Olen ollut

Niinpä, onhan siinä hyvää se, että se elimistösi tuhoaminen, sillä viinalla, on nyt lopetettu. Eli sulla on mahdollisuudet terveempää loppuelämään :)

15 KK ryhmissä etkä mitään oo saanu irti. eihän siellä kenenkään pakko oo olla,ainahan sen voi lopettaa jos siltä tuntuu. itse olen ollut kohta vuoden aa:ssa ja en mäkään minkäänlaista aa huumaa oo tuntenut,mutta tiedän kokemuksesta etten ilmankaan pärjää. sitä paitsi viihdyn siellä.

Tästä sairaudesta ei nyt todellakaan parannuta jollain ihmeellä ,tarkoituksena on että opimme hyväksymään sen ja elämään hyvää elämää raittiina,päivä kerrallaan. Jokainen löytää omat "työkalunsa" ja oppii käyttämään niitä jokapäiväisesti jatkaakseen raitista elämää ja löytääkseen itselleen tyyneyden ja pikkuhiljaa onnellisuuden tunteita pienistä asioista! Oletko tehnyt askel työn? Jos et,niin suosittelen lämpimästi ja myöskin hankkimaan itsellesi kummin joka auttaa ja tukee. Monesti vasta askel työn aikana moni asia alkaa valjeta ja ne voivat olla monelle kipeitä ja vaikeita asioita joille vain olisi parasta kääntää selkänsä mutta kaikkien meidän on hyvä alkaa pekomaan selkäreppuamme voidaksemme jättää nämä sinne menneisyyteen jota emme voi muuttaa!Hyvää raitista viikonlopun jatkoa:)

Alkuvaiheissaan jopa latistaa ja tylsistyttää elämää.
Mutta kysypä itseltäsi, että olisiko helpompi olla juovana?
Ne jotka osaavat juoda oikein ja kohtuudella - heille alkoholi on jopa ilontuoja, mutta taitamattoman elämän se pilaa.

minullakaan alussa ollut mitään ruusuilla tanssimista,kun oli dokannut itsensä siihen kuntoon,että tuskin uskalsi ja kehtasi liikkua ihmisten ilmoilla.Sanottiin ,että nauti luonnosta,mutta kyllä mä enimmäkseen sain kai paniikkihäiriön jos jouduin yksin jonnekin luontoonkin menemään.Tuli ihmeellisiä ylipukeutumisia ja muita kummia juttuja,kun yritti edes näyttää ihmiseltä muitten joukossa.Ei oikein osannut hyväksyä itseään taikka muita.Omassa päässä ne harhaluulot oli .Kun ei vaan ollut tottunut selvinpäin tekemään oikein mitään.Tuli oltua kateellinen ja katkera muille,joilla oli perhe-elämä ja raha-asiat ja ihmissuhteet kunnossa.

Ja monta kertaa olin ihan saletti,että tää synkistely ja huono fiilis aamusta aamuun ja päivästä päivään jatkuu loppu-iän.
Itse yritin hirveesti käydä kaikkialla ja olla mukana kaikessa.Ja läheskään aina se ei ainakan parantanut olotilaa,kun pisti riman niin korkealle,eikä sitten saanutkaan mitään irti mistään.Ne oli vaan merkintöja kalenterissa,ilman sen kummempia muistoja

Ajattelin,että kai ne kasaa jossain tuolla yläkerrassa mulle jotain parempaa pakettia,jonka sitten rojauttaa syliin jossain vaiheessa.

Niinhän siinä sitten kävi,että useampi vuosi meni kun rupesi sitä paketti tippumaan.Alkoi tosiaan oppimaan nauttimaan selvistä aamuista ,kauniista päivistä ja niitä ihmisiäkin alkoi ilmaantua kuvioihin.Sain hyvän duunipaikan ja raha-asiat alkoi olemaan kunnossa.Reissuihin ja muihin tapahtumiin lähti mielellään ,eikä jo etukäteen tympiintyneenä.Yleensä oppi ottamaan tän elämän elämänä,eikä kaikkia juttuja just mulle tarkoitettuna hankaluuksina.Aamulla on kiva nousta ja lähteä duuniin.

Pitkänhän siinä meni ,ja pakko sanoa että ei niitä aikoja mielellään muistele.Toisaalta taas en mä olis nyt tässä kirjoittelemassa hyväntuulisena sunnuntai-aamuna,jos en olis noita kokenut.Osaa ainakin antaa arvoa näille fiiliksille.

pisti silmään tuo 'parantaminen'. Et sinä parannu alkoholismista. Sinä opit hillitsemään itsesi ja olemaan ottamatta alkoholia. Sellainen hihhuli-periaate kannattaa heti unohtaa ja myöntää, ettei ihmeparantumista ole olemassa. ITSEHILLINTÄ ja sen ymmärtäminen, että alkoholi vie tuhoon hitaasti mutta varmasti. Ja onhan se selvää, ettei siitä voi hyvää seurata, jos vuosikaupalla käyttää keskushermostoon vaikuttavaa liuotinta.