistaa mitä minuuksille on tapahtunut kautta aikain. On rehdimpää ajatella ettei ole kuolematon. Ei jää laakereilleen lepäämään! Mutta kun sukellan omaan menneisyyteeni, josta olen nähnyt sirpaleita sieltä täältä, tunnen ja tiedostan olevani siellä menneisyydessä kuitenkin itseni, enkä koe että havainnoisin joidenkin muiden ihmisten elämiä, jotka ovat yhteydessä minuun vain Hengen kautta.
Olisiko sittenkin niin, että Henki sielu (jossain määrin) persoonallisuus on kokonaisuudessaan pysyvämpi ilmiö... Olen fundeerannut tällaista:
Olet vaikkapa Tytti Tenkainen Hyrysalmelta, kokki ammatiltasi ja 5 lapsen äiti. Olet jossakin muualla Suomessa pyörimässä, kun yhtäkkiä menetät muistisi. Oletetaan että päätätkin aloittaa elämäsi uudestaan siellä jossakin, ja valitset/saat uuden nimen. Et muista pätkääkään olevasi kokki ja äiti... Tulevatko taipumukset kokkiuteen mukanasi? Todennäköisesti. Voitko muistaa olevasi äiti? Et välttämättä... Ehkä kuitenkin tunnet outoa kaipuuta ja haluat hoivata eläimiä ja ihmisiä.
Ehkäpä tänne fyysiseen maailmaan paiskattu sielu ei sittenkään ole niin kovin neitseellinen; se vain ei muista mitään tapahtumista syntymäänsä asti koska sillä on uusi kroppa uusine aivoineen. On kuin olisi juonut unohduksen juomaa... (muistakaa Lethe?)
Ehkäpä Henki ja sen tietoisuus ei koskaan todella katkea tai katoa, mutta se voi painua syvälle uusimman kehollistuman tiedostamattomaan kerrokseen, varsinkin mikäli uusi kehittyvä persoona on hyvin vahva ja "äänekäs". Myös kehon puutteet voivat ehkäistä tietoisuutta tunnistamasta itseään: esim. kehitysvammahan ei päästä ihmistä käyttämään juuri mitään kykyjään.
Voimmeko kenties toisinaan kuitenkin tunnistaa itsemme, muistaa jotakin mitä olimme joskus jossain muualla... tai mitä joku tuttavamme oli... Oui, sanon minä.
Mutta sitä en edelleenkään tiedä missä määrin tietoisuus todella ON jatkuva, tai voiko sitä sellaiseksi kehittää.
(Varmasti näille kaikille asioille löytyy hindulaisia ja buddhalaisia termejä, mutta minä en ole niihin perehtynyt, ja käyttäisin mieluiten suomea.)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näiden juttujen pohtiminen on kuule ihan yhtä tyhjän kanssa ennenkuin sinulla on jotakin konkreettista suoraa ja tinkimätöntä suoraa kokemusta niistä.
Ja sitten kun on, voi olla ettet enää tarvitse mitään monimutkaisia teorioita, eikä siis mene niin paljon aikaa tohon pähkäilyyn.
:A:
Koska haluan olla tekemisissä myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät hyväksy reinkarnaatiota, mielelläni löytäisin jonkin Erittäin Fiinin teorian jolla saavuttaa kompromissi.
Mutta voiko oman totuutensa heittää jorpakkoon vain miellyttääkseen muita? Että on sitten ahterista, että jos sanon suoraan mitä todella uskon kokemusteni perusteella, olen ahdasmielinen fanaatikko, ja jos luovin, olenkin epävarma ja en ole muka kokenut mitään.
Kiitti mulle riitti.
Minä olen kokenut että INFORMAATIO SÄILYY. Eiköhän se siihen konkretisoidu...
Jotkut viestini ovat lähinnä hyvin itseriittoista pohdiskeluani, ja tiedostan vain yhä paremmin kuinka valheellinen ihminen olen halutessani miellyttää muita...
Miten todellakin säilyttää kanavat muihin ihmisiin ja silti luottaa itseensä?
Avoin kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on mielestäni tie terveeseen itsekritiikkiin.
Johon liittyen: Ystäväni josta kerroin ilmaisi olevansa kiinnostunut juttelemaan kanssasi. Jos siis haluat keskustella hänen kanssaan, minulla on lupa antaa sinulle hänen sähköpostiosoitteensa.
:A:
mikä säilyy, mikä liikkuu
ns 3 kaya oppi esiintyy buddhalaisuudessa.
nirmanakaya, sambhogakaya, dharmakaya. Kannattaa katsoa netistä tai ostaa kirja. Uskon jos luet asiasta niin ehkä asia selkenee