Olen jo monta vuotta kirjoitellut novelleja ja niitä on jo melko iso kasa. Minun tekisi mieli lähettää niitä johonkin, ihan vain kokeeksi, mutta kysymys kuuluukin; mihin? En etsi mainetta ja mammonaa, vaan olisi mukava tietää, olenko vain pöytälaatikkokirjailija.
mihin novellini lähetän
tarinanikkari
211764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
on minun mielestäni. Esim. voit tarjota niitä johonkin lehteen. Riippuen aihepiiristä tietysti. Esim. Nuori Voima-lehteen voi tarjota yms. Romanttisia novelleja voi tarjota esim. Reginaan, scifi-tai fantasianovelleja alan lehtiin jne.
Voit osallistua kilpailuun niillä, esim. Atena-Parnassolla on meneillään proosakilpailu. Sitten voit laittaa niitä arvostelupalveluun, esim. Nuoren Voiman Liiton tai KVS:n etäopiston. Voit tarjota niitä kustantajille, voit julkaista ne omakustanteena.
oikein paljon neuvoista!
Voit myös laittaa tänne arvosteltavaksi.
Olen itse laittanut muutaman ja saanut todella opettavaisia vihjeitä, miten kehittää ao. tarinaa ja tekniikkaani yleensä.
Laita, pliide, tänne joku niin katotaan.
Huhhuh, nyt ihan jännittää laittaa:/ Mutta tässä nyt on kuitenkin yksi tuoreimmista "novelleistani". Se nyt tulee tähän hiukan piiloon, mutta en viitsisi laittaa uutta aloitusta. Tuolla jatkonovelleissa on myös yksi kirjoitukseni, "Hajalla", joka on ihan erityyppinen kuin tämä. Mutta toivottavasti joku tykkää. Ja saa tietenkin ihan vapaasti kritisoida..
Pieni lapsi istui talon portailla. Musta mekko oli rypistynyt päivän kuluessa. Se pitäisi silittää, mutta osaisiko isä, lapsi mietti. Tyttö nosti katseensa pihatien päähän. Isä seisoi portin pielessä ja nojasi pää kumarassa aitaan. Veikko-setä sanoi jotain isälle. Isä irrotti otteensa aidasta, painoi kätensä kasvoilleen ja hytkyi sitten hiukan. Taas se itkee, lapsi ajatteli, aina se vaan itkee. Lapsi käänsi päänsä kohti lampea. Aurinko kimmelsi veden väreilevään pintaan ja häikäisi, vaikka istui varjossa. Lapsi oli niin pieni, ettei edes ymmärtänyt, miksi asia oli niin. Se nyt vain oli.
”Hei sitten, Noora” Veikko-setä huusi. Noora käänsi katseensa lammesta takaisin portille ja näki sedän heiluttavan kättään. Setä tuntui odottavan, että Noora olisi mennyt hyvästelemään heidät. Mutta Noora ei edes liikahtanut. Katsoi vain Veikko-setää. Isä ei katsonut Nooraa, vaan jonnekin kauas talon nurkan taakse. Kaikki olivat ihan hiljaa. Lopulta Veikko-setä taputti isää olkapäälle ja meni autoonsa. Autossa oli hänen perheensä. Kaikki olivat olemassa ja tallessa, isä, äiti ja kolme lasta. Heidän äitinsä ei ollut poissa. Noora käänsi katseensa pois. Silmiä kirveli, mutta Noora ei voinut itkeä. Hänen piti olla vahva, niin pappa oli sanonut aikaisemmin päivällä. Hänen piti pitää huolta pikkuveljestä ja isästä.
Isä katseli hetken Veikko-sedän autoa, kun se körötti hiekkatietä pitkin takaisin kaupunkiin. Sitten hän kääntyi hitaasti ja lähti raskain askelin kohti taloa. Noora yritti katsoa isää silmiin, mutta isä väisti Nooran katseen. Noora tiesi miksi, mutta ei ymmärtänyt. Hän oli kuullut edellisenä iltana, kun isä oli sanonut papalle, että Noora muistutti liikaa Marjatasta. Marjatta oli Nooran äiti. Ja nyt äiti oli poissa. Noora ei voinut vieläkään ymmärtää, miten joku on vaan yhtäkkiä poissa. Isäkin oli usein poissa, mutta hän tuli aina takaisin. Äiti oli ollut jo pitkään poissa. Pappa oli puhunut Nooralle jotain enkeleistä ja kuolemasta, mutta ei Noora ymmärtänyt sitäkään. Noorasta tuntui, ettei hän ymmärtänyt enää yhtään mitään.
Noora nousi rapuilta ja meni isän perässä sisälle. Hän yritti kysyä, mitä he söisivät iltapalaksi, mutta isä istuutui sohvalle ja oli ihan hiljaa. Noora kuuli kuinka pikkuveli yläkerrassa heräsi ja alkoi itkeä.
”Isi, Jaakko itkee” Noora sanoi. Mutta isä vain istui ja tuijotti pöydällä palavaa kynttilää. Noora lähti kiipeämään rappuja. Hänen piti huolehtia Jaakosta, jos isä ei jaksanut. Isä sanoi kaikille, että kyllä hän jaksaa, mutta se ei ollut totta. Noora osasi huolehtia alle puolivuotiaasta pikkuveljestään, koska hänen oli pakko. Muuten kukaan ei pitäisi huolta Jaakosta. Isä kyllä pesi vaatteet ja laittoi ruokaa ja siivosi, mutta hän ei pitänyt lapsia sylissään. Joskus öisin Noora näki isän keinuttavan itkevää Jaakkoa sylissään. Silloin isä itki itsekin. Mutta Nooraa isä ei enää edes katsonut.
Noora silitteli pikkuveljen päätä. Jaakko rauhoittui nopeasti, hän oli tottunut jo Nooran hoivaan. Noora ei jaksanut nostaa pikkuveljeä pois pinnasängystä, joten hänen täytyi vain pujottaa kädet pinnojen välistä ja silittää Jaakkoa ja puhua rauhoittavasti. Hän yritti muistella, miten äiti oli puhunut veljelle ja matki sitten sitä. Nyt Noora muisti mitä äiti lauloi ja alkoi varovasti laulaa Lapinäidin kehtolaulua. Jaakon silmät alkoivat hitaasti painua umpeen. Mutta sitten isä tuli vauhdilla huoneeseen. Hän näytti vihaiselta ja Nooraa alkoi hieman pelottaa.
”Älä enää koskaan laula tuota laulua!” isä sihahti hampaidensa välistä. Noora nyökkäsi ja astui syrjään, kun isä hurjistuneena sieppasi itkemään parahtaneen Jaakon pinnasängystä.
”Mene syömään iltapalaa ja painu nukkumaan!” isä karjui ja peloissaan Noora juoksi pois huoneesta. Isä ei ollut koskaan ennen huutanut Nooralle, ei koskaan. Noora käveli ripeästi alakertaan ja meni keittiöön. Ilta-aurinko loi keittiöön oranssin hehkun. Yläkerrassa veljen itku vain yltyi. Nooran rinnassa sydän jumputti ja pala kasvoi kurkussa. Silmiä kirveli taas. Isä hoki veljelle ”ole kiltti ja rauhoitu, ole kiltti”, hoki hokemistaan, mutta veli vain itki. Nooran poskelle putosi suolainen kyynel ja hengittäminen tuntui pahalta. Oli pakko päästä pois, ihan pakko. Noora juoksi keittiön ovesta eteiseen ja suoraan ovesta ulos. Hän jatkoi juoksemistaan koko pihan poikki ja siitä lammen rantaan. Ruoho oli märkää iltakasteesta, eikä Nooralla ollut kenkiä, mutta sillä ei ollut väliä. Nooran täytyi päästä niin kauas, ettei hän enää kuulisi talon ääniä.
Noora pysähtyi hengästyneenä laiturin juureen ja romahti maahan. Hän tuijotti hetken aikaa lampea. Sen ympärille kohoavat tunturin rinteet ja havupuut hohtivat punertavina vaaleaa taivasta vasten. Se oli kaunista, niin kaunista, että Nooraa alkoi itkettää enemmän. Äiti oli siellä, tekikö äiti maisemasta noin kauniin, ihan vain Nooran takia. Noora parahti isoon itkuun. Hän vapisi kauttaaltaan ja kyyneleet valuivat pitkinä noroina hänen kasvojaan pitkin ja putoilivat harmaaseen hiekkaan. ”Tule äiti takaisin” Noora kuiskasi ”tule ja tee isistä taas iloinen ja pikkuveljestä myös. Minä en jaksa pitää heistä huolta, minä en osaa. Ja sano isille, ettei huuda minulle. Ole äiti kiltti ja tule takaisin, jotta kaikki on taas paremmin”.
Noora havahtui huutoihin. Kaikkialla oli pimeää, vain kuu loimotti taivaalla ja loi hopean juovan lampeen. Puiden välistä kuului huutoa. Noora ei saanut selvää siitä, mutta hän näki kahden lyhdyn heiluvan pimeydessä.
”Isi, minä olen täällä” Noora huusi heikosti käheällä äänellään. Äänet alkoivat tulla lähemmäs ja lopulta puiden välistä saapui isän ja papan tutut kasvot. Isä pudotti lyhtynsä, juoksi Nooran luo ja sulki tämän syliinsä.
”Anna anteeksi, ole kiltti ja anna anteeksi, en enää koskaan huuda sinulle” isä kuiski itkuisesti Nooran korvaan. Hän keinutti Nooraa sylissään ja antoi pusuja Nooran hiuksiin. He itkivät molemmat toisiaan vasten. Pappa tuli heidän luokseen ja veti heidät pystyyn ja vihjasi, että olisi aika mennä takaisin sisälle. Isä piti Nooraa sylissään ja kantoi Nooraa koko matkan talolle ja siellä vielä sänkyyn asti. Noora pääsi nukkumaan isän ja veljen kanssa samaan huoneeseen, pappa sanoi jäävänsä yöksi ja laittavansa itselleen pedin sohvalle.
”Kyllä me isi pärjätään” Noora kuiskasi ”äiti pitää meistä huolen”. Isä nyökkäsi ja pian Noora nukahti ja näki unta enkeleistä ja punaisiksi maalatuista puista.
Ensinnäkin kuulostaa positiiviselta, että sinulla on juttuja koossa. Olennaista on kirjoittaa paljon ja kirjoittaa loppuun se minkä aloittaa.
Tekstisi kulkee, mutta jonkin verran on muotoseikkoja, joita voisit hioa pois. Seuraavassa esimerkkikappale.
Pieni lapsi istui talon portailla (TOISESSA KAPPALEESSA LAPSELLE ILMESTYY NIMI, LAITTAISIN SEN JO TÄHÄN). Musta mekko oli rypistynyt päivän kuluessa. Se pitäisi silittää, mutta osaisiko isä, lapsi mietti. (AJATUKSEN AJATTELIJAN JA REPLIIKIN LAUSUJAN VOI USEIN JÄTTÄÄ POIS)
Tyttö nosti katseensa pihatien päähän. Isä seisoi portin pielessä ja nojasi pää kumarassa aitaan. Veikko-setä sanoi jotain (TURHA TÄYTESANA) isälle. Isä irrotti otteensa aidasta, painoi kätensä kasvoilleen (LIIAN YKSITYISKOHTAISTA KUVAILUA, TYLSÄÄ) ja hytkyi (TILANTEESEEN LIIAN HUMORISTINEN SANA?) sitten hiukan (KAKSI TURHAA TÄYTESANAA). Taas se itkee, lapsi ajatteli (TAAS AJATTELIJA POIS, KOSKA TYTÖN NÄKÖKULMASTA TÄMÄ ON TEHTY JA AJATTELIJA ON JO TIEDOSSA. MUUTTAISIN MYÖS IMPERFEKTIIN), aina se vaan itkee. (OTTAISIN LAUSEEN POIS, KOSKA SIITÄ TULEE KUVA KUIN LAPSELLA ÄRSYTTÄISI ISÄN SURU. TOSIASIASSA LAPSI JA ISÄ ELÄVÄT SAMAA SURUA. KUN JÄTETÄÄN PELKKÄ LAUSE "TAAS SE ITKI." SE VOI VIITATA MYÖS LAPSEN OMIIN TUNTEISIIN. HÄNKIN ITKEE SISÄLLÄÄN.) Lapsi käänsi päänsä kohti lampea (YLEENSÄ KANKEATA KÄÄNNELLÄ PÄÄTÄ, OLISI PAREMPI VAIN "KATSOA LAMPEA". TÄSSÄ TAPAUKSESSA TOIMII, KOSKA TEKSTIN ALKUPUOLELLA ON SAMAINEN RAKENNE ELI "NOSTAA KATSEENSA". MOLEMMAT KOROSTAVAT HALVAUKSENOMAISTA TILAA JOSSA TYTTÖ ÄIDIN HAUTAJAISTEN JÄLKEEN ON JA JOSSA TARKKAILEE YMPÄRISTÖÄÄN SOKKITILASSA). Aurinko kimmelsi veden väreilevään pintaan ja häikäisi, vaikka istui varjossa (AJATUSVIRHE: VAIKKA ISTUJA ISTUISI VARJOSSA NIIN AURINGONPAISTE KYLLÄ HÄIKÄISEE JOS KATSELEE KAUEMAPANA OLEVAA KIMMELTÄVÄÄ KOHDETTA?). Lapsi oli niin pieni, ettei edes ymmärtänyt, miksi asia oli niin (TÄMÄ VIRKE VIITTAA SIIHEN ETTÄ NÄKÖKULMA EI OLEKAAN SELKEÄSTI LAPSEN VAAN ULKOPUOLISEN KERTOJAN. TÄMÄN TARINAN VAHVUUS ON KIRJOITTAA SE LAPSEN NÄKÖKULMASTA JA LAPSEN "YMMÄRRYKSELLÄ" JOLLOIN EI SELITETÄ SITÄ MITÄ KAIKKEA HÄN EI YMMÄRRÄ, SE VAAN ON :D KUTEN SEURAAVASSA LAUSEESSA SANOTKIN!). Se nyt vain oli.
Tämä ei välttämättä ole hyvä tapa antaa neuvoja, mutta pistän nyt silti saman kappaleen kirjoitettuna korjausten jälkeen. Virkkeet muuttuivat aika lyhyiksi, mutta ehkä se sopii näkökulmaan ja kontekstiin, jossa järkyttynyt lapsi elää ensimmäisiä hetkiä äitinsä hautauksen jälkeen. Myöhemmin kertomuksessa virkkeiden on syytä olla välillä myös pidempiä, sillä eihän tämä mikään sähke ole.
Noora istui portailla. Musta mekko oli rypistynyt. Mekko pitäisi silittää, mutta osaisiko isä. Noora nosti katseensa pihatien päähän. Isä nojasi pää kumarassa porttiin. Veikko-setä puhui isälle. Isä painoi kätensä kasvoilleen ja vapisi. Se itki.
Noora käänsi katseensa kohti lampea. Aurinko kimmelsi veden väreilevässä pinnassa ja häikäisi. Noora ei tiennyt miksi.
Hyvä juttu. Musta mekko ja isän mahdolliset taidot silittää se toimivat symbolina tulevaisuudelle. Aihe sinänsä on ehkä hieman kulunut. Sinä kun saat valmista aikaan ja osaat tarinan kertoa, olet ison kynnyksen jo ylittänyt. Keskity tekstin parantelun lisäksi kiinnostavien aiheiden: älyttömiin, erikoisiin, typeriin, pieniin mutta pienelle ihmiselle isoihin juttuihin.
Tsemppiä!
minulla ei ole ketään, joilla "muotoseikkoja" korjailen, joten onkin mukavaa saada palautetta. Jotkin kohdat näen itse kovin eri tavalla kuin sinä, mutta oletettavimmin oletkin paljon minua kokeneempi kirjoittaja:)
Joka tapauksessa neuvoistasi on minulle paljon hyötyä. Koetan korjailla kertomusta, jos osaisin itse. Jos se on sen jälkeen vielä luettavaa, niin tuon sen sitten tänne, jotta tiedän miten onnistuin:)
Tämä kertomus on siis lapsen näkökulmasta, voiko ajatusten lapsellisuus näkyä silloin tekstissä? En tarkoita, että olisi kuin lapsen kirjoittamaa, vaan esim. se auringonpaistejuttu. Se on lapsen ajatuksena hassu, siksi se on laitettu tähän tällä tavalla.
En tiedä, saatan vain itse ajatella ihan hassusti:D
ei pitäisi vaihdella liikaa, muuten tulee sekavaa. Kussakin luvussa (romaanissa) voi olla eri eri henkilön näkökulmasta kirjoitettua tekstiä, mutta lyhyessä novellissa pitäisi valita yksi ja pitäytyä siihen. Tai sitten nähdä jokaisten ajatukset.
Tuota näkökulma-asiaa ei välttämättä tule ajatelleeksi, ennenkuin siitä lukee jostain kirjoitusoppaasta. Mutta se on tärkeä asia. Siis näkökulma määrää, kenen ajatukset esitellään lukijalle, ja muiden toimintaa ja sanoja seurataan ulkoapäin.
Olisi varmaan hyvää harjoitusta kirjoittaa sama pätkä eri näkökulmista; lapsen, isän, tai jopa vainajan. Tai naapurin. Tai perheen kissan. Mutta pitäytyä yhdessä ja samassa kussakin versiossa.
...että lapsi ihmettelee sitä, että aurinko kimmeltää vaikka itse istuu varjossa? se on ymmärrettävää. mutta toisaalta mikä merkitys sillä on tarinan kokonaisuuden kannalta? etenkin näin lyhyessä tarinassa pitäisi tilstoa pois epäolennainen. pitkässäkin tarinassa jokaisen virkkeen ja sanan pitää olla perusteltu.
minä en ole asiantuntija, joten toivottavasti saat neuvoja muiltakin.
ympäristön muuten kirjoitit hyvin ja muutamalla tarkalla vedolla: talo, portaat, aidanportti, järvi, auringonpaiste, pimeä yö.
...mika waltarin "aiotko kirjailijaksi" kannattaa ehdottomasti lukea. sitä löytyy hyvinvarustelluista kirjastoista. waltari selostaa tarkoin mistä elementeistä esimerkiksi romaani muodostuu: on teema, aihe, juoni, henkilöt, miljöö ja niin poispäin jos oikein muistan. waltarissa on ohjeita eri kirjallisuudenlajien kirjoittajille, myös novellisteille.
tämä tarina oli. Minusta myös se kaipaa hiukan kielellistä viimeistelyä, mutta itse kertomuksena se on tunteisiin vetoava.
Koskettava oli, kuten joku jo mainitsi. Jatka ihmeessä.
Laitan kasan ohjeita, joita olen kerännyt eri lähteistä:
Kirjoitusten yksi tarkoitus voi olla liikuttaa lukijan mielenrauhaa. Joidenkin mielestä ei juuri kannata kirjoittaa ellei kykene jotenkin vaikuttamaan lukijaan.
On sanottu että kaikki tärkeät kirjoitukset ovat tehneet neurootikot. Uskonnollisista teksteistä alkaen. Saa olla vaikka hulluuden rajattomasta lähteestä pulppuavaa, kunhan järki kirjoittaa.
Tarinan aloitus vaikkapa joukkotuhoa aiheuttavasta, maailmanloppua lähentelevästä maanjäristyksestä, keskiosaan jotain reippaasti mielenkiintoisempaa ja sitten loppuhuipennus. No, tuo oli vähän liioiteltua, mutta kukaan ei tiedä mihin pystyy ennen kuin on kokeillut.
Kirjoittajan tulee kirjoittaa niin kuin kokee. Ei niin kuin luulee tahdottavan nähdä. Oman, persoonallisen "äänen" tulisi tulla esiin.
Eräiden opaskirjojen ohjeita tulkittuna:
- On hyvä (ellei pakko) olla
# Teema, johtoajatus (toiminnan varsinainen tarkoitus, mitä yritän sanoa, tekstin ydin).
Voi olla tiivistettynä vaikka yhteen virkkeeseen. Ei ole mielekäs kuin ao. tekstin osana.
# Juoni (miten teeman loogisesti (järkevästi) toteutan. Tai: se järjestys, jossa toimintaan liittyvät tapahtumat paljastuvat lukijalle. Keskittyy konfliktin ja sen selvittelyn ympärille.)
# Konflikti (esim. henkilöiden tai heidän ja ympäristön välinen ristiriita jonka ratkaisuun tähdätään.)
# Avainkohta (jossa novellin kokonaismerkitys avautuu)
# Kliimaksi (juonellinen huippukohta (onko sama kuin avainkohta?))
# Jännite, uteliaisuutta kiihottava olotila
# Elämän makuista tekstiä.
- Kirjoittaja on kuten näyttelijä tai laulusolisti: minä olen se, olen siellä mistä kerron. Esim. ei tule ajatella, mitä x voisi nyt olla tekemässä vaan mitä x ON nyt tekemässä.
- On hyvä, jos lukija alkaa välittämään siitä mitä henkilöille tapahtuu. Siksikin hahmo on syytä tuntea ja kuvata hyvin. Henkilökuvaus on tärkeä. Ja mahdollisuudet ovat rajattomat.
- Mieluummin liian vähän sanoja kuin liikaa.
- Vuoropuhelun tulisi olla napakkaa ("max 12 sanaa kerrallaan").
- Repliikit kannattaa lukea ääneen ja siten muokata niistä puhekieltä.
- Ympäristön avulla luodaan tunnelmia: salaperäisyyttä, kauhua, levollisuutta jne.
Natalie Goldberg:
- Kun tekstiä tulee, ei kannata pysähtyä. Hetki ei enää palaa sellaisena. On vaivalloisempaa jatkaa myöhemmin kuin hetkellä jolloin aihe on tuloillaan.
- Kirjoita ylimääräisesti. Siitä on sitten hyvä karsia.
- Anna ajan kulua ennen kuin luet kirjoittamasi. Sitten voit lukea "uusin silmin" kuin se olisi jonkun muun tekemää.
- Suurin ponnistus ei ole kirjoittamisessa vaan pelkojen voittamisessa.
- Kirjoittaessa on hyvä antaa mennä. Jarru pois!
- Käytä kokemiasi yksityiskohtia. Paljon. Vaikka se kokemus olisi ollut muualla. Sen voi kyllä siirtää tarvittavaan paikkaan. Yksityiskohdat antavat uskottavuutta ja toden tuntua. Ei ole yleistä autoa, isää, sisarusta jne. On tietyn merkkinen, kuntoinen, värinen auto. On sinun isäsi ja sisaruksesi omine piirteineen.
- "Älä selitä, kuvaa." = Älä kerro esim. vihasta vaan näytä, miksi hän vihastui. Tekstin kautta herätä tuo tunne lukijassa.
- Kirjoittaminen on myös yhteyttä toisiin kirjoittajiin.
- Ainakin välillä: loogisen mielen voi kääntää pois. Antaa kirjoituksen tihkua loogisuuden alta, alitajunnasta, suonista.
Lasse Ekholm
- Näytä, älä kerro! Eli kirjoita kuin olisit kamera joka tallentaa kuvia, ääniä, tuoksuja ja tunteita.
- Henkilö on paras kuvata tietyllä hetkellä tietyssä paikassa.
- Paikan kuvaus kuin henkilökin.
- Tunnelman kuvaus: vain muutama yksityiskohta
- Kaikki aistit mukaan.
- Sillä hetkellä kun kuvaa, siinä voisi tapahtua jotain.
- Henkilöiden kohtaamiset ovat tärkeitä tapahtumia.
Paavo Haavikko
- Aiheita pitää kerätä koko ajan. Aihioita jotka kehittyvät jos ovat kehittyäkseen.
- Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Paljon. Vaikka päivittäin.
Tommy Taberman
- Pitää olla intohimoa ja hillitöntä uskoa siihen, että on mahdollista kirjoittaa.
- Väkisin luominen on yhtä mahdotonta kuin yhdyntä ilman erektiota.
Pentti Saarikoski
Kaikki kirjoitukseni ovat työn alla. Julkaistutkin. Vaikka julkaistua ei voi enää muuttaa, voi tekstiä muunneltuna käyttää toisessa tekstissä.
C. Kihlman
Olen lukenut paljon, mutta kirjoittaessa ei luettua voi käyttää hyväksi ennen kuin henkilökohtainen elämys on sen vahvistanut.
Solveig Schoultz
Hyvin tietäen, että kaikki on sanottu jo aikaisemmin, kirjailija kuitenkin elää sen kuvitelman vallassa, että hän pystyy ilmaisemaan kokemuksensa tavalla joka on yksin hänen.
Mika Waltari:
Koeta aloittaa novelli mahdollisimman yllättävästi.
Älä kuvaile laajasti henkilön luonetta. Anna sen luontevasti tulla esiin puheista ja teoista.
Aihe on novellin arin ja ratkaisevin asia. Sen mukana novelli seisoo tai kaatuu.
Onnistuneelle novellille on ominaista tyyni, harmoninen sisäinen rauha ja voima sekä kertomisen väljyys.
Natalie Goldberg
On turha sanoa itselleen: "Nyt kirjoitan hyvän tarinan". Parempi sanoa: "Olen vapaa kirjoittamaan karmeaa roskaa". Ja sitten "annan kynän lentää" ilman turhaa kontrollia tai logiikkaa.
Logiikka yms. tarkistetaan vasta seuraavilla kierroksilla.
oikein paljon teille kaikille hyvistä neuvoistanne! En olisi uskonut, että tulisi näin paljon palutetta. Kiitos siitä ihan jokaiselle, nyt on paljon varmempi mieli kirjoittaa. Toivottavasti saan neuvoista jotain irti ja uskallan kirjoituksiani taas tänne laittaa. Tai jonnekin muualle:)
Kiitos vielä kerran.
Ei koskaan kehoteta toista menemään kirjastoon jonkin mahtavan kirjan perään. Oikea osoite on Kirjakauppa!
Kirjastoon kyllä menevät kaikki, mutta muistutetaan nyt lojaalisuuttamme kirjoittamisella eläviä (en nyt puhu Waltarista) kohtaan toisiakin ostamaan omaan hyllyynsä kirjat, joita suosittelemme.
Minun oma siskoni (tai puolisisar oikeastaan) tekaisi kirjastani 'arvostelun' paikallislehteensä ja käski lukijoita etsimään sitä kirjastosta. Oma sukulainen!
paljon aloittelijan virheitä (itsekin olen aloittelija, mutta toisen virheet havaitsee helpommin kuin omansa). Noista ohjeista, joita olet saanut, on hyötyä meille muillekin.
Minkä sanoisit oleen tarinasi teema? Puhumisen ja tunteiden jakamisen tärkeys?
Ihanan koskettava aihe. Siitä voisi kehitellä jotain todella hyvää.
Tämä ei ole tarkoitettu sinulle, mutta mainitsenpa vaan, että olen huomannut, että mitä sujuvammin kirjoittaa, sen vähemmän saa palautetta täällä. Ehkä kadehdimme toisiamme? Tökerömpää tekstiä on mukavampi ruotia, se ei ole yhtä uhkaava kuin hyvin kirjoitettu, kiinnostava teksti.
Minusta alkuperäinen juttu ja sen ekan kappaleen erittely toimivat hyvin yhteen.
Tuon kertomuksen lopun kyseenalaistan. Onko syytä vesittää jutun tunnevaikutus tekemällä sovinto kansansatujen tyyliin "loppu hyvin, kaikki hyvin"? Nämä ovat monesti niitä maksuasioita, joihin ei ole oikeaa vastausta. Mutta minun mielestäni kertomus olisi toiminut paremmin, jos ristiriita olisi jäänyt, tarina olisi jäänyt auki.
http://www.juhaollila.net/78
Olet ainakin sitkeä. Kirjoittajan on oltava sitkeä. taito ja lahjat ovat myös kovasti avuksi.
Ethän kirjoita ruumiin eritteistä ja juopottelusta tällä kertaa?
tarina pohjaa oikeisiin tapahtumiin. Loppu oli hankala, koska oikeat tapahtumat olivat hämärtyneet eri näkökulmissa. Harkitsin lopun auki jättämistä, mutta päädyin kuitenkin tähän "onnelliseen loppuun", ehkä siksi, että se on minulle ominaisempi tyyli.
Kirjoituksillani pystyn pakenemaan todellisuutta, muokkaamaan tosijuttuja onnellisemmiksi tai surullisemmiksi, miten tarina nyt päässäni sitten muotoutuukaan. Se, miellyttääkö mielikuvani lukijaa, on ihan toinen juttu.
Kiitos mielipiteestäsi, se oli hyvä kuulla.
Täällä hyvä uudenlainen ja monipuolinen kirjoitussivusto, joka on juuri avattu. Löytyy osoitteesta http://www.poytalaatikko.net
Laita sinne arvosteltavaksi ja kommentoitavaksi!
Totta puhuvat ihmiset, koskettava oli tarinasi.
Kyynel meinasi väkisin pudottautua silmänurkasta.
Jeps, eli en kyllä tiedä mitä mieltä muut ovat,
mutta minun lukemista häiritsi hiukan se, että asiat oli listattu toisensa perään: sukset ja luistimet ja suojaimet ja mailat - tyyliin. Hirveästi ja-sanaa.. Vaikka asian olisi voinut hoitaa pilkulla.
Tosin se toi ehkä tavallaan tähän lapsenomaisuutta, mutta minua se vain jollain tavoin häiritsi.