Pääseekö viikonloppuna mitään kautta katkolle tai sairaalaan ? Mieheni on juonut viikon, maannut sängyssä jo monta päivää, ei jaksa mitään kuin nukkua ja juoda sen verran, että pystyy nukkumaan. Ihan uskomatonta.. Minä en halua enää katsoa häntä tuossa kunnossa. Onko mitään mahdollisuutta saada häntä hoitoon heti, vai pitääkö minun lähteä kotoani sen vuoksi ?
Ymmärrän ja en ymmärrä, enkä kyllä aio tällaista menoa katsella kovin pitkään. Tilanne on jotenkin ryöstäytynyt käsistä viime aikoina.
Maanantaina varmaan saa a-klinikalta apua, koska hän on siellä kulkenut. Sekin vähän ihmetyttää, että sen jälkeen kun hän alkoi itseään hoitaa, toisisanoen rupesi kulkemaan a-klinikalla keskustelemassa ja on yrittänyt olla juomatta. Onnistunutkin on pitämään pitempiä taukoja, mutta sitten kun se tulee, se vaan jatkuu. Onko niin, että kun asioita on ruvettu käsittelemään keskustelemalla, pettymys onkin niin raju, kun erehtyy juomaan, että juomaputki pitenee. Hän on kieltämättä ollut tosissaan, ihan omasta halustaan tässä alkoholista eroon pääsemissä. Ja onko kaikki alkoholistit juomaputken aikana tuollaisia; makaavat sängyssä ja jaksavat tuskin vessassa käydä.. juoda tiputtelevat sen verran, että juuri ja juuri on humalainen ja saa nukuttua.
Tämä on minulle aika uutta ja outoa.. tosin toivon sen jäävänkin siksi.
ei sitten mitään suunsoittoja kirjallisessa muodossa, kiitos :)
Ymmärrän ja en ymmärrä, enkä kyllä aio tällaista menoa katsella kovin pitkään. Tilanne on jotenkin ryöstäytynyt käsistä viime aikoina.
Maanantaina varmaan saa a-klinikalta apua, koska hän on siellä kulkenut. Sekin vähän ihmetyttää, että sen jälkeen kun hän alkoi itseään hoitaa, toisisanoen rupesi kulkemaan a-klinikalla keskustelemassa ja on yrittänyt olla juomatta. Onnistunutkin on pitämään pitempiä taukoja, mutta sitten kun se tulee, se vaan jatkuu. Onko niin, että kun asioita on ruvettu käsittelemään keskustelemalla, pettymys onkin niin raju, kun erehtyy juomaan, että juomaputki pitenee. Hän on kieltämättä ollut tosissaan, ihan omasta halustaan tässä alkoholista eroon pääsemissä. Ja onko kaikki alkoholistit juomaputken aikana tuollaisia; makaavat sängyssä ja jaksavat tuskin vessassa käydä.. juoda tiputtelevat sen verran, että juuri ja juuri on humalainen ja saa nukuttua.
Tämä on minulle aika uutta ja outoa.. tosin toivon sen jäävänkin siksi.
ei sitten mitään suunsoittoja kirjallisessa muodossa, kiitos :)
Vastaukset 32
Vanhimmat
Riippuu tietysti katkosta ja sairaalasta, mutta yleispätevä sääntö on se, että selvänä katkolle on mentävä. Varman vastauksen saat oman paikkakuntasi katkolta tai sairaalasta / terveyskeskuksesta.
Tuollaiselta se loppusuora ennen raitistumista usein on. Toivotaan parasta, apua te tarvitsette, se näyttää selvältä.
AA:n auttava puhelin osannee neuvoa, puh. 09 - 750 200 tai 040- 84 84 000.
Täytyy sanoa, että en oikein käsitä; katkolle voi mennä vasta selvänä ? No mitä se sitten enää vaikuttaa, se selviytyminenhän se on ongelma. Kyllä mieheni sitten on aika äkkiä jalkeilla ja tekee taas töitä ihan kauheasti. SEkin vielä..
Ja on se a-klinikka auttanut ainakin siinä mielessä, että uskaltaa puhua ja myöntää itselleen olevansa alkoholisti ja saa tietoa asioista. Olen itse käynyt siellä mukana pari kertaa ja kyllä ne hyvin asiallisia ovat ne juttelut. Eikä hänelle ole mitään lääkkeitä tuputettu, lääkäri kerran antabusseja, mutta a-klinikalla sanottiin, että parempi ensin kokeilla muuten, selviääkö. Ei kuulemma ole niin yksinkertaista se lääkkeillä läträys. Mieheni itse ajattelee myös niin.
No aika näyttää.. olen kyllä valmistautunut mielessäni häippäsemään, varsinkin kun nämä putket rupeavat pitenemään. Päivän kaksi kestää, mutta viikko on mulle kyllä liikaa.
Ja tuo hyyssäys, tottahan se on, että ei kannattaisi. Mutta elävässä elämässä menee aina vähän aikaa, kun nieleskelee asioita, tai ylipäänsä saa oman pään tajuamaan sen, minkä on kuullut ja lukenut vuosia sitten. Olen vielä kaiken hyvän lisäksi optimisti, joka uskoo hyvin pitkälle ihmiseen. No tässä alkoholiasiassa lienevät muutkin realiteetit vahvasti mukana.
Jännä, että täälläkin on tällainen vähintäänkin kahtiajakautunut tunnelma tästä alkoholismin hoidosta. Kysymyshän on pitkälle siitäkin, miten ihmiset saadaan pysymään työelämässä ja työkuntoisina. Mieheni työpaikallakin ollaan tosi huolissaan, että mitä tapahtuu.. pidetty työntekijä, ei hänen haluttaisi antaa suistua raiteiltaan.
Mutta jos ei hyvällä, eihän siihen jää muuta kuin pahempi sitten... Juuri joku aika sitten hän sanoi minulle, että miten hän uskaltaa selvitä.. mistäpä minä sen tiedän. Onko se viinan himo niin kova, jotenkin ei käsitä millään. Krapulahan se on ennenkin kestetty, miksi se sitten nyt on niin kauheata ?? Voiko krapula olla niin kova, että sitä ei voi sietää ja mitä silloin itse asiassa päässä tapahtuu. Tämmösiä mietin ja ihmettelen.
Kerroinpahan teille
"..mutta yleispätevä sääntö on se, että selvänä katkolle on mentävä."
Katkon moninkertaisena kävijänä pitää korjata tuo em.harhaluulo.
Katkolle tulijat ovat useimmiten enemmän tai vähemmän hutikassa, kun jo tullessa puhallutetaan.
Juopumustila ei ole mikään este katkolle pääsyyn.
Lääkitystä alkaa tulemaan vasta sitten, kun puhaltaa n. promillen.
A-klinikalta juopuneena ei saa mitään.
Nähdäkseni alkoholismissa on edelleeen kyse tunne- ja sielunelämän sairaudesta, mikä voisi vaikkapa tarkoittaa sitä, että alkoholisti ei kestä elämää, todellisuutta selvänä, joten ikäänkuin lääkitsee tseään juomalla pesuaineeksi luokiteltavissa olevaa liuotinta, eli siis, mitä tässä nyt lässytän päivänselviä asioita, tai miksi, alkoholistin on kohdattava totuus, sellaisena kuin se on. Juodessa ei ole ongelmia vaan ne astuvat esiin vasta kun humalatila hälvenee. Totuus voisi tarkoittaa tässä, aluksi, sitä, että tunnustaa olevansa alkoholisti, ja mitä se tarkoittaa, jos juo niin kuolee, eli ei voi juoda.
Ja kyllä sinne katkolle pääsee vaikka kuinka tiloissa, mutta itse en suhtautuisi kovinkaan vakavasti tyyppiin, joka vielä katkon ovellakin huuhtoo sieluaan tuhoon viinalla, siis raitistumisen saralla.
Niinpä. Minäkin ajattelen niin, että miehenikin on pikkuhiljaa opetellut siihen, että juodaan, jotta olisi mukavaa ja juodaan, jos ottaa päähän. Koko tunne-elämä pyörii viinan tahdissa, tai on pyörinyt. Nyt sitten kun hän kyllä aivan tosissaan yrittää siitä alkoholista eroon, tilanteet kärjistyvät. Pitäisi oppia säätelemään omaa oloaan jollakin muulla kuin juomalla, pitäisi oppia ennakoimaan, milloin on tulossa paha tilanne. Se ei taida ihan helppoa olla. No aika näyttää. Hän kyllä myöntää alkoholisminsa, on siitä keskustellut töissäkin ja ovat siellä sopineet asioista. Nyt hän on töissä ja lähti juuri kurssille. Ajattelisin, että kuitenkin olisi hyvä saada jotain vertaistukea ja sekin, että saisi keskustella sellaisten kanssa, joilla on samanlainen tilanne. Tietenkin, onko siinä se vaara, että ruvetaan ryyppäämään :)
Sen verran olen itse tajunnut, että itse hänen on elämänsä saatava järjestykseen. Jos ei rupea onnistumaan, minun kai on poistuttava kuvioista joko kokonaan tai joksikin aikaa.
Kyllä se vaikea prosessi on, uskon sen. Mutta ihan pielessä eivät hänen asiansa vielä ole. Ainakin hänellä on yritystä ja näyttää sisukin riittävän siihen, että ei luovuta ihan heti. Voisiko ajatella, että retkahdukset kuuluvat asiaan, jotta tajuaa, mitä kaikkea se raitistuminen vaatii, miten se elämään vaikuttaa.
Minua vaivaa se, että näistä asioista ei puhuta suoraan, häpeillään ja salaillaan. Ihmiset ikäänkuin automaattisesti vaikenevat, juuri silloin kun ongelmasta pitäisi puhua. Varsinkin, jos asianomainen itse on valmis puhumaan rehellisesti. Sellainen avoimuus helpottaisi suuresti alkoholistin ympärillä olevien elämää ja myös alkoholistin itsensä. Aika moni noista alkoholisteista taitaa olla hiljaisia hissukoita, jotka keräävät kaiken sisäänsä ja sitten juovuksissa ne purkautuvat hallitsemattomasti.
No onhan heitäkin monenlaisia.
Alkoholismista toipuminen lähtee ainoastaan ja vain siitä, että ihminen myöntää rehellisesti olevansa alkoholisti. Ei siis vain sano niitä sanoja, vaan myöntää, ennen kaikkea itselleen, että minä jään toiseksi viinan kanssa. Kun juon, niin viina vie ja minä vikisen.
Vasta kun tämä askel on otettu voi toipuminen alkaa. Tässä askeleessa ei voi toinen olla avuksi, se on otettava yksin.
Ei ole olemassa sellaista voimaa (vaimoa, lasta, äitiä, isää, tyttö/poikaystävää jne) jonka vuoksi joku raitistuisi, kuin ehkä korkeintaan hetkeksi. Mutta siinähän on sitten kyse alkoholistille tyypillisestä petoksesta. Näissä asioissa me alkoholistit olemme mielettömän taitavia.
Vasta kun ensimmäinen askel on otettu, että alkoholisti myöntää olevansa alkoholisti, voimaton viinaan ja sitä tietä omaan elämäänsä nähden, voi toipuminen alkaa.
Katkolla saa yleensä hyviä neuvoja, mutta niihin kannattaa perehtyä itsekin jo ennen sinne menoa. Tässä asiassa voi puoliso olla hyvinkin avuksi.
Oma kokemukseni on reitti katkolta Kalliolaan 28 vrk:n perushoitojaksolle ja sen jälkeen välittömästi AA-ryhmiin. Siellä olen käynyt vähintään kuutena iltana viikossa yli seitsemän kuukauden ajan. Minulle tämä oli hyvä reitti.
Vastaavia hoitoja on muitakin ja niistä tällä palstalla käydään tälläkin hetkellä kovaa kinaa siitä, mikä on paras. Ainoa rehellinen vastaus on se, että yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle. Pistä Googleen sana alkoholismin hoito ja saat runsaasti ehdotuksia. Mainitsemaani Kalliolaa sieltä ei löydy, se pitää etsiä sitten erikseen, jos kiinnostaa.
Jatkon suhteen minulla on kokemusta vain AA-sta. Minulle se on sopinut, mutta en tarkoita että se olisi välttämätön. Minulle vertaistuki on ollut tärkeä apu toipumisessa ja olen löytänyt näistä ryhmistä uskomattoman paljon hyviä, uusia ystäviä. Sitä vaaraa, että vertaistuki saisi miehesi ryyppäämään, sopii ihmetellä. AA on olemassa päinvastaista tarkoitusta varten.
En nyt muuta keksi. Kysy, vastaa tällä palstalla mielelläni. Ja niin tekee moni muukin!
Onnea! (Sitäkin varmaan tarvitaan...)
Kiitos kirjoituksesta. Mukava kuulla vähän selviytyneen kertomusta. Mieheni kyllä taitaa myöntää itselleen olevansa alkoholisti. En tiedä sitten onko se hyvä, että on itselleen vihassa, toisaalta kertoo se ainakin siitä, että oma käytös ei tyydytä.
Yhtä asiaa olen miettynyt hänen kohdallaan. Kun kävin siellä a-klinikalla hänen mukanaan, siellä minulle selvisi, että hän näkee asian niin, että viina on vain lopetettava kokonaan, ei ole muuta tietä. Minulle hän ei siitä ole sanonut, olenkin miettinyt sitä. Mutta miten esimerkiksi sinä, kun aloit raitistua, millaisena näit raittiin elämän.. oliko se vain pakko, koska muuten elämä menee pilalle, vai oliko ne ryyppykaudet niin kamalia, että niitä ei enää halunnut kokea. Oliko niin, että raitis elämä oikeasti houkutteli, vai oliko se niin, että jos ei kerran voi juoda...
Siinä on ero,juuri sen onnistumisen kannalta..
Sekä myös se, että missä vaiheessa rupeaa tulemaan uskoa itseen enemmän ja siihen, että voi onnistua. Entä sitten pyöriikö mielessä se, että kyllä joskus vielä juon..
Uskon, että täysraittius on kuitenkin melkoinen haste juuri siksi, että se muuttaa niin suuresti elämää, vai muuttaako ??
alkoholistille, koska alkoholismi on sairaus. Alkoholismiin puree vain täydellinen luopuminen viinasta. Ei voi haihatella ajatusta juovansa niinkuin terveet ihmiset. Siitä on vain luovuttava.
Itse luovuin siitä siksi, että se maksoi niin paljon. En tarkoita pelkkää viinan hintaa, vaan niitä kammottavia, toistuvia aamuyön tunteja, jolloin olo on niin kauhea, että oikeasti pelkää kuolevansa. Sydänkohtaus oli itselläni pahin pelko. Sellaista en ole koskaan kokenut, mistä siis tietäisin, millaiset ovat sen oireet? Tunne oli kuitenkin täsmälleen sellainen jollaisen kuvittelisin sen olevan pikkuista ennen kuin pumppu hirttää kiinni. Pyydänkö vaimoa tilaamaan ambulanssin? Mitä hän sanoo? On tietysti vihainen, no odotetaan nyt vähän...
Ylösnousemisen aikoihin päätös on selvä: Nyt se on loppu. Ei saatana enää yhtään tallaista yötä. Suihkuun, jonkinlainen aamupala ja töihin. Puoliltapäivistä eteenpäin ajattelee ainoastaan kotiinpääsyä ja heti kun on päässyt kotiin, niin olutpullo auki. No perkele! Helpottihan se...
Toinen olut ja ryyppy kossua, näyttää paljon paremmalta. Taidan panna saunan päälle. Lämpiämistä odotellessa muutama olut ja jokunen kossupaukku... Lauteilla sitä jo ajattelee, että kaikkea saatanaa sitä ihmismieli teettää krapulassa! Lisää bisseä ja kossua...
Ja aamuyöstä sama uusiksi. Äärimmäisen nöyryyttävä tunne: Olenko minä niin saatanan kyvytön tuhkamuna luuseri, että en pysty olemaan edes yhtä vuorokautta juomatta? Lopulta oli myönnettävä että näin on, ei voi mitään. Viina voittaa ja minä häviän. Sijoitun kärjen tuntumaan, mutta kuitenkin vasta toiseksi...
Ajattelin, että minulle on olemassa myös toisenlainen vaihtoehto, raitis sellainen. Olin käynyt ennen viime kesänä tapahtunutta raitistumistani jo aiemmin AA-ryhmissä ja nähnyt terveitä, tasapainoisia ihmisiä, jotka elävät päivän kerrallaan. Halusin tulla sellaiseksi.
Kai se varmaan jokaisen raitistuneen päässä joskus liikkuu ajatus juomisesta, retkahteleehan niitä AA:n jäseniäkin tämän tästä juomaan. Mutta juominen ei enää koskaan tunnu samalta, kun on oman pohjansa löytänyt. Juomisesta katoaa kaikki ilo ja kuka niitä murheita itselleen lisää kaipaisi...
Täysraittius on todellakin mieletön muutos, mutta ilman muuta parempaan suuntaan. Haluan pitää siitä kiinni. Ihmiset puhuvat minulle aivan toiseen tapaan kuin ennen, luotan itseeni täysin toisella tavalla. Rakastan vaimoani, jos mahdollista, vieläkin enemmän. Hän on sivumennen sanoen hyvin tyytyväinen tilanteeseen. Perheessä on taas kaksi huoltajaa ja yksi huollettava vähemmän...
Yksin en usko selviytyväni ja siksi käyn mahdollisimman usein ryhmissä. Se takaa raittiuden, jos ei muuta niin ainakin sille päivälle. Ja huominenhan on alkoholistille aivan tarpeeton mietittävä juomismielessä. Huominen pitää huolen itsestään.
Tämä on nyt sitten sitä "AA-jäärän" ajattelua, mutta totta joka sana, minulle tapahtunutta.
nimittäin kun kerran kävin, siellä oli ryhmän vetäjänä joku uskovainen, joka puhui ensimmäisen puolituntia Jumalan sanaa. Muukin porukka oli aika outoa, kaikilla kertomansa mukaan takana laitoshoitoa, parilla taisi olla vankilataustaakin.
Kyllähän minut toivotettiin tulokkaana lämpimästi mukaan, ei siinä mitään, mutta jokin jengissä mätti.
Tuli kuitenkin tunne, että ei S**tana, en kuulu tällaiseen porukkaan, vaikka viinaongelmainen olenkin. Itse en ole koskaan juonut itseäni edes katkolle. On vain sellainen olo, etten hallitse juomista ja olisi hyvä saada jostain tukea.
Hienoa kuitenkin, että Sinä olet löytänyt hyvän ryhmän. Ehkä minunkin pitäisi vielä etsiä, kun omat voimat eivät taida riittää.
Illanjatkoa, hyvää sellaista ;)
Minulle annettiin myös heti ymmärtää, että vain vuosia raittina olleet tietävät jostain jotain.
Minulle tulokkaana kerrottiin, että minun pitäisi ensin käydä puolitoista vuotta AA:ssa vain kuuntelemassa vanhempia, ja vasta sen jälkeen olisi soveliasta aloittaa puheenvuorot.
Itse ajattelin, että juuri tulokas on se jolla ahdistus vaatisi päästä purkamaan sitä puhumalla, eikä niinkään vanhemmalla AA:laisella.
Juhlapuheissaan he kertoivat, että tulokas on aina illan tärkein henkilö, mutta käytännössä juhlapuhe unohtui nopeasti.
Samaten he puhuivat siitä, kuinka jokainen AA:lainen on joka aamu samanarvoinen ja samalla viivalla aloittaessaan raittiin päivän.
Kuitenkin käytäntö osoitti, että vanhemmat vuosia raittiina olleet olivat joka asiassa parempia.
Hierarkia oli voimakas ja nokkimisjärjestystä noudatettiin kaikessa.
Kun AA:n oven avanneista sadasta ihmisestä vain kaksi pysyy kuivilla, ei se oikeastaan ole mikään ihme. Tulokkaan saama signaali on sen verran negatiivinen, että on helpompaa jatkaa raittiutta muualla.
AA- ryhmiä on todentotta erilaisia, samoin niissä käyviä ihmisiä. Harmi että kohdallenne on sattunut huonoja kokemuksia. AA-ryhmän vahvuus ja heikkous on juuri se että ryhmä on tasan tarkkaan sellainen kuin siellä käyvistä ihmisistä muodostuu. Kaikki mitä ryhmässä kuulet ovat yksittäisten ihmisten näkemyksiä. Jokainen puhuu mitä itse haluaa. Ja niiden kovaäänisimpien puheet jäävät päälimmäisenä mieleen tulokkaalle. Tosin kun itse menin ensimmäisen kerran olin niin sekaisin että en juurikaan muista mitä siellä puhuttiin, mutta muistan lämpimän vastaanoton ja ihmisten ystävällisyyden ja välittämisen.
En siis yhtään ihmettele jos tulokas menee ryhmään jossa sattuu olemaan pari kovaäänistä kaikkitietäjää ja saa negatiivisen kuvan koko touhusta. Kuitenkin AA toimii niille joille se toimii ja monet raitistuvat ja saavat päänsä ja elämänsä kuntoon.
Kiitos omasta raitistumisestani kuuluu AAlle ja siellä aivan ihanalle kotiryhmälleni johon kuuluu niin kivoja kuin ärsyttäviäkin tyyppejä. Olen löytänyt itselleni sopivan, monissa muissa en viitsi edes käydä koska tunnelma tai juttujen laatu ei miellytä.
Tervetuloa kokeilemaan joskus uudestaan jos siltä tuntuu!
Minäkin haluaisin kertoa sinulle omista kokemuksistani (vaikka et suoranaisesti minulta kysynyt..).
Minun tapaukseni on sellainen, että olin tuurijuoppo, välillä parin viikkoa selvänä, sitten useita päiviä humalassa ja useita päiviä kauheassa kankkusessa.
Minulla oli siihen aikaan ongelmallinen ihmissuhde, joka muuttui uhkaavaksi ollessamme kännissä. Halusin erota tuosta ihmisestä, ja selvin päin pystyin olemaan kovana. Kännissä kuitenkin aina luovutin ja otin häneen yhteyttä.
Kun sitten yhtenä krapula-aamuna heräsin hänen sängystään, otin vielä aamudrinkin ja sitten kotimatkalla bussissa istuessani mieleen tuli sellainen ajatus, että nyt riitti. Niin pahalta se humalainen elämä silloin tuntui. Raitis elämä oli pakopaikka, jossa pystyin hallitsemaan omaa vapauttani. Aloin lenkkeillä, muutin pois asuinalueeltani, vaihdoin puhelinnumeroa, säilytin kuitenkin yhden ystävän, joka käyttää alkoholia, mutta ei minun seurassani. Hänen kanssaan käyn kuntosalilla.
Toinen kannustin oli päästä eroon niistä karmeista kankkusista. Minulla oli jo sellaisia pelkotiloja loppuvaiheissa, enkä pystynyt nukkumaan ilman rauhoittavia.
Uskoa itseen tulee pikkuannoksina, joskus aamuisin herätessä, kun laittaa kädet ristiin ja tuntee hyvää oloa krapulattomasta olotilasta. Uskon siihen, että minun elämälläni on merkitystä sekä itselleni, lapsilleni että muille ihmisille, jotka minua tarvitsevat.
Aina silloin tällöin tulee epäusko. Se iskee joskus vastoinkäymisten aikana tai ihan vaan kun on kävelyllä ja näkee baarin tai ravintolan, jossa ihmisiä on kännäämässä. Voi kuinka silloin tekisi mieli ratketa ja antaa vaan mennä. Yleensä tämä kestää pari sekuntia eli ne ovat tilannekohtaisia ja menevät onneksi ohi. En ole varma huomisesta raittiudesta. Sen ajatuksen olen pitänyt heti alusta saakka eli olen HALUNNUT ajatella sen näin. Miksi huolehtia huomisesta, kun tänään minun on hyvä olla näin?
Täysraittius on mielestäni aika epätarkka kuvaus. En ole täysraitis vaan raitis tänään. Vapaa olemaan raitis nyt.
Raittiina olo muuttaa elmää siten, että on tylsiä hetkiä. On turhautumisen tunteita ja tuntee jäävänsä paitsi jostakin suuremmasta (erityisesti juhlapyhinä). Välillä tuntee surua siitä, että jotakin on päättynyt. Pelkoakin tulevasta.
Tästä tuli nyt aika pitkä sepustus, mutta halusin kirjoittaa nämä sanat ja kertoa kokemuksiani. Toivon kaikille alkoholin kanssa kamppaileville voimaa ja uskoa itseensä!
Hienoa, että olet päässyt eroon viinasta. Mutta kyllä vähän arvelinkin, että siinä tulee nimenomaan ongelmia noiden sosiaalisten suhteiden kanssa. Oliko se sinusta sitten helpompaa aloittaa tavallaan uudenlainen elämä uudessa paikassa. Sitä minäkin olen miettinyt,että menneisyys on miehellänikin ja meillä parinakin täynnä ihmissuhteita, joiden kanssa ollessamma on käytetty alkoholia. Pitääkö ne nyt joksikin aikaa unohtaa kokonaan. Vaikka minusta kyllä näyttää, että niin on käynyt jo nyt, tavallaan sukulaiset, jotka tietää ongelmasta, kiertävät, silloin kun käyttävät alkoholia, ja onneksi eivät tyrkytä. Tosin niitäkin on.
Tavallaan siinä pitää siis aloittaa alusta, täytyy löytää itselle muunlaista tekemistä. Olemme mieheni kanssa puhuneetkin siitä ja kyllä hänellä ajatuksia on, mutta ne eivät vielä tarpeeksi vedä. Onneksi hän on kuitenkin sellainen, että jos sitoutuu johonkin vaikkapa harrastusryhmään, hän jatkaa sitä loppuun. Siinä mielessä hänellä on ehkä toivoa löytääkin jotain muuta tekemistä, johon ei sotketa vanhaa tuttua käyttäytymistä.
Minä olen vain seuraillut, en ole tuputtanut mitään, enkä edes kovin kysellyt. Juttelen normaalisti silloin, kun hän on juomatta, asiaa ei muistella, enkä minäkään siitä muistuttele. Päivä kerrallaan, vaikka jännitystä onkin hiukan ilmassa :)
Sinä olet jo hyvän matkaa oikealla tiellä. Ehkä se helpottaa, kun kokee, että muuta tietä ei ole.
Teillä näyttää olevan asiat ihan hyvällä mallilla, kun olette pohtineet asioita.
Ehkä minulla on ollut helpohkoa sen takia, että tykkään olla omissa oloissani ja minulla on mielenkiintoinen työ. Olen myös ollut liikunnallinen, joten käyn erilaisilla tanssikursseilla, lenkkeilen, käyn kuntosalilla, yms. Olen yli 40-v, joten pahimmat 'juoksuajat' ovat jo ohi tai ainakin on tullut mentyä nuoruudessa niin paljon, että välillä on kiva olla kotiäitinä.
Minulle muutto pois sieltä vanhasta kaupunginosasta ei tuottanut ongelmia. Oli ahdistavaa käydä edes kaupassa selvin päin, kun heti oli juopot sielläkin tervehtimässä ja pummaamassa kaljarahaa..
Hyvä 'palkinto' raittiudesta on myös se, että pystyy niillä rahoilla matkustelemaan! Reissussakin on oikeastaan kiva olla selvin päin ja käydä katukahviloissa cappuccinolla.
Mutta mukavaa kevättä teille ja onnea!
Unohdin vielä mainita sen, että olen päässyt irti siitä hankalasta suhteesta, joka sysäsi minut tähän raittiuteen silloin kolme vuotta sitten. Tässä on joutunut taistelemaan aika rankasti sitä ihmistä vastaan, mutta olen voiton puolella!
Ei pääse koskaan hoitoon jos on promilleja veressä.Humalassa yleensä on haluja hoitoon mut ku selvii halut hävii siinä kait syy.Suosittelisin sinua itseesi hoitaa omaa mielenterveyttä sä et varmaan sille alkoholistille mahda mitään.Eiköhän se siellä pehmene tai Ikävä kyllä jos ei niin monelle käynyt huonosti.Sinulle vaan voimia koita vaikka Aa:n auttavaan numeroon ja sieltä kysyt Al.anon numeroa (alkoholistin läheisen)moni saanu sieltä itselle apua.Yksi konsti jätä ukko juomaan vaan oman onnensa nojaan.
Miehesi on tyypillinen alkoholisti, kansan kielellä sanottuna putkijuoppo.
Kun alkoholisti joutuu raitistelemaan jonkin aikaa, juominen jostain syystä muuttuu aina sen jälkeen entistä rankemmaksi.
Tuo miehesi tyyli on hyvin tyypillistä, eli juoppo juo ja nukkuu. Varsinkin kun hänellä ilmeisesti ovat benzot A-klinikan jäljiltä mukana kuvioissa eli hän on sekakäyttäjä.
Silloin ajantaju juodessa katoaa, kun ihminen nukahtelee joskus monesti saman vuorokauden aikana. Itsekin jouduin perheen tv:n katselusta päättelemään, oliko herätessäni iltapimeää vai aamupimeää. Samoin vaivihkaa katsoin, minkä päivän lehteä joku luki, kun varsinkin viikonloppuna päivät sekosivat.
Kun minulla oli putki päällä, en syönyt yleensä juurikaan mitään, eli laihduin aina noin viisi kiloa, vaikka join koko ajan. Sängyn vieressä oli oltava koko ajan juotavaa, josta herätessä sai heti ottaa tukevat moukut.
En myöskään käynyt pesulla juopotellessani, eli haisin tosi pistävälle, ja sen hajun huomasi itsekin putken loppuvaiheessa. Krapulaisena ja tärisevänä olikin juhlaa käydä lopulta saunassa ja pestä itsensä, sekä vaihtaa puhtaat vaatteet päälle.
Sen jälkeen puhtaisiin lakanoihin hikoilemaan krapulaisen horroksessa...
Jos puoliso ei olisi huoltanut minua niin hyvin putkien aikana, olisin ilmeisesti joutunut lopettamaan juomisen jo vuosia aikaisemmin. Mutta hän mahdollisti minulle juomisen jatkumisen kaikin kunnon vaimon tavoin.
Eihän sinulla ole mitään tehtävissä.
Voit vain lopettaa juomisen mahdollistamisen, eli tehdä miehesi juomisesta mahdollisimman hankalaa.
Pahinta mitä voit juovalle alkoholistille tehdä, on jättää hänet yksin kun putki alkaa.
Kun juoppo herää krapulassa, epävarmana tapahtumista, hänelle on myrkkyä huomata jääneensä yksin. Kun ei tiedä onko hänet jätetty lopullisesti vai mikä nyt on.
Miehesi pitäisi saada kunnolliseen hoitolaitokseen, sillä näistä A-klinikan "juttelutuokioista" ei ole raitistamaan ketään, oli sitä omaa halua raitistua tai ei.
Joku minnesota-mallinen päihteetön hoito voisi auttaa miestäsi, jos hänellä kerran on omaa halua olemassa. Siellä hän pääsisi eroon myös oletettavasti käyttämistään pameista.
Sinä tarvitset myös apua, muista se.
herätykseni
>>Kun juoppo herää krapulassa, epävarmana tapahtumista, hänelle on myrkkyä huomata jääneensä yksin. Kun ei tiedä onko hänet jätetty lopullisesti vai mikä nyt on.
En enää kestänyt aamuja.
Vielä vuosi raitistumisen jälkeenkin jos saatoin herätä yksin aamulla säntäsin paniikissa kahvi pöytään varmistaan että kaikki oli hyvin.
Painajaisia näin puolivuotta siitä että olin kännissä ja taas sekoillut.
toki väillä vielä otan mutta kohtuudella ja harvoin
Aina jos vaan passaa ja oottaa ei tapahdu mitään!!! Lähde pois ja kerro, et jos raitistuu voidaan muuttaa yhteen takaisin!Neuvo miehelles et Kalliolankuntoutuskeskus Jokelassa sinne passitus lääkäriltä. Kokemusta on.
No sen voin kertoa ja varmuudella tiedän, että hän ei käytä mitään lääkkeeitä. Siitä ei ole kyse. Viinalla hän turruttaa itsensä.
Enpä pahemmin itekkään tilennetta muista, mutta perjantai-lauantai välisenä yönä joskus kolmen maissa taidettiin Lapualla olla ja aamulla väki jutteli oikein mukavasti mun kanssa ja ukkokin oli pihalla johonkin ehtiny törmätä ja suunsakin sen verran avata, että oli tullu selväksi ettei ainakaan selvä ole.
Suoraan sisälle ei päästy, vaan meille varattiin huone päiväksi läheisestä motellista ja pyydettiin tulemaan illalla takaisin, mutta mies se onkin kuuluisuus -taatusti laitoksen ainoa laitoksessa sisällä kaljaa juonu;).
Promillerajaa tai kelloaika rajoituksia sinne siis ei ole, ovet on aina auki, mutta jos tyyppi on ihan pihalla eikä tiedä missä on, niin eihän ne sellaista voi sisälle kirjata, kyllä se isäntä niitä promilleja mittariin olisi puhaltanu varmaan komiasti viellä sunnuntai aamuna, jolloin se lopulta sisälle otettiin. Tai olis se otettu jo lauantai iltana, mutta hän itte halus soittaa suunnilleen selvänä muutamia puheluita ennen sisälle menoa, kun alkoi tajuta missä ollaan.
Huomenna saan lähteä hakemaan raitista miestä kotiin:).
En voi muuta kun toivottaa teille onnea, totiseeti tunnen nuo pitkät ja epätoivoiset viikonloput ja ite hain niihin ratkaisuksi vetää öisin kuupan niin täyteen Diapamia, ettei jaksanu kiinnostaa missä kunnossa ukko on, kunhan pysyy tarpeeksi kaukana.
Oli talvinen Helmikuun lopun sunnuntai-aamu, kun minut vietiin Lapualle Minnesota-hoitoon. Ensi keskiviikkona tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta tuosta hetkestä, kun laskin laukkuni hoitokodin lattialle. Silloin ajattelin, että nyt olen oikeassa paikassa, ja minulle saa tehdä ihan mitä vaan, kunhan tämä helvetti loppuu.
Ja loppuihan se, sinne jäi alkoholi ja sinne jäivät pamit.
Vaikea uskoa, että siitä on jo kahdeksan vuotta.
Olen iloinen puolestasi, huomenna saat kotiin toipuvan miehen, jolla raitistuminen on oikeasti lähtenyt käyntiin. Onneksi jäljellä on vielä jatkohoito, jossa sinäkin pääset olemaan mukana?
Mites ne sinun diapamit, koukuttivatko ja joudutko nappailemaan vieläkin vai pääsitkö niistä eroon helposti?
Mä en oikeasti tarvi niitä pameja enää, eli olen kyllä miehen poissa ollessa jännittäessäni (esim. läheisviikonloppu) ottanu, kun olen pelänny, etten saa unta, mutta normaani arjessa nukahtanu lapsia nukuttaessa ennen kymmentä:). No, enhän mä niitä kyllä ennenkään käyttäny kun sillon kun mies oli poissa ja pieni jännitys päällänsä missä kunnossa tuo saapuu, ei se päivittäistä ollu koskaan, mutta kuvittelin etukäteen, että pelkästään se kun mies on poissa tekee levottomaksi.
Periaatepäätös on miehen kotilomilla tehty, etä kun hän tulee kotiin mun nappejen syönti löppuu myös, koska mä en ole niistä mitenkään muuten rippuuvainen, kuin että joissakin tilanteissa luuloen olevani. Mies on antanu luvan herättää keskellä yötä ja kertoa että ahistaa, jos vaihtoehto on tallustaa lääkekaapille:).
Meidän isäntä se meni koniasti työhalareissa ilman minkään sortin kassia, lähtö oli täys yllätys meille molemmille, viikonpäästä vein sitten vaatteita ja Halpa Hallista haettiin vähän sukkia ja kalsareita.
Mutta todellakin, tollasia paikkoja, mihinh pääsee just sillon kun siltä tuntuu, pitäis saada tähän maahan paljon lisää!
nyt täytyy kyllä sanoa, että 2-3 viimistä päivää on nuo lpset alkanu kiristää meikäläisen pipoa kummasti, on se vaan kiva hakea se uko tuohon kotiin ja päästä taas ovasta ulos ilman koko laumaa:).
tarvitset kirjoitustesi perusteella sinäkin,- ei vaan yksin miehesi.
jokainen alkoholisti sairastuttaa noin 10 läheistä, joista jokainen myös tarvitsee hoitoa.
...ne pamit helvettiin sieltä lääkekaapista niin ei kumpikaan pääse niitä sieltä syömään. Eihän niitä enää tarvita kun olet päättänyt lopettaa. Samoin kaikesta alkoholista kannattaa hankkiutua eroon. Ettei tule heikkona hetkenä heti ensimmäiseksi sorruttua.
Itse en ainakaan raitistumisen alkuaikoina uskaltanut pitää viinaa kotona. Oli sen verran hankalia olotiloja että en halunnut ottaa riskiä että heikkona hetkenä retkahdan.
Ihan vaan selityksen vuoksi, niin mulla ei todellakaan ole mitään 200 napin varastoja, ite kattelin henkeä haukoen niitä reseptejä, joita tuolla Minnesotan läheisviikonlopussa esiteltiin. Mä olen saanu 6kk:n aikana kerran 3*10 kpl:n reseptin ja kerran 30 kpl:n reseptin, eli 6kk:ssa yhteensä 60 nappia.
Ja eiköhän tuon viimeisen levyn, missä viitisen nappia on jäljellä saa tuolta pois heittää, mutta en taida tolla käyttömäärällä viellä ihan kunnön hörhö sarjaan päästä! Eniten mä ihmettelen niitä lääkäreitä, jotka niitä 200 kpl:n reseptejä kirjottaa!
yhden läheisviikonlopun aikana käytetään. Paljonko siellä oli porukkaa paikalla?
..kannattanee pyytää A-klinikalta lähete katkolle ja mennä sinne 5-7 vuorokaudeksi palautumaan. Väliaikaisratkaisu sekin, mutta saa itsensä edes ajattelukuntoon.
A-klinikalta en itse ole koskaan saanut mitään muuta, kuin ensiavun krapulaan ja rupattelua.
Ex miehellä paha alkoholi ongelma ja se paheni katkaisuhoidon jälkeen...sai sieltä uusia "ryypykavereita" ja katkolla ollessaan valvonta oli niin heikkoa että pääsivät ulkoilemaan keskenään ja kätevästi siinä oli Alko lähimailla, kiusaus kävi liian suureksi ja "huikkaa" piti hakea. Katkolla tehtiin kauppaa myös pillereistä, mutta onneksi silloinen mieheni ymmärsi pysytellä niistä erossa. Huumeiden käyttäjiä oli samassa paikassa ja huumepissa-testeissä autettiin kaveria...selvimpänä ollut pissasi juomatölkkiin ja kas näin saatiin puhdas tulos, että näin Turussa!
kyllä se meno noissa katkopaikoissa on melkoisen villiä.
en tiedä onko kaikissa mutta ainakin tässä lähimmässä myös. siellä on "märkäpää", jossa odotellaan promillien laskua ja sitten pääsee kuivempaan päähän varsinaiseen hoitoon.
pillerit ja pullot liikkuu, asiakaskunta on kovin varmaa, kun krapulaansa jotain kaipaavat.
sitten toisaalta mikään tai kukaan ei voi estää ihmistä juomasta, jos juomari niin haluaa.
itsemääräämisoikeus nääs on jokaisella vähänkin täysjärkisellä.
vapaaehtoisuuteen tuo katkokin perustuu ja jos se tahto puuttuu silloinki, nii pakkohoito on sitten joskus aikanaan mahdollista.
kunhan sekoaa täysin.
jotkut vaan eivät tunnu sekoavan kokonaan millään ?
ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä, niin se vain on.
jos on tarpeeksi halua raitistua niin silloin raitistuu. siihen on saatavana monenlaista apua.
jos taas haluaa juoda nii sitten juo, täysi-ikäinen ja täysvaltainen ihminen.
kyynistä mutta totta. herran vuonna 2008.
vai semmosta hommaa.. no juopot kyllä osaavat käyttää tilannetta hyväkseen. Ja jos veressä on hitunenkin itse ainetta, jatkoa helposti seuraa.
Ei sitten tällä kertaa tarvittu mitään katkoa.. hän selvisi viikonloppuna ja oli töissä jo tänään. Hurja muutos, yhdessä yössä ihminen tulee ihan erinäköiseksikin. Saa nähdä mitä jatkossa.. olen kyllä varautunut kaikenlaiseen ja pahimpaankin.
Toinen asunto on ollut jo pitempään ja välillä aina siellä olenkin. Toisaalta hän on lasteni isä ja ihminen, jota voin kyllä aika monella tavalla kunnioittaakin. Tämä viina on vain pilannut niin paljon.