terroria vesillä

Myin veneen pois.

- kyllästyin viime ja edellisenä kesänä siihen, että minut ratsattiin ja puhallutettiin mennen tulle, parhaassa tapauksessa 4 kertaa päivän aikana.

Tuo venepoliisin kyykytys alkoi kyllästyttää.

- En vapaa-ajalla kehtaa olla vahdittava roisto tai alamainen...
173052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kyllähän se on ku vapaa-aikanakaan ei saa ajaa kännissä.
Ihan hyvä kun lopetatkin, yksi tiukkapipo vähemmän vesillä höyryämässä.

Äänestä

Meikäläinen on veneillyt -70 luvulta lähtien. Kertaakaan ei ole puhallutettu vesillä ollessa. Ei edes Tallinnasta tullessa Porkkalam MVasemalla eikä myöskään Suomenlinnassa. Jossain tökkii, jos noin kovasti tarkkaillaan. Vaihda tyyliä, tai venettä. Älä luovu hienosta harrastuksesta.

Äänestä

4 pysäytystä ja puhallutusta päivässä? Minulle on kertynyt yhteensä noin monta n. 10 vuodessa ja siihenkin tarvittiin jo virka-apua muidenkin maiden viranomaisilta. Jos et nyt tarinoi omiasi, niin sitten on jotain perin merkillistä veneessäsi tai ajotavassasi.

Äänestä
  • näin kävi pari vuotta sitten. Neljännellä kerralla onneksi jo tutuksi tullut merivartioston tyyppi huusi kolleegalleen, että tota ei enää tarvitse puhalluttaa.
    Jos olisin joutunut neljännen kerran puhaltamaan, olisin ehkä myös harkinnut veneilyn lopettamista.

    Äänestä

  • Pölhis kirjoitti:

    näin kävi pari vuotta sitten. Neljännellä kerralla onneksi jo tutuksi tullut merivartioston tyyppi huusi kolleegalleen, että tota ei enää tarvitse puhalluttaa.
    Jos olisin joutunut neljännen kerran puhaltamaan, olisin ehkä myös harkinnut veneilyn lopettamista.

    On se kurjaa kun ruorijuoppoja pyydystetään, ja joutuu itsekkin välillä puhaltaan.
    Jopa 3 kertaa päivän aikana, ei ole helppoa.
    Lopettakaa valitus, jos ei ole pelkoa, haitanneko tuo mitään?

    Äänestä

  • Hellan lettas kirjoitti:

    On se kurjaa kun ruorijuoppoja pyydystetään, ja joutuu itsekkin välillä puhaltaan.
    Jopa 3 kertaa päivän aikana, ei ole helppoa.
    Lopettakaa valitus, jos ei ole pelkoa, haitanneko tuo mitään?

    ...ainakin voin hyvin ymmärtää sen, että jossain välissä alkaa mättää, jos kokee olevansa "lasin alla" koko ajan ja toisaalta tietää olevansa sikäli vahvoilla, ettei esim. promillerajan rikkoutuminen ole ikinä lähelläkään.
    Mutta ihmettelen silti noita tarinoita tiuhoista pysäyttämisistä. Jotenkin kaipaisi vähän taustatietoa, esim. venetyypistä, ajotavoista, miehistön iästä jne. Ajan takaa lähinnä sitä, että voi hyvin olla, että esimerkiksi sellainen dc-jenkki, jossa on miehistönä muutama 20-25 -ikäiseltä näyttävä ja jonka ajotapa on hiukan siinä rajoilla nopeuden tai aallonmuodostuksen suhteen, on herkempi pysäytyskohde kuin jokin toinen vene.

    Äänestä

Hyvä juttu että ratsataan, vaika 5-10 kertaa päivässä.. ei muuten kestä pitkääaikaa, kun juo esim kossupulon ja on juorijuoppo

Äänestä
  • Ei tule kaikia kirjaimia aina, kun meni näkkileipää näppiksen alle

    Äänestä

Sama huomio.
Olen veneilly helsingin edustalla ja saimaalla, lappenrannassa.

Ja aina puhallutetaan ja häiritään. Käytös on tylyä.
Kummaksi on menny elämä.

jaska

Äänestä
  • Kannattaa mennä just huonoon keliin ja sateella ja pimeellä ja syksyllä, niin ei ole poliiseista riesaa !!!

    Köyhä joutuu valitteen ne huonot kelit.
    Jos erehtyy köyhä ja köyhän näkösellä veneellä aurinkoisella ja hyvällä kelillä liikkeelle, nii heti toi kertomasi häirintä alkaa.

    Mä itse veneilen vain huonolla kelillä helsingin seudulla - sillo saa olla rauhassa.

    Äänestä

  • vain sateeseen kirjoitti:

    Kannattaa mennä just huonoon keliin ja sateella ja pimeellä ja syksyllä, niin ei ole poliiseista riesaa !!!

    Köyhä joutuu valitteen ne huonot kelit.
    Jos erehtyy köyhä ja köyhän näkösellä veneellä aurinkoisella ja hyvällä kelillä liikkeelle, nii heti toi kertomasi häirintä alkaa.

    Mä itse veneilen vain huonolla kelillä helsingin seudulla - sillo saa olla rauhassa.

    sama käytäntö jenkkiveneellä ajaessa !

    Aina häiritään, kuin jotain rikollista.

    Äänestä

Olen liikkunut aktiivisesti Helsingin vesillä jo kauan ennen kuin puhallettavaa alkometriä oli edes keksitty. Eikä yhtä ainutta kertaa ole pysäytetty eikä puhallutettu. Että sellaista terroria se.

Äänestä
  • sä oot varmaan hiiri sitten ?

    Äänestä

pääkaupunkiseudulla liikku niin runsaasti kännisiä/muuten kunnottomia kippareita, että tehovalvonta on paikallaan. Ei viranomaisetkaan sentään niin typerä ole, että ratsioita pitäisivät kohteissa, missä ei olisi todennäköistä rikkureita yhyttää...

Äänestä
  • Kyllä mua ainakin ketuttaa toi merikyttien kyyläily.

    Se, että päräyttää mökkirannassa pelastusliivit päällä 5heppasen jammun soutuveneen persiissä käyntiin ja käy kokemassa verkot, ei mun mielestä ole ruorijuopumuksen arvoinen suoritus vaikka olis niin kännissä, että tippuu veneestä.
    Omat vaatteensa siinä vaan kastelee ja todennäköisesti tappaa ainoastaan kännykkänsä joka 100-varmasti on silloin on taskussa.
    Täysin eri asia tosin on, jos nopeilla paateilla vedetään urku auki ja pää täynnä pienveneväylillä.

    Mun mielestä järki käteen ja vedetään me veneilijät yhtä köyttä, ettei maakrapu-kukkahattutädit pääse tähänkin terveysinnossaan jotain helvatan 0-promillerajaa lyömään.

    Äänestä

  • MikkoP27 kirjoitti:

    Kyllä mua ainakin ketuttaa toi merikyttien kyyläily.

    Se, että päräyttää mökkirannassa pelastusliivit päällä 5heppasen jammun soutuveneen persiissä käyntiin ja käy kokemassa verkot, ei mun mielestä ole ruorijuopumuksen arvoinen suoritus vaikka olis niin kännissä, että tippuu veneestä.
    Omat vaatteensa siinä vaan kastelee ja todennäköisesti tappaa ainoastaan kännykkänsä joka 100-varmasti on silloin on taskussa.
    Täysin eri asia tosin on, jos nopeilla paateilla vedetään urku auki ja pää täynnä pienveneväylillä.

    Mun mielestä järki käteen ja vedetään me veneilijät yhtä köyttä, ettei maakrapu-kukkahattutädit pääse tähänkin terveysinnossaan jotain helvatan 0-promillerajaa lyömään.

    Jos kännissä nyt lähikauppaan ajaa autolla ostaan lisää kaljaa, tai alkoon, jos ei ole kovin kaukana.

    Äänestä

  • Mieltä. kirjoitti:

    Jos kännissä nyt lähikauppaan ajaa autolla ostaan lisää kaljaa, tai alkoon, jos ei ole kovin kaukana.

    Se, että menee kokemaan verkot 5 heppaisella jammulla on yks ja ihan sama soutaako vai ajaa.

    Se, että meneekö lihasvoimalla vai autolla Alkoon täydentämään on on ihan eri asia.
    Niin kuin kirjoitin; sen 5heppaisen jammun kanssa tappaa korkeintaan kännykkänsä. Autolla tappaa kännissä niin monta ihmistä kuin osuu.

    Jos on niin kännissä, että veneestä voi sen takia tippua ja tappaa _itsensä_, kannattaa pohtia onko ylipäätään siinä kunnossa että kannattaa veneeseen astua.
    Sillä, että liikuttaako sinua lihasvoima ja airot, vai 5heppanen jammu, ei siinä kohtaa ole mitään merkitystä.
    Hukut ilman liivejä, oli pilipaliprutku peräpeilissä tai airot kädessä.
    Got the point?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


myin veneen kirjoitti:

Myin veneen pois.

- kyllästyin viime ja edellisenä kesänä siihen, että minut ratsattiin ja puhallutettiin mennen tulle, parhaassa tapauksessa 4 kertaa päivän aikana.

Tuo venepoliisin kyykytys alkoi kyllästyttää.

- En vapaa-ajalla kehtaa olla vahdittava roisto tai alamainen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu