lapsi vain

Äiti kiristi rahaa vauvansa hengellä
15.2.2008 10:06

Nainen huijasi lapsen isältä 13 000 euroa "aborttiin".

Puolustuskyvytön Äiti keksi varsin omalaatuisen tavan rahastaa lapsensa avulla. Kuvan vauva ei liity tapaukseen.

23-vuotias nokialaisnainen keksi erikoisen tavan hankkia rahaa ex-kumppaniltaan, jolle oli tullut raskaaksi.

Nainen kertoi 46-vuotiaalle miehelle aikovansa tehdä raskaudenkeskeytyksen ulkomailla, sillä hänen raskautensa oli jo liian pitkällä, jotta hän olisi saanut kotimaassa laillisen abortin. Tuolloin nainen oli jo kuudennella kuukaudella raskaana.

Pariskunta oli tapaillut toisiaan vuodesta 2006, jolloin 23-vuotias tosin asui avoliitossa erään toisen miehen kanssa. Nuori nainen pitää kuitenkin 46-vuotiasta tamperelaismiestä lapsensa isänä. Tampereen käräjäoikeudessa kuultu mies ei kiistänyt tai myöntänyt isyyttään.

Aikoi Viroon

Viime vuonna pariskunnan tiet kuitenkin erkanivat.

- Nainen otti yhteyttä asianomistajaan alkukesästä 2007 ja pyysi mieheltä 7 000 euroa, jotta hän voisi tehdä raskaudenkeskeytyksen. Nainen kertoi kuulleensa, että Virossa abortti voisi onnistua niinkin myöhään, kertoo syyttäjä Timo Kokkomäki.

Mies maksoi naiselle summan kesäkuussa, mutta muutaman päivän kuluttua nainen pyysikin lisäksi 3 000 euroa kahteen eri otteeseen. Mies maksoi hänelle kaikkiaan 13 000 euroa.

Tampereen käräjäoikeus päätyi siihen, että nainen oli syyllistynyt petokseen, ja tuomitsi hänet neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, joka muunnettiin yhdyskuntapalveluksi.
0280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

rahastuksen takia? kirjoitti:

Äiti kiristi rahaa vauvansa hengellä
15.2.2008 10:06

Nainen huijasi lapsen isältä 13 000 euroa "aborttiin".

Puolustuskyvytön Äiti keksi varsin omalaatuisen tavan rahastaa lapsensa avulla. Kuvan vauva ei liity tapaukseen.
Puolustuskyvytön Äiti keksi varsin omalaatuisen tavan rahastaa lapsensa avulla. Kuvan vauva ei liity tapaukseen.

23-vuotias nokialaisnainen keksi erikoisen tavan hankkia rahaa ex-kumppaniltaan, jolle oli tullut raskaaksi.

Nainen kertoi 46-vuotiaalle miehelle aikovansa tehdä raskaudenkeskeytyksen ulkomailla, sillä hänen raskautensa oli jo liian pitkällä, jotta hän olisi saanut kotimaassa laillisen abortin. Tuolloin nainen oli jo kuudennella kuukaudella raskaana.

Pariskunta oli tapaillut toisiaan vuodesta 2006, jolloin 23-vuotias tosin asui avoliitossa erään toisen miehen kanssa. Nuori nainen pitää kuitenkin 46-vuotiasta tamperelaismiestä lapsensa isänä. Tampereen käräjäoikeudessa kuultu mies ei kiistänyt tai myöntänyt isyyttään.

Aikoi Viroon

Viime vuonna pariskunnan tiet kuitenkin erkanivat.

- Nainen otti yhteyttä asianomistajaan alkukesästä 2007 ja pyysi mieheltä 7 000 euroa, jotta hän voisi tehdä raskaudenkeskeytyksen. Nainen kertoi kuulleensa, että Virossa abortti voisi onnistua niinkin myöhään, kertoo syyttäjä Timo Kokkomäki.

Mies maksoi naiselle summan kesäkuussa, mutta muutaman päivän kuluttua nainen pyysikin lisäksi 3 000 euroa kahteen eri otteeseen. Mies maksoi hänelle kaikkiaan 13 000 euroa.

Tampereen käräjäoikeus päätyi siihen, että nainen oli syyllistynyt petokseen, ja tuomitsi hänet neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, joka muunnettiin yhdyskuntapalveluksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu