Monet teistä / meistä ovat kokeneet matkan varrella monenlaista ikävää. Joku on saattanut menettää rakkaansa, joku jäänyt työttömäksi, terveys mennyt tai ollut muuten vaan ollut epäonnea.
Ovatko negatiiviset kokemukset kasvattaneet, voimistaneet ja auttaneet "näkemään tulevaisuuteen" positiivesti vai onko lannistanut.
Pystyttekö / osaatteko etsiä niitä kultareunaisia pilviä niistä harmaitten joukosta vai kuljetteko loputtomasti harhaillen suuressa erämaassa kangastusta kohti?
Kertokaa kokemuksianne.
Ovatko negatiiviset kokemukset kasvattaneet, voimistaneet ja auttaneet "näkemään tulevaisuuteen" positiivesti vai onko lannistanut.
Pystyttekö / osaatteko etsiä niitä kultareunaisia pilviä niistä harmaitten joukosta vai kuljetteko loputtomasti harhaillen suuressa erämaassa kangastusta kohti?
Kertokaa kokemuksianne.
Vastaukset 11
Vanhimmat
perkeleet uimaan!!
Kyllä sitä aikuinen ihminen on matkan varrella kokenut monta vastoinkäymistä. Oikealla asenteella vaikeistakin tilanteista selviää. Suru on surettava, ja kuitenkin elämän on jatkuttava. On kovin yksilöllistä, että miten pitkä ja vaikea tuollainen suruaika on, mutta ei sitä pidä missään tapauksessa vähätellä.
On kuitenkin syytä muistaa, että vaikeistakin tilanteista voi selvitä. Monista vaikeuksista voi myös oppia, ja osa vaikeuksista on sellaisia että vielä huonomminkin olisi voinut käydä.
Eli murehditaan ensin murheet, ja sitten positiivisella asenteella eteenpäin.
todetakseen, että oli "harhaa" vain kuten monta kertaa aiemmin.
Ei, totta puhuakseni en ole kovin helposti aiemmin lannistunut vaikka lujille on ottanut.
Ilmeisesti siis vahvistunut ja jatkuvasti yritän etsiä niitä poutapilviä myös sateisina päivinä.
toisilla on usein iloja,
aina löytävät uuden ystävän ja nauttivat siitä täysillä 10 vuotta ja sitten taasen uusi rakkaus.
toiset näkevät ihanana asiana kun lapsenlapsi pääsee tehtaaseen töihin, kolmeen vuoroon.
Minä taasen jos noin olisi,
en kenellekään kehtaisi kertoa, olisi hyvin pettynyt elämääni.
Meitä on niin moneen junaan.
asioista mutta ei kaikki ole niin mustavalkoista kuin luullaan.
yleisesti sanottu,
"kaikki ole niin mustavalkoista kuin luullaan",
mutta silti 60,4v iässäkään vielä en ymmärrä mitä tuo tarkoittaa.
ovat eqerö?
Niin, ja toiset tekevät vääriä valintoja eivätkä ´jaksa odottaa ikuisesti.
Jopa 10-vuotisessa suhteessa joutuu olemaan yksin arjet, illat, viikonloput sillä välin kun toinen vaan harrastaa ja viettää vapaa-aikansa muitten kanssa.
Silloin on irrottauduttava sellaisesta ja antaa sa vapaus toiselle täydellisesti, jotta tämä voi harrastaa puhtaalla omallatunnolla, niin se menee tässä elämässä.
Parempi yksin kuin orjana.
ollut vaikeuksia, enemmän tai vähemmän. Sehän kuuluu elämään, tai oikeammin se on ELÄMÄ. Toisen mielestä vaikeudet voivat näyttää pieniltä, toisen suurilta. Olemme niin erilaisia suhtautumisessamme asioihin.
Varma asia on se, että on asenteesta kiinni, onko huominen eilistä parempi. Joka eilistä tuijottaa, ei huomisen paremmuutta ehdi nähdä, kas, se meni jo!
Lapseni kuolema vei elämältäni pohjan pois,mutta kaiken sen tuskan keskellä ymmärsin että tähän ei voi jäädä,on taisteltava ja uskottava uuteen parempaan huomiseen.Sitten tuli avioero,sairaus ja kaikki oli taas aloitettava alusta.Vaikeita öitä on ollut,usein ollut tunne en selviä,niin henkisesti kuin taloudellisesti,mutta jotenkin se aamu on kirkastanut kaiken.En ole koskaan saanut mitään helpolla,siitä kai se sitkeys on tullut,en anna heti periksi.Jotenkin kuitenkin mietin sitä,että mitään hetkeä en elämästäni pois antaisi,vaikka lapseni kuolema oli se vaikein asia.Se kuitenkin näytti minulle miten haavoittuvia me ollaa,vain silmänräpäys ja kaikki muuttuu.Vierastan sanaa elämä opettaa/kasvattaa,mielestäni elämä näyttää meille sen eri puolia,niin sitä onnea kuin vaikeuksia,mutta miten niistä selvitään,siinä ihminen on lopulta ihan yksin.Ystävistä on tietenkin suuri apu ja voimavara,mutta lopuksi kuitenkin sinä yksin ne asiat koet ja niistä omalla tavallasi selviät.Olen kai niin lapsellinen että uskon jotenkin vain parempaan huomiseen,haen niitä kultareunaisia pilviä ja niitä pieniä iloja arjesta.Yritän olla tukena ja turvana myös niille jotka joutuvat kokemaan lapsen menetyksen,se on hetki jossa sanoja ei ole,vain toisen ihmisen läsnäolo.
ei voi kuin kuvitella miltä tuntuu menettää oma lapsi.
Se on jotenkin luonnoton olotila, väärä järjestys.
Olen itse sellainen, että vaikeuksien hetkellä täytyy saada olla yksin.
Täytyy työstää kaikenlaisia tapahtumia erittäin henkisesti rankan syksyn ja talven jälkeen.
Viimeisen vuoden aikana on ympärilläni ollut vain sairautta sekä läheiseni että ystävieni läheisten.
Täytyy vaan jatkaa niitten kultareunaisten pilvien etsimistä.
Kiitos sinulle.Kyllä se huominen on parempi,uskon aina niin,muuten en jaksaisi.Anna aikaa itsellesi toipua,jos pienikin ilonpilkahdus näkyy jossain,ota siitä kiinni,niistä pienistä koostuu se arjen ilo.Kaunista ja valoisaa kevättä sinulle.