Asianajaja: Britney on panttivankina omassa kodissaan

Asianajaja John Eardley nosti kanteen liittovaltion oikeudessa viime torstaina. Hän korosti, että Kalifornian oikeusistuin oli "tahallaan junaillut" Britney Spearsin suostumaan sopimukseen, jonka seurauksena poppari viruu panttivankina omassa kodissaan.

Tragikoominen Britney-farssi on saanut jälleen uuden henkilön mukaan jo muutenkin monimutkaiseen juonikuvioon.

Lakimies John Eardley kertoi puhuneensa Britneyn kanssa puhelimessa, muttei kuitenkaan suostunut paljastamaan puhelun sisältöä.

Eardley on palkannut talliinsa Britneyn ex-miestä Kevin Federlinea aiemmin edustaneen Michael Sandsin, joka toimii myös popparin hieman erikoisen ystävän Sam Luftin asianajajana.

– Haiskahtaa siltä, että Lufti ja Sands ovat puuhailleet kaikenlaista Britneyn selän takana, viihdesivusto tmz.com kirjoittaa.

Tmz.comin toimittaja oli lisäksi nähnyt Britneyn hurauttavan autollaan ohitseen vain puoli tuntia ennen Eardleyn panttivankiväitettä.

Britneyn tapauksen pyörittely kestänee tovin jos toisenkin, sillä harva se päivä jostain putkahtaa uusi "asianajaja", manageri tai "pitkäaikainen ystävä", joka lausunnoillaan koettelee oikeudessa istuvien hermoja.

(MTV3)
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Asianajaja John Eardley nosti kanteen liittovaltion oikeudessa viime torstaina. Hän korosti, että Kalifornian oikeusistuin oli "tahallaan junaillut" Britney Spearsin suostumaan sopimukseen, jonka seurauksena poppari viruu panttivankina omassa kodissaan.

Tragikoominen Britney-farssi on saanut jälleen uuden henkilön mukaan jo muutenkin monimutkaiseen juonikuvioon.

Lakimies John Eardley kertoi puhuneensa Britneyn kanssa puhelimessa, muttei kuitenkaan suostunut paljastamaan puhelun sisältöä.

Eardley on palkannut talliinsa Britneyn ex-miestä Kevin Federlinea aiemmin edustaneen Michael Sandsin, joka toimii myös popparin hieman erikoisen ystävän Sam Luftin asianajajana.

– Haiskahtaa siltä, että Lufti ja Sands ovat puuhailleet kaikenlaista Britneyn selän takana, viihdesivusto tmz.com kirjoittaa.

Tmz.comin toimittaja oli lisäksi nähnyt Britneyn hurauttavan autollaan ohitseen vain puoli tuntia ennen Eardleyn panttivankiväitettä.

Britneyn tapauksen pyörittely kestänee tovin jos toisenkin, sillä harva se päivä jostain putkahtaa uusi "asianajaja", manageri tai "pitkäaikainen ystävä", joka lausunnoillaan koettelee oikeudessa istuvien hermoja.

(MTV3)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu