jotka kenties vielä muistavat ilman googletusta, kuka se vanhin olympiavoittaja on ollut.
Heräsi kysymys, kun tuo rouva Kyra Kyrklund on taas menossa kouluratsastuksessa olympialaisiin. Aika monet on jo käynyt. Yhdet jäi väliin, kun Kytäjän kartano vei konin alta astutukseen ulkomaille ja makkaratehtaalle.
On saanut nyt kesytettyä uuden hevon alleen, mutta rouvan ikäkin askarruttaa. Jos Pekingiin pääsee, olisiko se rouvalta ainakin Suomen tai Euroopan ikäennätys?
Urheilukysymyksiä
6
1953
Vastaukset
- beessisloggi
ja ilman minkäänlaista urheilutietoutta,ihan arvaamalla, purjehdus? 55 ? Tai hetkonen, entäs ampuminen, tai tosiaan ratsastus, kouluratsastus?
- yllättävää kyllä
vuonna 1951 syntynyt. Ilmeisesti hän on tullut todella nuorena mukaan ratsatuksen huipulle, koska muistan, että hän olisi ollut aina "olemassa". Upea urheilija siinä mielessä, että on onnistunut pitkän uran lisäksi pitämään julkisuusimagonsa myönteisenä.
- vanha pappa
Jos tarkoitat kysymykselläsi vanhinta suomalaista olympiavoittajaa, taitaa ehkä vanhin olla voimistelija Heikki Savolainen.
Savolainen voitti kaksi kultamitalia Lontoon olympialaisissa, voimistelun joukkuekilpailussa ja hevosella, ollen silloin 41 vuotias.
Uskoisin, että kovin monta tuota vanhempaa suomalaisvoittajaa tuskin löytyy.- Kajaanin
lyseon voikkaope ilmeisesti on vanhin suomalainen. Oli vielä eläkkeelle lähtiessään niin hurjassa kunnossa, etteivät lyseon pojat pärjänneet millään telineellä.
Tikkakoskelainen kivääriampuja Vilho Ylönen ampui olympialaisissa myös aika vanhana, mutta tuskin pärjää.
Maailmalla Norjan kuningas Haakon oli myös melko vanha, kun kuningas purjehti olympiavoittoon muistaakseni Rooman kisoissa. - vanha pappa
Kajaanin kirjoitti:
lyseon voikkaope ilmeisesti on vanhin suomalainen. Oli vielä eläkkeelle lähtiessään niin hurjassa kunnossa, etteivät lyseon pojat pärjänneet millään telineellä.
Tikkakoskelainen kivääriampuja Vilho Ylönen ampui olympialaisissa myös aika vanhana, mutta tuskin pärjää.
Maailmalla Norjan kuningas Haakon oli myös melko vanha, kun kuningas purjehti olympiavoittoon muistaakseni Rooman kisoissa.Vilho Ylönen ei ole olympiavoittaja, ainakaan olympiakomitean listassa ei ole hänen nimeään.
Maailmanmestari hän muistini mukaan kyllä on.
Lontoon olympialaisten ohjelmassa v. 1948 oli vielä mukana taide ja sillä saralla arkkitehtuurin kultamitalin voitti v.1900 syntynyt Yrjö Lindegren eli kultamitalistina hän oli n. 48-vuotias. En tiedä Vilho Ylösen syntymävuotta, mutta joka tapauksessa hän oli lähellä voittoa kotikisoissamme Helsingissä v.1952, jolloin hän pienoiskivääriammunnassa (3x40 laukausta) sijoittui toiseksi samalla tuloksella 1164 kuin voittaja Norjan E.Kongshaug. Siinä kisassa sai pronssia Neuvostoliiton B.Andrejev tuloksella 1163. Taitaa tosiaan olla niin, että "varsinaisen" urheilun vanhin suomalainen kultamitalisti on Heikki Savolainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751461
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411039Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14660
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577