...teiltä hyvät kanssa kirjoittajat.
Jaksatteko aloittaa kolmannen aiheen?
Tässä iässä on varmasti paljon heitä jotka muistavat sodasta tai vanhempiensa sattuneesta sodasta.
Jos täältä löytyisi joku joka jaksaisi muistella mitä on lapsena kuullut vanhempiensa puhuvan? Asia voi vapaasti rönsyillä muissa sodissa esimerkiksi Irakin tai muussa muistamissanne sodissa ja siihen liittyvässä, mutta Suomen asiat olisivat pää-aiheita...
Edetessään asiat muuttuvat ja sota voi unohtua monin osin. Voidaan liikkua aivan tavallisessa elämässä. Toivoisin kuitenkin että alkaisimme sotaan liittyvissä asioissa
Jaksatteko aloittaa kolmannen aiheen?
Tässä iässä on varmasti paljon heitä jotka muistavat sodasta tai vanhempiensa sattuneesta sodasta.
Jos täältä löytyisi joku joka jaksaisi muistella mitä on lapsena kuullut vanhempiensa puhuvan? Asia voi vapaasti rönsyillä muissa sodissa esimerkiksi Irakin tai muussa muistamissanne sodissa ja siihen liittyvässä, mutta Suomen asiat olisivat pää-aiheita...
Edetessään asiat muuttuvat ja sota voi unohtua monin osin. Voidaan liikkua aivan tavallisessa elämässä. Toivoisin kuitenkin että alkaisimme sotaan liittyvissä asioissa
Vastaukset 36
Vanhimmat
jylinä kuuluu metsän takaa. Joskus pamahtaa ääni on kuin sivallus ja suhadus... Aikusilla on suuri hätä silmissään....
Äitini sylissä on vauva, se olen minä. Veljeni on juuri täyttänyt 2vuotta, hän on mummin sylissä.
Meidät on muitten evakoitten kanssa lastattu laivaan
Lappeenrannan satamasta. Laivan määränpää on Ristiina , johon laiva rantautuu kesäaamuna ....
Äitini epätoivoisesti etsii niitä asioita mukaan jotka olisivat ne tärkeimmät
Lasten vaatteet ne likaisetkin joita ei vielä ehtinyt pesemään. Valokuvat, kirjeet, muistot eletystä elämästä. Ei voi ottaa paljon mukaan mutta pakko kuitenkin yrittää saada ne tärkeimmät. Paljon jäi sellaista mitä olisi välttämättä tarvinnut..
50 plus palstalle, olen syntynyt sodan jälkeen enkä tiedä siitä muuta kuin olen kirjoista lukenut, mitä varten pitää sellaista vielä jauhaa, olen karjalasta pakkomuuttaneiden lapsi ja ihan tarpeeksi hyvin olen se saanut ymmärtää,
kouluaikoina ja lapsena, onneksi vasta vanhempana tajusi tämän kaiken kun olin jo muuttanut pois "kotiseudultani" päättäen, etten koskaan palaa.
lapsia ja olin aina kiitollinen, kun isäni ei koskaan puhunut sodan aikaisista asioista.
En olisi halunnut kuunnella niitä, enkä käsitä miksi niistä pitäisi keskustella.
En myöskään ymmärrä sotakirjallisuutta, jota edelleen ilmestyy markkinoille.
Tuntemattoman olen kyllä lukenut niinmoneen kertaan, että monet vuorosanat osaan ulkoa.
lukea sellaista ketjua, jonka aiheesta ei pidä. Eikä varsinkaan kommentoida sitä!
Outoa, ettet isäsi sotamuistoja olisi halunnut kuulla, mutta Tuntemattoman olet lukenut moneen kertaan.
Itse kuuntelin lapsena isäni ja naapurin miesten sotatarinoita.
Toki pelkäsin, mutta kotini oli turvallinen. Isäni oli vaikeasta sotavammastaan huolimatta tarmokas ihminen.
Olen lukenut kirjan, Kollaa kestää, pariinkiin kertaan. Siinä on kuvattu myös isäni haavoittumisen tilanne ja se on minua lukiessani kovasti liikuttanut.
Olen myös käynyt edesmenneen mieheni kanssa sotilaspoikien retkellä, jossa kierrettiin Karjalan kannaksen taistelupaikoilla, myös Kollaalla. Oppaana oli Eversti Matti Koskimaa, joka on kirjoittanut sotahistoriallisia kirjoja esim. Tyrjän rykmentti.
Kyllä suomalaisen tulee tietää historiansa, mitä vanhempamme ja esivanhempamme ovat saaneet kokea.
Suomalaisten sotilaitten, kotirintaman, vaimojen, äitien, ja lasten tarinat sota-aikaan liittyen eivät saa jäädä unholaan.
sinun hienoille varpaillesi. Kukaan ei palaa jollei ole lupaa, minä en tiedä saako sinne edes palata.Onko täällä mukana ketään joka sen tietää voi kertoa sen tänne?
et pidä asian muistelemisesta? Minun mielestä nuoremmille pitäisi puhua enemmän ja kunnolla siitä raskaimmasta puolesta että he eivät lietsoisi sotaa jatkuvasti, tai tappaisi ihmisiä. Että nuoret oppisivat pelkäämään sotaa siinä määrin että suojelisivat kaikin puolin omaa elämäänsä pahoilta toilta. Että ymmärtäisivät kuinka tärkeää on elämä itsekullakin.
Itse en ole mitenkään joutunut sodan jalkoihin kun olen syntynyt paljonjälkeenpäin Äitini on myös kertonut miten hän koki sodan ja minkälainen oli tunnelma. Äitini oli aika nuori mutta ymmärsi kaiken. Hän on kaupunkilaislapsi..Se oli kamalaa kuulla kun pystyin kuvittelemaan eteeni asiat kuin filmiksi. Minun isänisä kertoi kamalia asioita koska voi niin huonosti ja kuolikin sotainvaliidinä.. Onneksi minä kerkisin hänet näkemään ja häntä kuulemaan.
Isäni oli monessa sodassa mukana ja aina eturintamalla. Olen kuullut, että itse sain alkuni hänen yöllisellä luvattomalla reissulla, kun olivat lähistöllä väijyksissä. Hän juoksi yöllä yli kolmenkymmenen kilometrin matkan kotiin, oli pari tuntia äitini vieressä ja juoksemalla ehti takaisin leiriin ennen herätystä.
Hän ei koskaan oma-aloitteisesti sodasta puhunut, mutta kun kysyin, hän kertoi. Kun hänen kaverit kävivät meillä kylässä, voit vain arvata mistä puhuivat. Minä kuuntelin ja yhä ne jutut muistan.
Sodan jälkeen oli kaikesta pulaa, kaikki oli kortilla. Musta pörssi rehotti, mutta tarkastajat olivat tiukat. Meillä oli pientila, muutama lehmä, perunamaa ja viljapellot, joten meillä ei hätää ollut. Toisin oli kaupunkilaisilla lapsiperheillä. Muistan kun tätini, äitini sisko, kerran kävi luonamme. Kotonaan Helsingissä oli mies ja kolme pientä lasta. Kotiin vietäväksi äitini antoi hänelle muutaman leivän, pullaa, voita ja maitokannun. Nämä tuliaiset eivät kuitenkaan perille päässeet, sillä kotimatkalla linja-autossa oli tarkastaja joka totesi eväät laittomiksi. Kaatoi kylmästi maidon maahan ja hävitti leivätkin. Tuntui tosi pahalta, kun tuon kuulin.
Näin silloin. Jos tämä ketju jatkuu, voin jatkaa minäkin, mutta nyt on sauna jo ylikuuma.
minua raivostuttaa. Muutenkin oli kaikesta pula niin ihmiset heittävät meneen hyvää ruokaa joka olisi ollut monen lapsen luustolle ja keholle terveellistä ruokaa. Että kyllä ihminen on hullu. Tietysti hekin olivat kateellisia jos joku toinen saa enemmän kuin he, vaikka luulen että nuo tarkastajat veivät monen lapsiperheen eväät omiin rikkaisiin koteihinsa.
aina itsenäisyyspäivänä tumman puvun päälle ja kunniamerkit rintaan, meni veteraanien juhlaan. Kerran pyysimme häntä kertomaan sodasta. Hän oli ollut korsussa tai juoksuhaudassa muiden kanssa. Vihollinen lähestyi ja hän päätti yksin lähteä pois. Vihollinen alkoi ampua ja osumia tuli. Appi tekeytyi kuolleeksi ja alkoi tilanteen vähän rauhoituttua raahautua omia päin. Pääsi hevoskyytiin, jota myös pommitettiin. Hän sai haavoittuneena apua ja pelastui. Ne, jotka eivät lähteneet juoksuhaudasta, kuolivat kaikki. Itse en muista sodasta, mutta pienenä pelkäsin lentokoneita esim. koulumatkalla. Hiljattain löysin apen rintamalta kirjoittaman kirjeen ja matkalipun kotiin.
otsaan kun lukee näitä tramaattisia asioita. Jotka ovat niin totta ajatellen että kaikki tämä kauhu ja katkeruus on suomen omaa historiaa. Ei ole ihme jos laulutkin ovat melangollisa surumielisiä musiikkikappaleita.
eli alulle laitettu aika äkkiä aseiden vaikenemisesta. Isäni ERP 4:n hommissa radistina välillä kaukopartioiden mukana kulkemassa, välillä Mikkelin Lokissa päämajan yhtenä radistina.
Yhtään ainoaa sanaa ei jälkeenpäin kertonut. Sen vain, kun joskus 5-6 iässä ollessani selitti, mikä on sukellusvene. Menin kirves olalla kysymään, saako meidän puuveneestä sukellusveneen, jos isken pari pohjalautaa irti.
Ei kuulemma saanut, kova käsky pysyä kaukana siitä veneestä ja kirveskin meni takavarikkoon :)))
Evakoista olisi enemmänkin tietoa. Paljon raivasivat ja sukulaisiakin tuli. Tuo nyt vain alkuun
virheen etteivät kertoneet mitään omista kokemuksistaan lapsilleen tai lastenlapsilleen. Niihin aikoihin oli asia liian tuore ja halusi tietysti vain nauttia siitä ettei enään tarvitse kokea suoranaista kuolemanpelkoa.
v. 1944 ja lapsuudessa kuulin sotakertomuksia näin jälkeenpäin ajatellen ihan liikaa. Lasten korville sopimattomia, mutta isäni ja setäni eivät varmaan osanneet niin ajatella. Koulumatkani venyivät monesti, kun pelkäsin lentokoneita ja menin puitten varjoon suojaan, kunnes kone oli mennyt ohi. Kotona sain sitten sapiskaa viivyttelystä. Sen aikuista sotaa ja mahdollisesti tulevaa sotaa ei voida mitenkään verrata. Siispä en niistä halua puhuakaan.
Minun isä kertoi paljon vakavia juttuja,
mutta oli humoristisiakin, kuten tämä:
- Meillä oli tunnussana markka, johon piti
vastata penni. No linjoista kuului liikehdintää.
Huudettiin markka. Vähän aikaa oli hiljaista.
Sitten kuului "kympp". Me siihen, että nostahan
kympp räpylät ylös.
paljoa muista. Sen kuitenkin, että kun suomalaiset naiset olivat kovin kiinnostuneita saksalaisista sotilaista, niin syy oli se, että heillä oli kuulemma kuusikulmainen... Ja venäläisellä nelikulmainen.
Sitten pienenä tuli kylmät väreet aina kun radiosta kuului sopivaa ikäänkuin repivää häiriöääntä. Lienenkö kuullut joskus pienenä jotain; synnyin Oulun pommituksen aikana. Pommit menivät kyllä alle 10 km:n päähän Hailuodon asumattomaan osaan syystä, jota en tiedä.
oli vain yksi tunnussana vuosikausia. Se oli runoilijan nimi "Yrjö" vastaus "Jylhä". Sanat olivat sellaisia, että niitä venäläiset osanneet ääntää.
Jos tuli"jurjhi" tai "iulha", ei muuta kuin kp:lla päin ja läpi
tuohon viittaavaa... Niin ja onhan tuntemattomassakin huumorijuttuja vaikka kuinka paljon.
Tarkoitus oli tietysti löytää sanat, joita venäläiset eivät osanneet ääntää. Heidän l:nsä on erilainen kuin meillä, ja siksi eräs tunnussana oli "p...u", ja vastaus "iloni".
lapinsodassa saksalaisten vangiksi.164 muun suomalaisen kanssa.Tarinaa on turha jatkaa pi
dempään se kestäisi liian kauan.Isä päätyi
italiaan riminille liittoutuneiden vankileirille
luutnantti isäni palasi suomeen v-47 valpon
kuulusteluihin ratakadulle,vankilaan hämeenlinnaan.velipoika syntyi elokuussa-48
minä syyskuussa-49 sisko -53.nimimerkillä
ss waffen.jos koko tarinan kertoisi.?
Näistä vankila jutuista en ymmärrä yhtään mitään niistä saatais kirjoittaa hiukan enemmän? Siis meinasit että Isäsi oli Saksalainen... Minusta se on hullua sellainen yksityisten jälkipuinti sodan jälkeen kun jokainen on joutunut sotaan usein vastoin omaa tahtoaan..
suomalaisena Waffen-SS:n riveissä Suomessa? Hankala tilanne Lapin sodassa, kun joutui omiaan vastaan taistelemaan. Liittoutuneiden vankileiri ja Valpon kuulustelut Suomessa viittavat siihen että hän oli Waffen-SS:n miehiä. Mutta miksi hänet vangittiin suomalaisten joukkoon Saksaan? Vai vangittiinko Saksassa Nurnbergin oikeudenkäynnin seurauksesta?
Sotien jälkipuinneissa SS-miehiä onkin kohdeltu eri tavalla kuin muita sotilaita. On tuomittu kuolemaan ja elinkautiseen vankeusrangaistukseen, vaikka teot on tehty esimiehen käskystä ja kieltäytymisestäkin olisi seurannut rangaistusta.
Yhden kuitenkin puhui kerran, kun pikkusen "tipottelimme" ollessani jo melkein vaari-ikäinen minäkin. Aloitti näin:
"Jos Sinusta olisi tullut tyttö, nimesi olisi Salla". Ihmettelin: "Miten niin?"
Isä joutui sotapoluille jo melko iäkkäänä, pitkästi yli kolmekymppisenä talvisotaan. Minä taas olen syntynyt toukokuussa talvisodan jälkeen. Siis äitini odotti minua isän ollessa rintamalla, mutta missä?
Isä kertoo:
Kenttäpostin sensuuri oli tarkkaa. Minkäänlaisia paikannimiä, osastojen nimiä tai henkilöiden nimiä kirjeissä ei saanut olla. Tämä vakoilun pelossa. Kuitenkin hän halusi jotenkin viestittää kotiin, missä oli. Kirjoitti äidille 'kaikkea kaunista' raskaudesta ja lopuksi: "Jos siitä tulee tyttö, niin pane nimeksi Salla".
No tyttöä ei tullut ja sotakin loppui ja kastajaiset saatiin pitää rauhssa. Lisäksi vielä tämä "ei-Salla" kuukauden 30. päivänä syntyneenä toi perheelle onnen: yleisostokortit koko syntymäkuukaudelleen.
Muuten isä ei sotajuttuja puhunut. Ja hyvä niin.
Sinä et tiedä isäsi kokemuksista mitään. Sen tiedäm myös että usein miehet ovat heitä jotka eivät avaudu. Naiset puhuvat itseltään raskaan mielen pois. Miehet pitävät kaiken sisällään. Joku mies voi olla sellainen joka kertoo huonot asiat ulos ja elää paremmin.
Kuitenkin Sinä Angi hyvä, et ole oikea henkilö sanomaan, mikä isälleni tai minulle on ollut sotiemme suhteen parasta. Yhden hyvän tapauksen tuossa koetin kertoa. Ei tainnut mennä perille.
Oli paljon henkilöitä, jotka sodan päätyttyä eivät osanneet juuri muuta tehdäkkään, kuin kertoa niitä muistojaan. Kun yksi kuulija kyllästyi, toinen iskettiin heti tilalle.
Isäni valinta, olla puhumatta, oli kyllä huomattavasti parempi. Eikä hän umpimielinen ollut. eikä lapsistaan tullut sotahulluja, vaikkei karmeuksia heille kertonutkaan.
Anteeksi nyt Angi, mutta tapasi käsitellä asiaa tuntuu ainakin minusta melko naiivilta.
Minun ei pitäisi puuttua mihinkään kun olen aivan vihreä tässä sota kysymyksessä. Minä en tiedä mitään muuta kuin sen ettei vanhemmillani ollut varaa pukea meitä ihmisarvoisilla vaatteilla ja olimme aina kuin nälkämaan kakaroita, luut vain sojotti. Kaikesta syytettiin mennyttä ja ollutta sotaa joka oli vienyt maan vararikkoon. Minusta kyllä myöhemmällä iällä tuntui ettei muut olleet vararikossa kuin meidän vanhemmat. Kaikkeen tottuu. Olen vain siksi tämän ketjun alkanut kun toiset sanovat että suomi myytiin EU:lle siinä meni myös itsenäisyys. Suomi juhlii edelleen itsenäisyyttään mutta Brysseli määrää tahdin. Suomen sodat ja mies menetykset sekä naisten urakka meni EU:n hyväksi.
Tuntemattomassa on fiktiota hyvin pitkälle. Se on nostettu sankarikirjaksi. Niinhän vainajistakin puhutaan kaikki positiiviset ja negatiiviset ajanjaksot elämästä jätetään pois. Ihmismieli on kummallinen. Joku haluaa elää harhassa tai kuin haluaisi elämänsä olevan. joku taas kuin se oikeasti on ja hyväksynyt niin.
kukaan kertonu, että se vihollinen oli 50 kertaa suurempi ja vahvempi-.
Näin sanoi isävainaa. Epäili, että koko talvisota oli sisällissodan jatketta.
että vihollinen on 5o kertaa suurempi, mutta ei tiedetty että on myös vahva. Hulluja oltiin jatkosodassa kun lähdettiin Suur-Suomea tavoittelemaan. Olisi pitänyt tehdä seis kun Karjala oli voitettu takaisin, mutta jatkettiin melkein Moskovaan asti ja turpiin tuli.
Isäni lähti käpykaartiin, kun Venäjän raja ylitettiin. Ei hän sitä hyväksynyt.
Muuten oli kova kokemus. Koko lopun ikäänsä yritti puhumalla ja lukemalla terapoida sitä pois. Vaan ei onnistunut. Vakava masennus ja sydänvika veivät 59-vuotiaana hautaan.
Äidin kokemukset evakkomatkasta ovat niin kovia (raskaan kolmen lapsen kanssa), etten tällä hetkellä jaksa edes ajatella. En tiedä, mikä olisi ollut parasta: olisiko pitänyt jäädä kuulematta.
Olen minä kuitenkin oppinut sen, että totuus on heille ollut tarua ihmeellisempi, eikä sitä elokuvat tai romaanit voita. Kärsimykset olivat sitä luokkaa, että rauha oli suuri vapautus. Vaikka kallis olikin.
Koti jäi rajan taakse ja kaikki piti aloittaa alusta lännessä tyhjin käsin ison perheen kanssa.
Eivät kumpikaan kuitenkaan haikailleet takaisin, eivätkä käyneet itärajan takana enää koskaan.
Voin hyvin eläytyä vanhempiesi kohtaloon.. Minusta siinä ei ole mitään pahaa jos me joskus muistamme näitä eniten kärsineitä, olkoonkin jo manan majoilla niin silti kunnia heille joille se kuuluu..
aiheen. Olen nyt kuitenkin saanut jotain kuulla.
Kiitän kaikkia jotka ottivat tämän asian rauhallisesti ja kirjoittelivat tänne.
Voikaa hyvin ja jatkakaa iloisin mielin elämäänne... Terveisin Angi*