Kävikö teillä, tämän palstan odottajat, raskauden alussa mielessä abortti vaihtoehtona, tai harkitsitteko sitä ihan tosissanne? Miksi (jos harkitsitte)? Mikä ratkaisi (niillä joilla mietintää oli) sen, että pidätte lapsen?
Kiitos etukäteen mahd. vastauksista! :)
Kiitos etukäteen mahd. vastauksista! :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minulla kävi mielessä kaikki vaihtoehdot kun huomasin olevani raskaana. Raskaus ei ollut millään tavalla suunniteltu enkä ole koskaan osannut ajatella itseäni äitinä. Parisuhdekin oli todella huonossa kunnossa.
Viikon verran mietittyäni halusin pitää lapsen ja samaa mieltä oli lapsen isä. Missään vaiheessa en "oikeasti" harkinnut aborttia mutta mielessä se kävi koska tuntui ettei minusta ole äidiksi kun en edes pidä lapsista!
Nyt on menossa rv9 1 ja olemme molemmat todella iloisia tulevasta lapsesta. Tosin nyt on mieli todella maassa kun eilen alkoi pieni tiputtelu, joten kauhulla odotan jaksaako pieni enää elää... On vielä niin syyllinen olo kun aluksi mietti mielessään kaikkia vaihtoehtoja.....
että kävi mielessä, mutta missään vaiheessa en tosissani ollut aborttia tekemässä. Mutta se oli kolmatena vaihtoehtona lapsen pitämisen ja adoption ohella.
Samoista syistä kuin edellinenkin vastaaja, eli yllätysraskaus kyseessä ja parisuhdetta takana vasta pari kuukautta. Aluksi uskoin että homma toimisi miehen kanssa mutta eihän siinä sitten niin käynyt, eli erottiin.
Eron jälkeen kun kaikki tuntui kaatuvan päälle kävi mielessä että olisiko SITTENKIN abortti ollut paras vaihtoehto, mutta nopeasti nekin ajatukset haihtuivat ja nyt olen TODELLA onnellinen että päätin pitää lapsen :)
Lapsen pitäminen oli siis koko ajan se todennäköisin vaihtoehto, ja suurin syy siihen oli yksinkertaisesti se, että abortin tekeminen kalvaisi minua lopunikäni ja ajattelin alusta asti että kyseessä on lapsi, ja nimenomaan MINUN lapsi, ei mikään solumöykky. Ja kun vaikeuksia on ollut tässä matkan varrella, vaikka raskaus ei ole edes puolessa välissä vielä (viikolla 15) niin vauva on kyllä antanut rutkasti voimia =)
pidit jopa adoptiota vaihtoehtona abortille! Se on todellista epäitsekkyyttä se!
mietin keskeytystä,en tosin kyennyt siihen kuitenkaan.
Ennestään on jo kaksi lasta 4-ja 1v ja uusi vauva syntyy 2kk kuluttua.
kuopus oli vain 4kk kun plussain ja rankan odotuksen jälkeen emme haluneet ainakaan seuraavaan 5 vuoteen lapsia ja töihinkin paluuta olin suunnitellut iha innolla pitkän kotona olon jälkeen ostettiin iso talo ja näin ollen olemme korvia myöden veloissa ja meistä mies vain tienaa.
Kuopus oli ja on edelleen todella vilkas ja vaativa lapsi(edellä kehityksessään),yönsä nukkunut aina huonosti ja edelleen herää öisin joskus huutoa ja joskus vain virkeänä eikä hän saa enää unta uudelleen.
ja tässäkö pitäisi jaksaa vielä vastasynyneen kanssa?
ihme kävi ja raskaana olin kun kierukkaa olin menossa laitattaa.
aborttia varten varasin ultran ja tuulimunaksi sanottiin olevan ja kotiin palasin osittain tyytyväisenä ja osittain hämmentyneenä odottamaan vuotoa jota ei sitten koskaan tullutkaan ja pianhan tämä pieni synyykin ;)
lapsi pidettiin syistä,että:
-lapsettomuuuta meillä takana
-parisuhde\elämä stabiilia ja kunnossa
-sykkeet kun näin,niin ei aborttia voinut enää edes harkitakaan
-tukijoukkoja löytynee
-kolme lasta kuin jokatapauksessa oli meillä haaveena ja mitä ero sillä viidellä vuodella enää on tässä vaiheessa ja mitä jos viiden vuoden päästä olisn raskautunut uudestaan,niin olisinko katunut silloin aborttia viimeistään tai edes ajtellut tätä menetettyä tapausta ?
Olisinko enää edes raskautunut ?
Eniten tässä jäi kuitenkin huolettamaan se jaksaminen kun kuopuskin on vielä niin pieni,mutta senhän näkee pian.
Kertomuksenne antavat minulle hyödyllistä tietoa ja ajateltavaa. En ota sen enempiä kantaa päätöksiinne tai mihinkään muuhunkaan, koska tarkoitukseni on nimenomaan olla se onkeensa ottava osapuoli tässä...
Onnellista odotusta kaikille, ja voimia niille, joilla on epävarmuustekijöitä mukana matkassa! (tekisi kovasti mieli sanoa muutama sana lisääkin.. :)
Seurailen ketjua edelleen kommentoimatta itse asiaa isommin, mutta mikäänhän ei estä teidän muiden välistä keskustelua. :)
Tämä on kolmas raskauteni. Ennestään minulla on 2 enkelilasta.
sujuu hyvin loppuun saakka. :)
oli tulossa ja mietin abrottia. Se johtui siitä koska olin valmistautumassa takaisin kouluun olin jo suunnitellut kaiken valmiiksi. laittamassa esikoistani tarhaan ensi syksynä. kunnes sitte kuulinkin olevani raskaana olin lähes varma, että teen abortin. juttelimme sitten mieheni kanssa asiasta, että mitä hän haluaa ja mitä minä haluan. otimme kummatkin toistemme mielipiteet huomioon. mietimme kuukauden ajan joka päivä asiaa ja pikkuhiljaa ajatus siitä, että esikoisellamme olisi sisko tai veli ja ikäerokaan ei olisi paha sai meidät pitämään lapsen. elikkäs nyt rv. 33 ja poika tulossa. esikoisemme on tyttö. :)
siihen päätökseen, että pidämme lapsen monia muitakin asioita.
Mulla juuri saman tyyppinen tilanne kuin mami89:llä.. Mutta viikkoja on vasta 5.. Ja hätiköidysti minä varasin jo lääkärille ajan joka olisi laittanut lähetettä keskeytykseen.. menin kyllä lääkäriin, mutta lähetettä en halunnut.. Meillä oli suunnitelmissa yrittää lasta niin että se olisi syntynyt sitten ku oisin valmistunu.. noh, nyt voin sitten opiskella ja mennä suoraan töihin..ei tarvi ruveta päivittää työtietoja yms..ja alkaa sitten kunnolla palkka juoksee.. ja tosiaan kiva kun tyttö saa sisaruksen seurakseen. ikäeroa tulee 1v8kk. Lapsi tulee kun on tullakseen.. niitä ei tehdä! ja meilläkin yritettiin ekaa n.2 vuotta.
...mutta haluan onnitella teitä kaikkia rohkeita, vastuuntuntoisia ja hienoja äitejä. Elämä ja sen säilyttäminen ei ole koskaan huono valinta!
Itse harkitsin aborttia alkaessani odottaa toista lastani. Se oli totaalinen yllätys, esikoinen oli puolivuotias ja hänen raskausaika oli todella vaikea. Tuntui, etten ikinä pystyisi hoitamaan kahta pientä lasta. Lisäksi olin ollut esikoisen raskausajan lähes kokonaan poissa töistä ja aloin jo haaveilla takaisin töihin paluuta. Sitten yllättäin olenkin taas raskaana. Mies oli yrittäjänä, eli aina töissä ja itse siis käytännössä yksinhuoltaja lapsille.
Miehen kanssa oltiin jo aikoja ennen lapsia puhuttu, että kumpikaan ei hyväksy aborttia. Mieheni on enemmän periaatteen ihminen kuin minä, joten tiesin, ettei hän missään tapauksessa sitä hyväksyisi ja ajattelinkin, että ainut vaihtoehto olisi tehdä se salassa häneltä. Se taas tuntui todella rankalle ajatukselle.
Lopulta ajattelin, että sama kai se on, missä vaiheessa sen vauvan tappaa, jos se kerran on pakko tappaa, joten ajattelin antaa hänelle mahdollisuuden. Miehelle ilmoitin varovasti epäilyni raskaudesta (vaikka silloin itse tiesin jo asian varmasti) ja kuulostelin hänen näkemystään. Hänestä se ilmeisesti oli ihan sama. Mitään kommenttia suuntaan tai toiseen ei tullut.
Itselläni oli useampi keskenmeno takana ennen esikoista ja ajattelin, että jospa tämäkin menisi ihan spontaanisti kesken, niin pääsisin helpommalla. Kun esikoisen odotuksen aikana jännitin joka vessareissulla, että näkyykö verta housuissa, niin kakkosen kohdalla odotin toiveikkaana, että joko sitä verta näkyy. Ei näkynyt.
Vielä synnytyksessä, kun vauvalla meinasi hapetusarvot laskea, niin ajattelin kaikkien tuskin keskellä, että jospa se nyt kuolisi ja tästä pääsisin. Se ei kuollut.
Ensimmäinen vuosi kahden lapsen kanssa oli totaalisen sietämätöntä, mutta sitten tilanne helpottui ja nyt he ovat jo seitsemän ja kahdeksan vuotiaita, ylimpiä ystävyksiä keskenään, enkä enää edes harkitse kummankaan tappamista. On heillä jo pikkuvelikin (2v) ja neljäskin lapsi on tuloillaan ja häntä odotan innolla.
Eli harkitsin, koska en tuntenut jaksavani (ja heikkoa se välillä olikin), mutta en tehnyt aborttia, koska en halunnut tappaa lastani, enkä mieheni lasta.