Homeloukkutalon raportti

Olen nähnyt ko. raportin. Raportissa on mainittu mahdolliset riskit. Eri asia on, onko raportin lukeneet ymmärtäneet suomenkielellä kirjoitettua tekstiä.

Ohjelma käsittelee asiaa ostajan näkökulmasta ja se on ok. Kuitenkin pidän suurena virheenä tarkastajan ja yleensä kuntotarkastajien leimaamisen. Voisipa puhua tahallisesta lokaamisesta.

Käsittääkseni kuntotarkastus ei ole tutkimus, eikä niitä voi verrata toisiinsa laajuudeltaan, sisällöltään eikä hinnaltaan. Eo. on lainaus talooni tehdystä raportista.

Ottamatta kantaa homeloukkutalon tarkastajaan yleistän hieman...

On tietysti olemassa - etenkin meillä Tampereen suunnalla - näitä liukuhihnatarkastajia. On myös tarkastajia, joilla ei ole rakennusteknistä koulutusta lainkaan. Juuri he tekevät alihintaan nopeita tarkastuksia. Sisällöllä ei niin väliä.

Oman vähäiseen kokemukseeni perustuen (kaksi taloa myynyt ja ostanut) olen ollut tarkastuksissa, jossa talo on tutkittu käytettävissä olevin aikaresurssein todella hyvin. Tarkastaja on ollut pätevä, vaikkei hän omannut nk. AKK-pätevyyttä, joka muutoin on täysin bisnekseen (Kiinko ja RIL) perustuva tutkintonimike. Miten muutoin rakennusalalle kouluttamattomat saisivat "pätevyystodistuksen".

Uskon, että vanha kunnon inssi tai mestari, joka omaa suunnittelukokemusta olisi oikean tyyppinen henkilö tarkastajaksi.

Sitten on vielä tämä Tampereen poikain auktorosoitu tarkastajayhdistys (heh) ja heidän eettiset sääntönsä.

Totta on myös se, että välittäjät mielellään ehdottavat jotakin tarkastajaa. Asiakas yleensä tottelee auliisti. Melkoisen typerää luulla, etteivätkö välittäjällä ja liukuhihnahalpistarkastajilla olisi yhteiset tavoiteet.

On siis olemassa kahdenlaisia tarkastajia:

Ne, jotka ovat rakennusteknisesti päteviä mutta eivät omaa kaiken maailman titteleitä ja jotka ovat kalliita, sekä niitä joilla on titteleitä, muttei rakennusalan koulutusta ja jotka tekevät "erittäin edullisesti".

Sitä saa mitä tilaa!
2446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuuluu myöskin "repolaisia" joiden rakennusalan tuntemus on olematonta, mutta puhelahjat kohtuulliset. Käräjiä riittää, mutta joillekinhan sekin on meriittiä!!

Äänestä
  • ...riittää. Tapaus on yleisesti tiedossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tilaa... kirjoitti:

Olen nähnyt ko. raportin. Raportissa on mainittu mahdolliset riskit. Eri asia on, onko raportin lukeneet ymmärtäneet suomenkielellä kirjoitettua tekstiä.

Ohjelma käsittelee asiaa ostajan näkökulmasta ja se on ok. Kuitenkin pidän suurena virheenä tarkastajan ja yleensä kuntotarkastajien leimaamisen. Voisipa puhua tahallisesta lokaamisesta.

Käsittääkseni kuntotarkastus ei ole tutkimus, eikä niitä voi verrata toisiinsa laajuudeltaan, sisällöltään eikä hinnaltaan. Eo. on lainaus talooni tehdystä raportista.

Ottamatta kantaa homeloukkutalon tarkastajaan yleistän hieman...

On tietysti olemassa - etenkin meillä Tampereen suunnalla - näitä liukuhihnatarkastajia. On myös tarkastajia, joilla ei ole rakennusteknistä koulutusta lainkaan. Juuri he tekevät alihintaan nopeita tarkastuksia. Sisällöllä ei niin väliä.

Oman vähäiseen kokemukseeni perustuen (kaksi taloa myynyt ja ostanut) olen ollut tarkastuksissa, jossa talo on tutkittu käytettävissä olevin aikaresurssein todella hyvin. Tarkastaja on ollut pätevä, vaikkei hän omannut nk. AKK-pätevyyttä, joka muutoin on täysin bisnekseen (Kiinko ja RIL) perustuva tutkintonimike. Miten muutoin rakennusalalle kouluttamattomat saisivat "pätevyystodistuksen".

Uskon, että vanha kunnon inssi tai mestari, joka omaa suunnittelukokemusta olisi oikean tyyppinen henkilö tarkastajaksi.

Sitten on vielä tämä Tampereen poikain auktorosoitu tarkastajayhdistys (heh) ja heidän eettiset sääntönsä.

Totta on myös se, että välittäjät mielellään ehdottavat jotakin tarkastajaa. Asiakas yleensä tottelee auliisti. Melkoisen typerää luulla, etteivätkö välittäjällä ja liukuhihnahalpistarkastajilla olisi yhteiset tavoiteet.

On siis olemassa kahdenlaisia tarkastajia:

Ne, jotka ovat rakennusteknisesti päteviä mutta eivät omaa kaiken maailman titteleitä ja jotka ovat kalliita, sekä niitä joilla on titteleitä, muttei rakennusalan koulutusta ja jotka tekevät "erittäin edullisesti".

Sitä saa mitä tilaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu