Kävin lääkärissä monesti, työterveys,omalääkäri terveyskeskuksessa sekä psykiatrilla jonne menin itse suoraan kun olin todella ahdistunu enkä pysynyt paikallani. Kaikille näistä puhuin että en tiedä mikä on mutta äärettömän pahaolla ja ahdistaa niin pirusti, että tahtoisin päästä terapiaan. Kaikki he sanoivat että lääkehoidon on jatkuttava pitkään ennen kuin on varaa päästää kaupunginkautta terapiaan. En jaksa enää taistella, miksi toiset pääsee heti, minä en pääse? Olen ollut sairaslomalla nyt reilun kuukauden.
miksi minua
ei hoideta
17718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Koska ei ole tarpeeksi hoitajia..Mielenterveys palveluja pitäisi laajentaa että kaikki pääsisivät psykiatrille..Muttei ole tarpeeksi resurseja,ihmisten pitäisi vaatia yhteiskunnalta että mielenterveyspalveluja laajennetaan..ja valtio kustantaa ne..Yksityisille kyllä pääsee,psykiatreille mut ne maksaa..mee tk:hosi ja sano että tarvitset psykiatria...minä vedin turpaan kuristin psykiariani..kun se ei tajunnu et mulla on tosi huono olo ja haluan hoitoon..se tepsi ja sain lähetteen niemeen..ja sain olla hoidossa..mutta en suosittele väkivaltaa,voi nostaa syytteen..mun kohdalla ei niin tapahtunut..Mutta piti vähän riehaantua että viesti meni perille paremmin.Auttaisikohan että jos sanot,että tapat itsesi jos et pääse hoitoon..?
vain lepäilyä ruokailua ja vahvoja lääkkeitä ja
olemista eli ei siellä mitään hoitoa ole ellei sellaiseksi lasketa kerran viikossa lääkärin tapaamista.Aika siellä ei kulu millään ei mitään tekemistä.
Mielenterveystoimistossa. > kyllä sieltä pitäisi psykolokille saada aikoja?
Ei ole mitään ihmelääkettä tai sairaalaa tai terapiaakaan, joka hetkessä parantaa !
Itse kävin 5 kertaa psykiatrilla puolen vuoden aikana, sain tehokkaan mielialalääkkeen ja alkuun sairista, että nousen vähän tolpilleni. Se tarkoitti sitä, että aktivoiduin itsekin edes sen vähän minkä aluksi jaksoin.
enimmäkseen nukuin, olin niin henkisesti katki.
Mutta lääkkeet alkoivat tehota, näin muutakin kuin "mustaa".
Vuosi siinä meni kaikkineen, ehkä vähän päällekin, mutta se on lyhyt aika elämästä, joka jatkuu taas toiveikkaana.
Paraneminen on pitkä prosessi, oma panos tärkeä, että haluat parantua ja uskot siihen, ja alat tehdä itsekin jotain.
Diagnoosini oli "vaikea masennus".
se halu, jos juuri se on kateissa?
Puristaa itsestä jollakin tavalla ?
Esim, vertaisryhmä on hyvä alku. Kiskoo van itsensä sinne hinnalla millä hyvänsä. Siellä ei ole pakko ensin puhua mitään. Vaan olla mukana. Se jo helpottaa, kun on löytänyt oikean paikan missä on samoista asioista potevia.
Siitä se sitten pikkuhiljaa lähtee prosessi käyntiin.
Pitääkö vielä/ taas selvittää oma kokemus, jota täällä on toitottanut 100 kertaa vuoden aikana.>
Söin lääkkeitä 17 vuotta. N. 13 vuoden jälkeen menin vertaisryhmään, jossa on saanut elämänsä parhaat ystävät, jotka puhuvat samaa kieltä. Ovat samalla tasolla.> Nyt olen ollut 20kk ilman lääkitystä. Toimin tukihenkilönä ja ryhmäohjaajana> Todella antoisaa itsellekkin. > Porukka puhuu tosi asioista, mitä tämänpäivän elämä pitää sisällään.
Ps. jos ei tälläinen parenemisprosessi kelpaa. Niin turha "jurnuttaa", että kun ei kukaan auta ja neuvo?
Sori vaan. Mutta tämä täytyi kirjoittaa.
Hyvää jatkoa kaikille lukijoille.> Viesti on, että itse täytyy se elämänhalu ITSESTÄ löytää. Ei sitä lääkäri ja hoitajat LAHJOITA ?
mutta on mahdollista neuvoa halun löytämiseksi. (en muuten ole aloittaja)
En haluaisi itse vertaisryhmään, koska haluaisin vertautua terveisiin ihmisiin, palautua normaaliksi.
Ei "niinsanotut" terveet ihmiset pysty koskaan neuvomaan, mistä saat apua tähän. > Ne osaa vain sanoa, että "ota nyt hyvä ihminen ittiäs niskasta kiinni"> apu loppuu siihen.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Toisilta samojenasioden kanssa kamppailevilta saa "OIKEITA NEUVOJA". Ja ryhmässä silmät aukee, kun huomaa että muilla on samoja ongelmia. Sitä kautta saa itsetunnolleen lääkettä. Ja uskaltaa avoimesti PURKAA omia tunne PATOUTUMIAAN, TURVALLISESSA YMPÄRISTÖSSÄ. Itsetunto kohenee, ja kohta voi lähteä normaali(ns,) ihmisten pariin. Ja huomaa sitten niiden puheenaiheista, miten tyhmän pinnallisia, pintakiillottajia tavalliset ihmiset ovat. Ei voi kuin hymyillä niiden tyhmyydelle. >
Hyväksy sairautesi > Hyväksy muut samassa tilanteessa olevat> HYVÄKSY ELÄMÄ.> Avaa sen lukot ja elä?
Haluisin nyt kysyä sinulta, että mitä minun pitäisi tehdä kun sairastan myös vaikeaa paniikkihäiriötä ja olen todella ujo. Miten ikinä pääsisin tälläiseen ryhmään paikalle kun saisin kohtauksen jo matkalla? Telkusta haluaisin katsoa keskusteluanne koska en uskalla tulla paikalle. Ei ole enää kiinni siitä etten halua parantua.
On ensin hakeuduttava akuuttiin hoitoon tai hetkeksi kuntoutuskotiin...Jotakin sinun on asialle tehtävä?.....vai haluatko pelkästään kuolla?
Siksikin on tärkeä jossakin vaiheessa päätyä "normaalien" ihmisten seuraan, että huomaisia, ettei itse olen mikään kummajainen.
Kannattaa tutustua pintaa syvemmälle ihmisiin, niin voi huomata, että jokaiselta löytyy enemmän tai vähemmän syvällisiäkin ajatuksia. Ne eivät yleensä näy päälle tai niitä ei tuoda esiin. Itsekään en heti ensimmäisenä ala kertomaan kaikkein syvällisimmistä ajatuksistani. Vain lähimpien ystävien kanssa keskustellaan niistä.
Jos vaan märehtii omissa ajatuksissaan, ei elä.
En tiedä sitten muista, mutta itse en mitenkään masentuessani viisastunut=)
elämänhalun uudestaan.
Pitää mennä apua hakemaan, kun ei jaksa enää itse yksin yrittää mitään !
Olen yksi selviytyjistä ja kiitän muittenkin puolesta, että osasit sanoa noin selkeästi ja hyvin asian.
Täällä on masentuneita, jotka "jurnuttavat" ja "jurnuttavat", eivät haluakaan tehdä mitään itsensä hyväksi, on ilmeisesti niin ihanaa saada jurnuttaa ja märehtiä ongelmissaan, kerätä sääliä ja myötätuntoa ? ja syyttää kaikesta muita jne....
Jokaisen paranemista haluavan täytyy ITSEKIN kuntouttaa itseään, on se poikki mennyt koipi tai mieli !
Lisäänpä vielä>
Tukihenkilönkin on vain kuunneltava tuettavaa> saada hänet lopulta liikkeelle, hänen omilla ehdoillaan kuitenkin.
Tuettava herää siinävaiheessa kun huomaa, että tuohan kuuntelee minua, ymmärtää, vastaa myönteisesti. On läsnä minun asiassani.>
Minäkin voisin nyt vähän tsempata itseäni.jne.
Mutta jos alkuvaiheessa sairaus on ollut pitkäaikaisesti päällä> ensin saada mahdolliseen hoitoon.lepäämään> Mutta oltava olkapäänä rinnalla alkuvaiheessa vaikka parikertaa viikossa, sitten pikkuhiljaa harventaen.>
Niin siis tässäkin on katsdottava se että paranemisprosessi lähtee tuettavan itsensä TAHDOSTA parantua.
"Ja pitää ku seula"
siinä, että halu on kadonnut. Muuten olisikin kaikki yksinkertaista.
..konstin kaivaa uudelleen esiin, muuten koko loppuelämä on yhtä´tyhjän´kanssa? Ja se löytyy, kun vain haluaa.
Siis ei tarvitse , ei pidä mennä sille linjalle, että IHMISET tuomitsevat, eivätkä hyväksy minua.
Vain JUMALALLA on oikeus tuomita ihminen, jos hän elää jatkuvassa synnin saastaisuudessa?
Mutta JUMALA armahtaa, jos ihminen kääntyy JUMALAN puoleen. ..Omatunto puhdistuu..sielu tulee tykö...vapauteen kristus meidät vapautti.
Armahda IHMINEN itse ITSESI..LUOTA JUMALAN LUPAUKSIIN.