Minkä ikäisinä tajusitte olevanne spesiaaleja;)?
Minkä ikäisinä tajusitte?
määäää
61599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulle asia kerrottiin. Äitini mukaan asia johtui vuoden 1968 aasialaisesta influenssasta ja johtuu vieläkin. Hänestä kaikki vuonna 1969 syntyneet ovat erikoisia eikä kukaan meistä menesty, koska me jouduimme sikiöaikana kärsimään aasialaisen influenssan.
Jo alle kouluikäisenä ihastuin eka kerran toiseen tyttöön. Osasin nimetä ja myöntää asian sitten 19-vuotiaana.
15-16 vuotiaana arvelin olevani spesiaali, mutta itseni totéuttamiseen meni vielä aikaa
tajusin että naisissa on jotain spesiaalia, mutta niin minulle sitten väännettiin rautalangasta, että sellaiset haikailut ovat täysin turhia ja jos ikinä rakkautta tai perheen haluan, niin vastakkainen sukupuoli on se ainoa osoite mistä sitä saa.
Vasta keski-iän kynnyksellä lopulta keksin, että ehkä sittenkin on mahdollista myös olla "spesiaali" ja että olen turhaan kulkenut valtavirran mukana kaikki nämä vuodet. Suhteitani en tietenkään kadu, mutta kiroan sitä etten ymmärtänyt muita vaihtoehtoja olevan olemassakaan.
itseni vaikka jo kouluikäisenä ihastuksia oli molempiin suuntiin. Kotona kasvatuksen mukana saadut vanhanaikaiset arvot sitten pakottivat itseään etsivän varhaisteinin haluamaan normin mukaisia asioita, hyvässä asemassa olevaa miestä, kaunista taloa ja ydinperhettä. Yritin, kaikki tuntui pinnalliselta ja turhalta, ero tuli.
Sittemmin, melkein kolmekymppisenä vasta, onneksi silmät avautuivat ja tajusin miten paljon ihanampia, kauniimpia, herkempiä ja haluttavampia naiset ovat. Tajuaminen oli helpotus eikä johtanut sen suurempaan kriisiin, tuntui kuin olisi löytänyt kauan kadoksissa olleen ystävän.
Nyt jaan talouteni maailman ihanimman, kauneimman, herkimmän ja haluttavimman naisen kanssa ja haluan toteuttaa kaikki ne ällöttävät ja kliseiset normit hänen kanssaan. Tällä kertaa mikään ei vain tunnu pinnalliselta ja turhalta.
nimim.Onnellinen
Nuorena (n.16-20v.) pidin tytöistä, enkä ajatellut naissuhteita mitenkään ihmeellisinä. Enemmänkin olin kiinnostunut ja utelias jos tiesin jonkun parin. Elin kuitenkin kaikki seurustelusuhteet miesten kanssa, menin onnellisesti naimisiin, ostin asunnon, asetuin. Aina kuitenkin odotin jotain, olin tosi levoton. Sellanen ihmeellinen levottomuus sisällä jota ei osaa kuvailla. Aivan kuin arjesta olisi kuitenkin puuttunut jotain, kunnes ihastuin silloiseen työkaveriini..ja PAM! Löysin itsestäni jotain uutta, ensin pelotti, että mitäs nyt. Ajan kanssa sopeuduin tilanteeseen, en oikeastaan edes yrittänyt lokeroida itseäni mihinkään, vaikka kävinkin identiteettiäni läpi.
Nyt olen juuri eronnut miehestäni, muuttanut pienempään asuntoon ym. Elintasoni laski hurjasti vaikka ok työssä olenkin. Joka ikinen asia pitää tehdä itse, ennen voitiin jakaa. Olen paljon iltoja yksin, joka on välillä ihanaa, välillä on ikävä seuraa. Sukulaisilleni olen eronnut hetero ja myös osalle kavereistani. Pieni osa ystävistäni tietää lesboudestani, lähinnä ne jotka ovat itsekin. En näe mitään syytä alkaa kuuluttamaan lesbouttani, ainakaan vielä. En toisaalta haluakaan seurustella vielä.
Itsensä tunnistaminen aikuisena ei todellakaan ole välttämättä maailman helpointa. Elämmä vaikeutuu monessakin suhteessa, mutta toisaalta olen nyt rauhallisempi. Se kummallinen levottomuus on poissa. Olin rehellinen itselleni ja ainoalle elämälleni. olin rohkea ja irtauduin tutusta ja turvallisesta. Tulevaisuus pelottaa, mutta vanhaa en kaipaa yhtään.