Suomessa enää kaksi vuodenaikaa

onko näin?

Onko näin, että Suomessa on enää kaksi vuodenaikaa; kesä ja syksy. Tältä täällä etelässä ainakin tuntuu.

7

1877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomi

      ei ole sama asia, kuin pääkaupunkiseutu.

    • Kairankulkija.

      Näinhän siinä on melkein käynyt. Täällä lapissa on vielä ne kahdeksan vuodenaikaa tallella :-)

      • Inhoaa lunta

        Kainuussa lunta metritolkulla, no ei niin paukkupakkasia ole kuitenkaan ollut.


    • Rautakana

      kyllä vielä on vuodenajat kohdallaan ja niitä on enemmän kuin kaksi :) Piti muuttaa pois sieltä etelästä osaksi juuri sen takia, että kyllästyin ainaiseen vesi- ja loskakeliin. Suosittelen :)

    • VKZ_

      Noinhan se on vielä Tampereenkin korkeudella, eli vaikka toi ei koske läheskään koko Suomea, niin suurintaa osaa suomalaisia se kuitenkin koskee.



      Mutta kyllä (lähi)tulevaisuudessa saa ihan oikeista talvista nauttia etelässäkin. Vaikka tällainen loskahelvetti tulee muuttumaan ainakin lähes normaaliksi, niin kyllä siihen vuosien suureen vaihteluun tulee edelleen kuulumaan kylmiäkin vuosia mukaan. Varmaan toki satunnaisesti myös nykyistä lämpimämpiä ja vetisempiä!

      Pieni toivonpilkahdus on myös olemassa. Läpi koko historia ja osin myös esihistorian tiedetään lyhyitä ja pitkiä ajanjaksoja jolloin on ollut selvästi keskimääräistä lämpimämpää tai sitten kylmempää. Esimerkiksi pieni jääkausi keskiajalla ja lyhyt lämmin kausi joskus tämän vuosisadan alkupuolella. Ehkä tämä nykyinenkin on vain tuollainen lyhyt lämmin kausi ja kohta painellaan taas lähempänä sitä pitkän ajan lämpötilakeskiarvoa. Ilmastonmuutoksen tuoma yleinen lämpeneminen kyllä tietenkin vaikuttaa, mutta ehkä sen tuoma muutos ei sittenkään ihan näin suurta "normaalisti" tule eteläisessä Suomessa (vielä) olemaan. Pelkään vain, että sitten kun tulee yksi ainoa poikkeuksellisen kylmä vuosi, niin ihmiset unohtavat heti kaikki huolet ilmastonmuutoksesta ja saastuttaminen jatkuu vielä entistä kovemmin... Ihmisillä kun on tapana seurata vain aikaansa! Ehkäpä ne seuraavat kymmenen lämmintä(=normaalia) vuotta taas ehtii kääntämään päät vähän vihreämpään suuntaan.

    • -78

      Kyl tuntuu olevan vain 2. Talvi ja kesä.

    • musiikkivaadin

      Pohjoisessa saamme nauttia just nyt vuoden parhaasta ajasta, aurinko räköttää keväthanegelle täysillä, päivällä plussa asteita, voi kuulla kun purot aloittelevat kevät solinaansa, linnut heräilevät, metsot käyvät soitimellä, kuivat lihat saavat viimeisen silauksen.. Yöllä saattaa pakkanen kivuta lähemmäs 30 astetta, joka tietää tulevasta päivästä entistä aurinkoisempaa ja hankesta kestävempää.. Ja tämä onneksi jatkuu vielä muutaman vkon.. Herkkua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      40
      2380
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1426
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe