sairastelukierre

sain tokalla viikolla influenssan & kaikki jälkitaudit ja siitä asti olen ollut kipeä eikä paranemisesta tahdo tulla mitään.

joskus kuulin että olisi joku sääntö että 30 päivää saa olla poissa palveluksesta ja sitten pitää hakea lykkäystä. miten se noin virallisesti menee? eli pitääkö olla yhteen putkeen se 30 päivää ja mitä vapautuksia se koskee ja onko se kuinka ehdoton jne...

vituttaa vaan jos pitää lähteä menemään ja sitten kaikki suunnitelmat menee uusiksi ja muutenkin vittusaatana.
2382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos lääkäri toteaa potilaan todennäköisesti olevan pitkähkön ajan
palvelukseen kykenemätön, lääkärin on tällöin esitettävä potilaan
palvelusta keskeytettäväksi ja hänen siirtämistään
palveluskelpoisuusluokkaan E tarvittavaksi määräajaksi (kts.
Asevelvollisuuslaki, 15 §). Pitkähköllä ajalla ymmärretään
yhtäjaksoista sairauden tai vamman tai niistä toipumisen johdosta
palveluksesta poissaoloa yli yhden (1) kuukauden ajan. Mikäli edellä
mainituista syistä johtuva palveluksesta poissaolo sijoittuu
palveluksen loppuaikaan, voidaan pitkähköksi ajaksi ymmärtää
yhdeksän kuukautta tai pitempään palvelevien varusmiesten osalta yli
kahden (2) kuukauden poissaoloa palveluksesta
Varuskunnassasi oleva sosiaalikuraattori on oikea henkilö neuvomaan sinua, ota heti yhteyttä ja juttele asioista.

Äänestä

Niin mullakin ollu nyt 5 viikon ajan flunssaa ja kaikkee sen "sivuvaikutuksia", välillä kuumetta ja nyt todettiinkin keuhkoputken tulehdus ja poskiontelontulehdus. Niin joutuuko palvelusaikaa lykkäämään, jos on yli kuukauden yhtämittaa vapautuksessa vai lasketaanko se kuukaus siten että välillä olisikin ollut palveluksessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mr vemppa kirjoitti:

sain tokalla viikolla influenssan & kaikki jälkitaudit ja siitä asti olen ollut kipeä eikä paranemisesta tahdo tulla mitään.

joskus kuulin että olisi joku sääntö että 30 päivää saa olla poissa palveluksesta ja sitten pitää hakea lykkäystä. miten se noin virallisesti menee? eli pitääkö olla yhteen putkeen se 30 päivää ja mitä vapautuksia se koskee ja onko se kuinka ehdoton jne...

vituttaa vaan jos pitää lähteä menemään ja sitten kaikki suunnitelmat menee uusiksi ja muutenkin vittusaatana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu